Aulis Tenkasen toimittama lyhennelmä fil.maist., Muolaan kirkkoherra ja lääninrovasti Albert Tengénin (1828-1891) kirjoituksesta Johannes Bäckin toimittamassa saarnakokoelmassa "Terveellinen oppi", s. 449-461, julk. Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1892; Helsingin yliopiston kirjasto/Fennica

Olemmeko hyviä vai pahoja puita?

"Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvä, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." (Matt:12:33-37).

Tutkikaamme Jumalan sanan avulla, onko jumalanpelkomme farisealaista vai kristillistä, olemmeko hyviä vai pahoja puita.

"Kaikki ovat luopuneet hänestä- kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään hyvää, joka tekee hyvää, ei yhtäkään." (Ps. 14:3). "Me harhailimme eksyksissä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen (nimittäin Messiaan) kannettavakseen. Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." (Jes. 53). - - - Näin kuuluvat lupaukset Vanhassa Testamentissa. Siis esiintyi jo Vanhan Testamentin aikana selvästi se totuus, että kaikkein ihmisten, jopa jumalattomainkin synnit ja synnin rangaistuksen on Jumala kerran pannut Kristuksen kannettavaksi ja hänelle lukenut ja että hän siten on maksanut Jumalalle syntivelan ja sen on Jumalan silmissä sovitettu ja poisotettu eikä siis enään ole syntistä painamassa. Tämä Jumalan lupaus antoi Vanhan Testamentin uskovaisille varmuuden syntein anteeksiantamisessa ja vanhurskaudesta Jumalan edessä ja sen rauhan Jumalassa.

Mutta kuta enemmän se aika läheni, jolloin luvatun Vapahtajan piti lihaan ilmestymän, sitä laajemmalle leveni muuan vieras oppi autuuden asiassa. Luonnollisen mielen vallitessa ihminen tahtoo esiintyä parempana kuin miksi Jumalan sana hänet todistaa ja hän siis puolustaa ja kaunistelee syntiä sekä lohduttaa itseänsä Jumalan edessä sillä, että on olemassa häntä huonompiakin tai että hän on useita muita ihmisiä parempi. Tästä mielestä kasvoi farisealainen jumaluus. Fariseukset perustivat autuuden omiin töihinsä ja loukkaantuivat Jeesukseen, koska hän opetti, että kaikki ihmiset ovat iäti hukassa, elleivät he pakene hänen turviinsa, joka on tullut pyhänä ja synnittömänä jumalihmisenä Jumalan lupauksen mukaan kärsimään synnin rangaistuksen kaikkein ihmisten edestä ja sijassa, siten sovittaaksensa synnin. Kiukussansa Kristusta vastaan sanoivat hänen oppiansa perkeleelliseksi opiksi, sillä se tuomitsi nämä pyhät miehet ja vaati heitä perustamaan autuutensa Kristuksen töihin sen sijaan, että he tahtoivat omiin töihinsä perustaa. He sanoivat häntä tästä syystä Belsebubiksi, pääperkeleeksi. - - -

Sitten seuraa päivän teksti, jossa Kristus puista puhuen tarkoittaa ihmisiä, heidän mielenlaatuansa ja siitä lähteviä töitä. Teidän täytyy olla - tahtoo hän sanoa - joko hyviä tai pahoja puita; välilajia ei ole olemassa. Myöskin selittää Vapahtaja, mistä tiedetään, onko puu hyvä vai paha. "Hedelmästään puu tunnetaan". Ja varsinkin hän huomauttaa, että ihmisen hengellinen puhe luotettavimmasti meille ilmaisee hänen sydämmen laatunsa, onko hän Kristukseen uskovainen vai epäuskoinen. - - - Jumalan sanan mukaan me kyllä voimme muistakin hedelmistä tutkia, vallitseeko meissä itsessämme farisealainen, vaiko kristillinen henki. Mutta toisen ihmisen sisällistä tilaa me emme taida nähdä. Kuitenkin hänen hengellinen puheensa ilmaisee, minkä hengen lapsia hän on. Mitä tärkeintä on siis tutkia oppia, onko se yhtäpitävä Raamatun, Jumalan ilmoitetun sanan kanssa vai ei; sillä Herra Kristus sanoo: "Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." - - - Mutta se ainoastansa voi tutkia, joka itse on Jumalasta. Sillä taito tutkia henkiä ja ihmisten jumalanpelkoa ei ole synnynnäinen, vaan se saadaan sen kautta, että uskotaan Jumalan sana. Jos perustamme tutkimisemme ainoastaan ulkonaiseen jumalisuuteen, niin voimme suuresti erehtyä. - - - Herra Kristus ei kiellä meitä tutkimasta ulkonaista jumalanpelkoa, mutta hän kehottaa hedelmistä tutkimaan yhteyttä ulkonaisen jumalisuuden ja sen sisällisen lähteen välillä, joka on usko.

