16.9.2008
Aulis Tenkanen

ARVOITUKSELLISET ESIVANHEMPANI

Sakkola-lähtöisten Tenkasten kantavanhemmat ovat sukuselvitysten mukaan Jöran Tenganen eli Yrjö (tai Jyri, Yrjä, Ylli tms.) Tenkanen (n. 1688-1758), ja Anna (karjalaisittain Anni) Toiviainen (n. 1690-1755), jotka asuivat kirkonkirjojen mukaan viimeistään vuodesta 1736 Sakkolan pitäjässä. Kun 18.4.1736 kantavanhempien tytär Carin (Kaarina, Kaisa, Katri tms.) kastettiin, isän ammatista ja kotikylästä ei tehty merkintöjä, äidistä ei mainittu nimeä. Kun lapsi kuoli seuraavana vuonna, isän ammatiksi merkittiin torppari (vuokraviljelijä) ja kotikyläksi Sakkola. Siihen aikaan pitäjässä ei ollut muita torppareita kuin pappilan torpparit. Torpparilla oli mökin ja talousrakennusten lisäksi yleensä peltoa pari hehtaaria, ainakin yksi hevonen ja muutamia muita kotieläimiä. Ammattitaitoa kantavanhemmilla täytyi olla sen verran, että todennäköisesti he olivat maanviljelijän poikia ja tyttäriä.

Rippikirjamerkinnöistä päätellen pariskunta asui viimeistään vuodesta 1748 Juhana Jääskeläisen, tyttärensä Annan (kuoliniästä laskien syntynyt 1723) miehen isännöimällä maatilalla Karholan kylässä. Anna Toiviainen kuoli v. 1755 Karholan kylässä, kuolinikää ei mainittu haudattujen luettelossa, titteliksi oli merkitty emäntä. Kun Yrjö kuoli v. 1758, titteliksi kirjattiin inhysing (itsellinen, läksein tms.), kuoliniäksi 70 v. ja kotikyläksi Sakkola. Kun Sakkola ja Karhola olivat naapurikyliä, kotikylien vaihtelu asiakirjoissa ei välttämättä ollut todellista.

Kantavanhempien lapsista tunnetaan Sakkolan kirkonkirjojen perusteella lisäksi Matti (kuoliniästä laskien syntynyt n. 1724), Helena (kuoliniästä laskien syntynyt n. 1733, mutta avioitumisiästä päätellen ehkä vuotta aiemmin) ja Tuomas (kuoliniästä laskien syntynyt n. 1733, ehkä Helenan kaksossisarus); näiden syntymäpaikka ei ole tiedossa. Huhtikuun 30. päivänä 1732 alkavista Ruokolahden kastettujen luettelosta heitä ei ainakaan löydy, joten jos kantavanhempien kotipitäjäksi osoittautuu Ruokolahti, Helenaa ja Tuomasta koskevia syntymävuosiarvioita pitäisi aikaistaa vähintään yhdellä vuodella.

Rippikirjasta ei löydy mainintaa kantavanhempien lukutaidosta, merkintöjen mukaan he osasivat kuitenkin katkismuksensa ja osallistuivat pyhään ehtoolliseen. Yrjön vaimo sai hautapaikan normaaliin tapaan hautausmaalta, mutta kun Yrjö itse kuoli, hän sai hautapaikan kirkon kuorista, siis alttarin tuntumasta. Sellaisen kunnian olivat saaneet osakseen vain kirkkoherran, nimismiehen ja kartanonpehtorien lapset. Mitähän se kertoo Yrjön, hänen omaistensa ja kirkkoherran välisistä suhteista tai Yrjön elämänkatsomuksesta?

Talonpoikien valitsema seurakunnan kuudennusmies (”kirkonmies”, aikansa ”kirkkoneuvoston” jäsen) kantaisä tuskin oli, koskapa omaiset joutuivat maksamaan hautaustoimitukseen liittyvästä kirkonkellojen soitosta ja paarivaatteista. Ilmainen hautaustoimitus, kirkonkellojen soitto mukaan lukien, kuului kuudennusmiehen harvoihin luontaisetuihin, mutta sekään ei välttämättä merkinnyt oikeutta hautapaikkaan kirkosta. Todennäköisesti hautapaikka kirkon kuoriosassa oli selvästi kalliimpi kuin kirkon perällä, vaikka rahalla ei varmaankaan hautapaikkaa saanut mistä vain.