Usko taas perustuu Jumalan Raamatussa ilmoitettuun sanaan, joka samalla on uskon ja siitä lähtevän tosijumalisuuden lähde. Sanan elinneste taas on Kristus, joka antaa puulle oikean, raittiin ja todellisen elämän. Kun nyt puu uskolla imee tätä elinnestettä, s.o. kun ihminen vastaanottaa Kristuksen ja hänen kauttansa syntein anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden, silloin hän on hyvä puu, ja silloin ovat myöskin uskosta lähtevät hedelmät hyvät. Se puu sitävastoin, joka ei ime elinestettänsä Kristuksesta, mätänee sisältä, ja sen oksat kuivuvat ja kuivuneina ne heitetään tuleen. Siis: ihminen, joka ei evankeliumia uskomalla ime itseensä Kristuksen elinnestettä, nimittäin syntein anteeksiantamusta, elämää ja autuutta, on sisältä mädännyt puu, ja sen jumalanpelko on ainoastansa kuorijumalallisuutta, joka lopullisesti saattaa ihmisen hengellisestä kuolemasta iankaikkiseen kuolemaan. Mitä tällainen ihminen puhuu hengellisistä asioista, on siis valhetta, joka levittää mädännystä muihinkin puihin.

Tutkikaa siis meitä niinkuin muitakin kaikkein ensinnä opin suhteen. Opin tutkimisen ohjeeksi ja perusteeksi asetamme seuraavat raamatunpaikat: "Perustus on jo laskettu, ja sen on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea." (1 Kor. 3:12). Herra Kristus on siis hengellisen ja iankaikkisen elämän perustus. "Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii. (Gal. 2:16).

Ensin tulee meidän siis tuntea oppi vanhurskauttamisesta, joka tapahtuu uskon kautta Kristukseen. Raamattuun perustuvan evankelis-luterilaisen vanhurskauttamisopin voimme lyhyesti selittää seuraavalla tavalla:

Vanhurskauttaminen on Jumalan tuomiollinen toimi. Hän astuu tuomarina syntisen eteen, uhkaa häntä rangaistuksella ja vaatii lain täyttämystä. Syntinen puolestansa parannuksessa tunnustaa olevansa rangaistuksen alainen. Mutta kuinka syntisen nyt käypi? Jumala ei peräytä uhkaustaan eikä luovu siitä vaatimuksestaan, että hänen lakinsa pitää täytettämän. Mutta evankeliumissaan ja sakramenteissaan hän tarjoaa syntiselle Poikansa laintäyttämyksen, jonka tämä meidän takausmiehenämme on meidän sijassamme kärsimällä suorittanut. Jos syntinen nyt omistaa Kristuksen rangaistuskärsimisen ja laintäyttämyksen itselleen pitäen niitä syntinsä maksuna, lupaa Jumalakin arvostella niitä samalla tavalla ja pitää syntisen lain edessä vanhurskaana. - - - Vanhurskauttaminen on siis täytetyn ja kelvolliseksi katsotun vanhurskauden tähden tapahtunut synninpäästö. Mutta tämän vanhurskauden vastaanottamisen välikappale on usko. Uskon olennosta taas sanoo Uusi Testamentti: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä "(Hebr. 11:1).

Se "jota toivotaan", on meidän autuutemme, jonka Kristus on meille Isänsä edessä voimassa olevan vanhurskautensa kautta hankkinut. Mutta ellemme tietäisi tästä meille ansaitsemasta vanhurskaudesta ja autuudesta, ei meillä olisi mitään autuuden toivoa, emme siis lain kirouksen meitä uhatessa voisi luottaa näiden Jumalan lupauksiin. Tämän tiedon Jumala antaa meille evankeliumin sanassa ja sakramenteissa, joihin myöskin sisältyy evankeliumin armolupaukset. Usko on siis varma luottamus sanassa meille tarjottuun ja annettuun sekä sakramenttein kautta meille ikuiseksi omaisuudeksi vakuutettuun autuuteen. - - -