Mistä kantavanhemmat tulivat?
Tenkasten suvun kantaisän kerrotaan tulleen Virosta (Kaasalainen, Väinö 1950: Sakkolan historiaa, s. 159). Kun 1960-luvulla ryhdyin harrastamaan sukututkimusta, kysyin karjalaissukuja tutkineelta fil.maist. Jouko Teperiltä, miten tuollaiseen perimätietoon olisi suhtauduttava. Hän sanoi, että väite on Kannaksella aivan yleinen - ei sitä kannata ottaa vakavasti.

Marjatta Müller, jonka esivanhempiin kuuluvat mm. aviopari Martti Hatakka ja Maria Tenkanen Sakkolasta 1800-luvulta, kirjoittaa sukuromaanissaan (2001, s. 22, 26) seuraavasti:

Markus muisteli kertomusta, miten Lemmin-poika lensi pilvenhattarana Baltiasta Lavansaarelle ja sieltä myrskypilvenä suuren veden yli Vuoksen kalarikkaille poukamille uljaitten koskien tuntumaan leviten kuin lintuparvi seudulta toiselle pitkin rikasta vesistöä jo 1500-luvulta lähtien. Vuosisatoja he olivat asuttaneet näitä mantuja siittyen suureksi, hedelmälliseksi suvuksi. - - - Maria nauroi hänen loputtomille loruilleen. Vihdoin hänkin leikkiin yhtyen vastasi, että jos Lemmin poika lensi hattarana tai myrskypilvenä Baltiasta Vuoksen vuolaille vesille, niin hänenpä sukunsa Ensimmäinen souteli kalanluisella kanteleella Viron rannikolta suuren selän ylitse Viipurinlahdelle, kapsahti maalla karhun selkään ja ratsasti sillä Sakkolan pappilaan apupojaksi, josta syystä ensin piti kaivaa haudat ja kaikki kotkotuksensa maahan upottaa. Vasta sitten uudet sukupolvet saivat ruveta laululle, vääntäytyä lukkareiksikin. Saivatpa kiivetä papinpönttöön kristillisesti saarnalla kansaa ohjailemaan. Nyt monin kerroin lukeneina olivat jo virkoihinsa levittäytyneet pitkin poikin maata.

Edellä olevassa tekstissä Markus edustaa Hatakan, Maria Tenkasen sukua. Kumpikaan sukutarina ei selvästikään ole tarkoitettu sellaisenaan uskottavaksi, mutta tarjoaa leikkiä laskien rauhoittavia suuntaviivoja uteliaalle kyselijälle. Marian tarinassa on syytä panna merkille, että Tenkasten kantaisä tuli Sakkolaan maitse Viipurin eikä Sortavalan tai Inkerinmaan suunnasta, joista myös on kirjattu varhaisia Tenkoja tai Tenkasia, ja sai sekalaista ruumiillista työtä pappilasta. Ajankohtaa ei mainita, mutta viipurilaisen, mutta nykyisen Lappeenrannan seudulla syntyneen Henrik Limneliuksen tultua nimitetyksi Sakkolan kirkkoherraksi ja sielunhoitajaksi 30.8.1734 pappilassa riitti perusparannustöitä useiksi vuosiksi. Aaron Tenkasen (1880-1963) mukaan kirkkoherra olisi tuonut mukanaan kaksi Tenkas-veljestä rengikseen, mutta kirkonkirjoista päätellen kyse saattoi olla vain torppariksi kirjatusta suvun kantaisästä.

Mikään ei tarinassa viittaa siihen, että kantaisällä olisi ollut sotilastausta. Sellainen olisi aiheuttanut jatkokysymysten tulvan ja saattanut paljastaa esimerkiksi laittoman, vaikkakin Viipurin Karjalassa jokseenkin tavallisen karkaamisen vuoden 1721 rauhansopimuksessa Ruotsin puolelle jääneestä pitäjästä tai sen osasta.

Kantaisällä lienee ollut ainakin sen verran tekemistä Viron rannikon kanssa, että pystyi kertomaan siitä jotakin omakohtaista. Mutta virolaiseksi häntä ei ole kuvattu. Sen sijaan hänen esivanhempansa joskus ”kalanluisen kanteleen kulttuurin” aikakaudella saattoivat hyvinkin purjehtia Viipurinlahdelle Viron rannikolta. Ja hän itsekin on voinut tehdä jossakin elämänsä vaiheessa laivamatkan Suomenlahden yli. Esikoisensa syntymäajasta päätellen kantaisä näyttää solmineen avioliiton Anna Toiviaisen kanssa noin v. 1722 eli vuosi Suuren Pohjansodan rauhansopimuksen jälkeen.

Omien ”kotkotusten” maahan upottaminen voidaan tulkita katseen kääntämiseksi pitkän sodan aiheuttamista kärsimyksistä eteenpäin.

Säilyneiden kirkonkirjojen varhaisin maininta haudankaivajan ammatista Sakkolassa koskee Matti Tuomaanpoika Tenkasta (1786-1860).

Vuonna 1562 Ruotsin kuningas oli kehottanut Suomen ylimpiä virkamiehiä lähettämään ylimääräiset talonpojat Viroon vahvistaakseen sen puolustusta. Maastamuuttoa suosi erityisesti vapaus asevelvollisuudesta; sitä kesti Ruotsin hallinnon aikana vuoteen 1676 asti. Puolustusta vahvistettiin myös perustamalla Ruotsiin kuuluvan Viron itärajalle Narvaan suomalainen sotilassiirtokunta. 1620-luvulla Narvan varuskuntaan kuljetettiin 44 miestä Jääsken kihlakunnasta, joukossa mm. Yrjö Matinpoika Noskuan kylästä (myöh. Antrean pitäjää), mutta sukunimeä ei mainita; ks. Aulikki Ylönen 1957: Jääsken kihlakunnan historia, s. 822. Kasteluettelossa ei 1680-luvulla mainita Noskuan kylästä ainoatakaan Tenkasta, Toiviaista tai muuta sukunimeä, jolla näyttäisi olevan merkitystä kantavanhempien taustan selvittämisessä.

Kantaisän virolaista lähtöpaikkakuntaa saattaa tukea se seikka, että Viron väestörekisteristä löytyi kymmenkunta henkilöä, joiden sukunimenä oli Tenga. Henkilöitä, joiden sukunimenä oli Toivi (voidaan ajatella viittaavan Toiviaisiin), löytyi rekisteristä vain muutama. Niiden kantajien esivanhempien selvittäminen 1600- ja 1700-lukujen vaihteeseen saakka on mahdotonta.

Viron Kansallisarkistosta (Eesti Ajaloo Arhiiv) löysin julkaisun, joka käsitti Viron maakunnan auranalarevisiokirjan 1725/26. Huomasin Narvan naapuripitäjässä Vaivarassa asustavan lahjoitusmaatalonpoikia, joiden nimet vaikuttivat suomalaisperäisiltä. Valitettavasti sukunimet tai niitä muistuttavat lisänimet puuttuivat - Virossa mahdolliset sukunimet oli tapana kirjata vain säätyläisten kohdalla. Yksi revisiokirjassa mainituista Päiten tilan talonpojista oli Jürri Matthiespoika, joka karjalaisen nimiperinteen huomioon (esikoispojalle useimmiten isänisän nimi) ottaen tuntui uskottavalta ehdokkaalta Tenkasten kantaisäksi. Mutta sitten ilmeni, että hän taitaakin esiintyä nimellä Kowa Jürri (Kovan Jürri) 52-vuotiaana talonpoikana samalla tilalla vielä vuoden 1732 revisiokirjassa ja samalla nimellä jopa vuoden 1737 revisiokirjassa. Nämä tiedot eivät selvästikään sopineet kantaisääni.