Mutta miksi meidän pitää toivoa sitä, minkä me jo omistamme? Meillä on tämä varmuus, mutta ainoastansa uskon kautta; autuuden täydelliseen nautintoon me pääsemme vasta taivaassa. Vanhurskauttamisen ehto ihmisen puolelta on siis usko. Se ei ole mikään siveellinen ominaisuus ihmisessä, ei liioin uuden elämän siemen ikä sitä edes voi pitää Herran vaikutuksesta tapahtuneena kääntymyksenä Jumalan puoleen; vaan se on vastaanottamisen välikappale, jonka avulla ihminen uskollisesti riippuu Jumalan muuttumattomissa armolupauksissa. Vanhurskauttaminen ei siis riipu ihmisen siveellisestä muuntumisesta, se ei tapahdu vähitellen, vaan silmänräpäyksellä, samana hetkenä, kun ihminen uskolla vastaanottaa Kristuksen laintäyttämyksen. - - -

Sellainen usko, jota tässä olemme kuvailleet, on vanhurskauttavan armon ensimmäinen hedelmä, evankeliumin ja sakramentin hedelmä, sillä näitten armovälikappaleitten avulla tuopi Jumalan Pyhä Henki ihmiselle Kristuksen ansaitseman vanhurskauden ja vaikuttaa niissä, jotka eivät vastusta sanassa ja sakramenteissa meitä puhuttelevata Pyhää Henkeä, tämän uskon, jolla Kristuksen vanhurskaus vastaanotetaan sydämmeen ja syntinen sen nojalla vanhurskautetaan. Sen sydämmen, johon tämä usko sytytetään on Kristus Pyhän Hengen kautta tehnyt hyväksi puuksi, joka uskolla alati imee elämän nestettä, syntein anteeksiantamusta, elämää ja autuutta ja sen kautta alati pysyy terveenä ja raittiina sekä saapi armovälikappaleitten kautta yhä uutta virkistystä. Tällainen sydän kantaa ehdottomasti hyviä hedelmiä.

Mutta tähän farisealaiset tekopyhät sanovat: sellainen usko on kuollut usko, joka ainoastansa luottaa armoon elämän parannuksesta, todellisesta mielenmuutoksesta ja jokapäiväisestä synnin surusta vähääkään huolimatta. tuollainen usko on ainoastansa päässä, ja siitä herää ihmisessä tällaiset ajatukset: Nythän saa tehdä syntiä miten paljon tahtoo, kun ei tarvitse ajatella muuta kuin Jumalan edessä tapahtuvaa vanhurskauttamista ja autuaaksi tullaksensa tarvitsee vaan joka hetki uskoa, että armo on riittävä ja yltäkylläinen. - Näin puhuvat itsevanhurskaat.

Kyllähän se on tosi, että syntisen täytyy muuttaa mielensä ja tulla aivan uudeksi ihmiseksi, sillä "saastaisella ei ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa"; mutta tämä ei voi tapahtua ennenkuin puu on muuttunut hyväksi uskon kautta. "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa." Niin sanoo Jeesus Joh. 15: 4.5:ssä. Sama usko, joka vastaanottaa Kristuksen vanhurskauden ja imee totisesta viinipuusta elinnestettä, vaikuttaa myös välittömästi ja heti todellisen mielenmuutoksen. Kun ihminen on uskossa vastaanottanut Jumalan Kristuksessa ilmaantuneen rakkauden, vaikuttaa se hänessä halun kuolemaan synnistä ja elämään Jumalan tahdon mukaan. Tätä hän ei tee helvetin vaivan pelosta, ei myöskään sillä autuutta ansaitaksensa, vaan siksi, että se on hyvän, Kristuksessa sovitetun Jumalan tahto.
- - -
Tutki nyt myöskin uskon hedelmistä, olemmeko me hyviä vai pahoja puita. Yksi hengen ja evankeliumin hedelmä uskovaisen sydämmessä on rauha. Uskon kautta tapahtuneen vanhurskauttamisen jälkeen on vanhurskautetun suhde Jumalaan muuttunut. Vaiheaita, nimittäin viha, lain kirous, joka esti Jumalaa antautumasta persoonalliseen elämän yhteyteen syntisen kanssa, on nyt kaatunut. Sama Pyhä Henki, joka evankeliumin sanan kautta synnytti vanhurskauttavan uskon, tulee nyt vanhurskautetun sydämmeen, jossa hän hänen henkensä kanssa evankeliumin sanan kautta todistaa, että ihminen on Jumalan lapsi Pojan vanhurskauden ja Isän rakkauden tähden. Täten hän evankeliumin todistuksen kauttaa saattaa hänen yhä suurempaan varmuuteen jo kasteessa hänelle luvatusta lapseudesta ja taivaallisesta perinnöstä. Niin on Pyhä Henki lohdutuksen ja rauhan henki. Tästä sanoo apostoli: Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa (Room. 5:1). - - -