Samasta pitäjästä löytyi muutama muukin kantaisän kaima. Niinpä Päiten kylässä ja samannimisessä moisiossa asui v. 1725/26 Narvan kaupungin omistamalla maalla talonpoika nimeltä Jürri Thomaspoika (Jyri Tuomaanpoika). Hänellä oli vaimon lisäksi kolme alle 15-vuotiasta lasta: yksi poika (Mattiko?) ja kaksi tytärtä (Anna ja Helenako?). Jürriä ei löydy kylästä vielä vuoden 1716 revisiokirjasta eikä enää vuoden 1732 verokirjasta. Olisiko hän sopiva ehdokas Sakkolan Tenkasten kantaisäksi? Sopivuus on kyseenalaista, sillä vuoden 1732 revisiokirjasta löytyy samalta tilalta noin 50-vuotias Tomas Jurri Poiga, joka saattoi olla Jürri Thomaspojan poika, vaimo, yksi vähintään 15-vuotias tytär sekä alle 15-vuotiaat poika ja tyttö. Sekin on mahdollista, että Jürri Thomaspojan ruokakuntaan kirjatut alle 15-vuotiaat lapset eivät olleet heidän omiaan, vaan esim. heidän lapsenlapsiaan.

Oliko kantaisä entinen sotamies?
Sukukokouksessa 1983 elokuvaaja Reino Tenkanen kertoi kuulleensa Pyhäjärven Saaprun kylässä asuneelta maanviljelijä Aapro Tenkaselta (1881-1921), että suvun kantaisä olisi ollut sotavankina Nizni Novgorodissa. Se oli yllättävä väite. Mutta kun Aapro, isäni setä, oli maanmittaustoimitusten uskottuja miehiä, minusta tuntui, ettei sellainen väite voinut olla aivan tuulesta temmattu. Niinpä aloin etsiä kantaisää vielä Viipurin läänin jalkaväkisotilaista.

Viipurin läänin vakinaisen jalkaväkirykmentin Liivinmaan Riiassa laadittuun katselmusrullaan kirjattiin elokuussa 1700 kapteeni (oik. majuri) Hindrick Konrad Turteltauben komppanian (Ruokolahden komppanian) miehistö, joka oli marssinut sinne Inkerinmaan ja Viron kautta kaupungin avuksi saksilaisia vastaan. Komppaniaan kuului 108 ruotua, joista lähes kaikista oli sotamies läsnä. Ruotua nro 36 edusti Erich Tängain (Eerik eli Erkki Tenkanen), joka oli v. 1694 avioitunut Viipurin msrk:n [leski]rouva Maalin Matintytär Mustosen kanssa.

Katselmusrullassa on merkintä, josta ilmenee lähes 70-vuotiaan Viipurin jalkaväkirykmentin komentajan, eversti, paroni Zakarias Aminoffin lähteneen kenttäjoukoista mukanaan 20 komppanian sotamiestä, joukossa Erkki Tenkanen. Aminoffille myönnettiin ero armeijasta 30.11.1700, mutta vuodesta 1702 hän toimi Viipurin komendanttina.

Katselmusrullaan tehdyn merkinnän mukaan eversti Aminoffia seurannut sotamiesten joukko oli poistunut Riiasta komennukselle, vaikka päämääränä näyttää olleen Viipuri. Yksi sen miehistä oli Heikki Inkinen, mahdollisesti sama mies, joka kuoli siviilissä 68-vuotiaana 1709 Jääsken (myöh. Kirvun) pitäjän Inkilän kylässä. Suurin osa kyseisistä sotamiehistä oli sukunimistä päätellen Ruokolahden ulkopuolelta ja huomattava osa heistä palkkamiehiä. Erkki Tenkanen oli tässä suhteessa poikkeus.

Erkki Tenkasta ei ainakaan huhtikuuhun 1702 mennessä merkitty komppaniansa katselmusrullaan läsnä olevaksi, mutta ei myöskään kuolleeksi.

Sotamiesruotuun kuului eteläisellä Ruokolahdella keskimäärin neljä taloa. Immalanjärven kylässä oli kuusi kokonaista maakirjataloa, joista osa oli ratsupalvelun vuoksi vapaa ruotusotamiehen otosta. Yhden ruodun osakkaana oli Tengan talo, jonka isäntänä oli jo vuoden 1623 verokirjan mukaan Brusius Denga eli Prusi Tenka (synt. n. 1608, mainittu vuoden 1653 ruodutus- ja väenottoluettelossa nihdiksi kirjoitettuna numerolla 36, kuollut n. 1670).

Ruotsinkielinen kirjuri ääntäisi sanan Denga suunnilleen niin kuin suomalainen sanan Tenka. Jälkimmäisen nimen hän ääntäisi kovemmalla t:llä, ilman eng-äännettä ja kaksinkertaisella k:lla.

Brusiuksen lisänimi viittaa ehkä joskus aiemmin paikalla asuneen miehen ortodoksikarjalaiseen etunimeen Tenka, mutta hän itse näyttääkin kuuluneen Suur-Jääskessä jo keskiajalla asuneeseen Huuhtasen sukuun. Siitä ja vuoden 1658 manttaaliluettelosta päätellen hän oli talonpoikaisen nostoväen päällikön, ”kapteeni” Michel Huchtaisen (Mikko Hu[u]htasen) poikia. Vuonna 1688 suvun immalanjärveläiset asukkaat kuuluivat suurperheeseen, jonka henkiveroa maksaneet henkilöt olivat manttaaliluettelon mukaan seuraavat:

Michel Bengtsson (Mikko Pentinpoika) ja vaimo
Veljenpoika Michill Erichsson (Mikko Erkinpoika) ja vaimo
Veljenpoika Thomas Johansson (Tuomas Juhananpoika) ja vaimo
Veljenpoika Swen Erichsson (Suni Erkinpoika)
Veljenpoika Erich Erichsson (Erkki Erkinpoika)
Veljenpoika Erich Bengtsson (Erkki Pentinpoika).

Näistä Erich Erichsson sai armeijassa sotilasnimen Tängain (Tengain>Tenkanen). Suvun päätalon nimenä näyttää kuitenkin olleen Hu(u)htanen, sillä suurperheen omistamat maat kuuluivat 1800-luvulla toimitetussa Immalanjärven kylän isojaossa nähtävästi Suurenhuuhtasen maakirjataloon RN:o 2. Tätä kirjoitettaessa alue esiintyy kartoilla Huhtasenkylään kuuluvana, josta Immalanjärven rannan tuntumassa sijaitseva osa on kaavoitettu ja rakennettu. Osa maista, mm. Jäppilänniemi, kuuluu Imatran kaupunkiin, osa Ruokolahden kuntaan. Raja Venäjää vastaan kulkee Immalanjärven kaakkoispuolella, melkein samassa paikassa kuin vuoden 1721 rauhansopimuksessa.

Huuhtasen sukunimi voi johtua vanhasta karjalaisesta miehennimestä Huuha (ks. Lappalainen 1976, s. 106). Tämä antaa aiheen epäillä, että Tenkaset ja Huuhtaset liittyivät joskus toisiinsa avioliiton kautta. Mahtoiko Prusi Huuhtasen vaimo olla Tenkasia?

Näyttää siltä, että Huuhtasen, Tengan ja parin muun talon muodostaman ruodun sotilastorppa oli tarkoitus sijoittaa Tengan talon maille. Sodan vuoksi sotilastorppien toteutus kuitenkin lykkääntyi maassa pitkälle tulevaisuuteen.

Viipurin läänin jalkaväkirykmentin ylimääräisen pataljoonan (kaksikaspataljoonan) kapteeni Jacob Bilangin komppanian katselmusrullaan on 1.9.1707 kirjattu Joutsenon ja Ruokolahden pitäjien sotilaat (Kansallisarkiston mikrokortti K02943, kortti 5/9). Ruotujen edustajien lisänimet eroavat täysin vuoden 1700 katselmusrullan nimistä; ne vaikuttavat sukunimiltä. Ruotua nro 36 edusti tuolloin sotamies Thomas Thomasson (Tuomas Tuomaanpoika) ilman lisänimeä. Hän on voinut olla 1682 manttaaliluetteloon ilmestyneiden Tuomas Juhananpojan ja hänen vaimonsa esikoispoika. Tosin ruotujako näyttää v. 1707 olleen erilainen vuoteen 1700 verrattuna, joten on epävarmaa, vastasiko nro 36 enää Tenkasen ruotua. Mahdotonta se ei ole, sillä esikoispoika saattoi ensimmäisiä kaksikkaita nimitettäessä olla jo 17-vuotias. Sitä paitsi vakinainen ruodun sotamies, Erkki Tenkanen, saattoi yhä olla Ruokolahden komppanian riveissä, vaikkakin muodollisesti komennusmiehenä Viipurissa.