Ilo Herrassa on myöskin yksi Hengen ja uskon hedelmä. "Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! sanoo apostoli (Fil. 4:4). Mahdotonta on sydämmen iloita Herrassa, ellei hän ensin usko häneen. Sillä missä ei ole uskoa, siellä valtaa sydämmen sula pelko, kauhu ja suru silloin, kun ajatus johtuu Jumalaan tai hänen nimensä mainitaan, jopa voimme sanoa, että sellaisessa sydämmessä asuu viha Jumalaa vastaan. Miksi? Siksi että sydän omantunnon todistuksesta tietää olevansa syyllinen ja tietää myöskin, että Jumala vihaa syntiä ja antaa hirmuisen rangaistuksen sitä kohdata. Mutta kuinka ihminen pääsee pahasta omastatunnosta ja saapi armollisen Jumalan? Ei pidä aloittaa töillä, kuten viettelijät teekevät. Jos töillä aloitamme, niin sydän ylenmäärin vaivaantuu ja viha Jumalaa vastaan kasvamistaan kasvaa; meidän täytyy kadottaa luottamus kaikkiin töihin, syleillä Jumalaa Kristuksessa, vastaanottaa evankeliumi ja panna luottamus Jumalan lupaukseen, että Kristuksen ja hänen ansionsa tähden synnit annetaan anteeksi, Jumala sovitetaan ja omatunto pääsee velastansa vapaaksi. Kun sydämmessä asuu tällainen usko evankeliumiin, silloin Jumala tulee meille suloiseksi ja rakkaaksi. Sentähden uskovaisella sanotaankin olevan "ilo Herrassa", ei ilo kullassa eikä hopeassa, ylensyömisessä eikä juomisessa, korkeudessa, kunniassa, suosiossa, pyhyydessä eikä hyvissä töissä. Sillä viimeksi mainitut suovat ihmisele petollisen ja väärän ilon, joka ei milloinkaan ylety sydämmen syvyyteen eikä siellä tunnu. Mutta viimeksi mainitut suovat ihmiselle petollisen tai väärän ilon, joka ei milloinkaan ylety sydämmen syvyyteen eikä siellä tunnu. Mutta vielä on paljon, joka voipi saattaa uskovaisillekin murhetta; sentähden apostoli kehottaa: "Sanon vielä kerran: iloitkaa!". Näin sanoo kirkkoisämme Luther.

Yksi uskon hedelmä on myöskin kiitollisuus Herraa kohtaan. Mistä sinä kiität Jumalaa? Apostoli kiittää Jumalaa aivan toisista asioista. Paavalin kiitos kuuluu näin: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa (Efes. 1:3).

Apostoli puhuu tässä Jumalalle; mutta hän ei puhuttele häntä kaukaisena, tuntemattomana ja vieraana maailman hallitsijana, vaan lähestyy häntä ikäänkuin Kristuksessa rakastettua, armollista, sovitettua Isäänsä, joka on siunannut häntä ja koko ihmiskuntaa kaikkinaisella hengellisellä siunauksella taivaallisissa Kristuksen kautta.

Hengellinen nöyryys on myöskin uskon hedelmä. Usko itse on suurin nöyryys, jonka kautta ihminen antaa Jumalalle kaiken kiitoksen ja kunnian autuudestansa. Uskovainen on itsessänsä hengellisesti köyhä, joka ei löydä turvaa eikä lohdutusta omassa itsessään, ei synnissään, itsevanhurskaudessaan eikä maailmassa. Mutta kaikesta viheliäisyydestään huolimatta hän uskaltaa lohduttaa itseänsä sillä, että hän jo kasteessa hänelle annetun Kristuksen vanhurskauden ja sovituksen tähden on Jumalan armoitettu lapsi ja taivaan valtakunnan perillinen. Epäuskon lapset taas pitävät sen nöyryytenä, että ihminen oman kelvottomuutensa syntiensä tunnossa vetäytyy pois Jumalan armolupauksista ja Kristuksen luota odottaen sitä aikaa, jolloin epäuskon pohjasta ilman elämän Herran Kristuksen apua muka alkaa elävä henki itsestänsä liikkua hänen sydämmessään. Mutta "te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne", sanoo apostoli Paavali (Gal: 3:26,27). "Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden (Efes. 1:5).

Rakkaus on myöskin yksi uskon hedelmä. Ensin rakkaus Jumalaan. Usko ei voi vastaanottaa Jumalan rakkautta palkitsematta veljiä, muita uskovaisia. Veljellisen rakkauden syyn ja perusteen ilmaisee Johannes seuraavilla sanoilla: "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan (1 Joh. 5:1). Tähän Vapahtajakin viittaa sanoessaan opetuslapsillensa: "Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi- totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille" (Matt. 10:42). Kristus sanoo; "Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt: 25:40). Tähän apostoli Paavali Kolossalaiskirjeen 3:12:ssä kehottaa meitä, jotka hänessä olemme, sanoessaan: "Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta, Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin." - - -

Vanhan Aatamin kuolettaminen on myöskin yksi uskon hedelmä. "Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta", sanoo apostoli (2 Kor. 7:1). Armon lapset eivät saa lepoa ja rauhaa synneistänsä, vaan tunnustavat ne Jumalalle, mutta he saavat myöskin joka päivä ja joka hetki Jeesuksen sovintoveressä puhdistuksen synneistänsä syntein anteeksiantamuksen kautta, ja siitä he saavat voimaa synnin voittamiseen. - - -

Vieläkin on uskon hedelmänä ja uskovaisten tuntomerkkinä vaino, jota heidän täytyy kärsiä Kristuksen tähden. "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä ole teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä." - "Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanani on kuultu, kuullaan myös teidän sananne. Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka minut on lähettänyt." Näin Jeesus itse sanoo (Joh 15: 19: 20: 21:). - Varsinkin on uskon tunnustus sellainen uskon hedelmä, josta, kuten sanoimme, voi tuntea, miten on muitten ihmisten laita, ovatko he nimittäin uskossa vai epäuskon tilassa, ovatko he hyviä vai pahoja puita. Apostoli Paavali sanoo: "Minä uskon, ja siksi puhun" (2 Kor 4:13).

Mikä on hengellisen puheesi pääsisällyksenä? Onko puheesi aineena autuus Kristuksessa? Ja minkätähden sinä puhut? Puhutteko sentähden, että itse olet evankeliumin sanassa löytänyt Kristuksessa vapahduksesi, vanhurskautesi, rauhasi ja autuutesi ja sovitetun Isäsi? Vai onko hengellisen puheesi pääaineena oma parannuksesi, oman kääntymisesi sekä muiden synnit ja viheliäisyys? Vai ehket edes puhukaan Vapahtajastasi, syntein anteeksiantamisesta, vanhuskaudesta ja Kristuksen sovitustyön tähden saadusta Jumalan laupeudesta. Kuule, mikä Kristuksen sanain mukaan hengellisen puheen lähde ja pane mieleesi hänen ankara tuomionsa sellaisesta hengellisestä puheesta, joka ei lähde uskosta. Hän sanoo tämän päivän tekstissä: "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." "Jos sydän on paha, niin sanatkin ovat pahat, vaikkeivät ne pahassa muodossa ilmaantuisikaan, vaan esiintyisivät ehkä leikinlaskuna. Mutta paha sydän on epäuskoinen sydän, joka on vieras Jumalalle ja on valmis yksin Kristusta pilkkaamaankin ja hänen kokonansa kieltämään. Nämä pahat elävät siinä harhaluulossa, että Jumala suvaitsee heidän pahuuttansa, jättää sen rankaisematta, vieläpä heitä siitä palkitsee. Mutta Kristus sanoo tässä selvään, että tällaisesta kyykäärmeen sydämmestä lähtevällä sanalla on täysi merkityksensä ja että se pahana saa ankaran rangaistuksen." Niin sanoo kirkkoisämme Luther. Sitävastoin on uskovainen sydän anteeksiantamuksen armossa ja on Kristuksen veressä puhdistettuna Jumalan silmissä hyvä, ja samoin on kaikki uskosta lähtevä puhe Jumalan mieleen ja hänen edessänsä oikein.

Tässä siis olemme maininneet muutamia uskon hedelmiä. Mutta Kristuksen valtakunta ei ole sen luontoinen, että hänen kristittynsä täällä olisivat itsessään täydellisesti pyhiä, vaan kuten usko - vaikka Jumalan edessä oikea - on vajanainen vanhan Aatamin luonnon tähden, joka ruumiilliseen kuolemaamme asti armon elämätä vastustaa, samoin ovat evankeliumin hedelmätkin vaillinaiset. Sentähden me perustamme autuutemme toivoa ainoastaan Kristuksen meidän edestämme tekemiin töihin, jotka eivät ole vajanaiset, vaan täydelliset. Amen.

Lisätietoja Albert Tengénistä Tenkasten-Tengénien sukuseuran sivuilla