Viipurin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan katselmusrullasta vuodelta 1709 Viipurissa puuttuvat Joutsenon ja Ruokolahden sotamiehet kokonaan; todennäköisesti he olivat kotona tai rajalla. He olivat osallistuneet edellisenä vuonna ylipäällikkö Georg Lybeckerin johtamaan onnettomaan sotaretkeen Inkerinmaalle, Pietarin seudulta Kaprion kautta Kolkanpäähän lähelle Narvan kaupunkia (ks. Kankaanpää 2001, s. 171-173, 181-197, 437, Lewenhaupt 1920-21, s. 51). Tämän vuoksi Tenkasen ruodun edustaja komppaniassa on voinut vaihtua 1709.

Sekä kapteeni Jakob Bilang ( s. 1660 Helsingissä) että hänen poikansa vänrikki Johan Jakob Bilang joutuivat venäläisten valloittaessa Viipurin 15.6.1710 sotavangiksi ja kuljetetuksi Siperiaan, josta he palasivat huhtikuussa 1722. Molemmat mainitaan em. kaksikaspataljoonan katselmusrullassa vuodelta 1707 ja Lewenhauptin laatimassa upseerimatrikkelissa. Tämän vuoksi on mahdollista, että myös Tengan/Tenkasen ruodun 36 edustaja, joko vakinainen tai ylimääräinen tai molemmat, joutui vangiksi samassa yhteydessä. Vanhemman Jakob Bilangin mainitaan osallistuneen mm. Narvan (1704), Kolkanpään (1708) ja Viipurin (1710) taisteluihin.

Sota-ajan manttaaliluetteloista puuttuu huomattava määrä nuoria miehiä; ruotusotilasjärjestelmää koskeneen sopimuksen vastainen ylimääräisten sotamiesten otto aiheutti sen, että heitä pakeni tilapäisesti metsiin ja sellaisille alueille, jotka olivat väenotosta vapaita kuten Käkisalmen lääniin.

Nuoria Tenkas-miehiä löytyy Viipurin menetyksen jälkeen Etelä-Savosta.

Per Michelsson Tengain eli Pekko Mikonpoika Tenkanen Puumalan Honkamäen kylästä mainitaan kastettujen luettelossa 18.5.1712 syntyneen Pekko-pojan isänä, äitinä Maria Mikontytär Savolainen. Kummien sukunimet Vaittinen ja Valtonen viittaavat paikalliseen väestöön. HisKi-tietokannassa Pekon isännimessä mikrofilmin M-kirjain näkyy tätä kirjoittaessani tulkittuna N-kirjaimeksi, mutta olen lähettänyt 1.8.2008 tietokannan hoitajille oikaisupyynnön. Vuoden 1701 manttaaliluettelossa kylä esiintyy nimellä Muuramäki.

Maanmittauslaitoksen karttapaikasta löytyvät Puumalan Hurissalossa paikannimet Tenkasaari ja Tenkalahti, mutta ne, samoin kuin esim. Ihantsaari eli Ihalansaari 5 km pohjoiseen, viitannevat kurkijokelaisten eränkäynnin yhteydessä tekemiin valtauksiin Suurta Pohjansotaa paljon varhaisemmilta ajoilta (ks. Lappalainen 1967, s. 144-145).

Puumalan kautta on kulkenut Suuren Pohjansodan aikana sekä Viipurin että Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin miehiä. Venäläiset hyökkäsivät kesällä 1712 Puumalan kautta Sulkavaan ja vielä jouluaattona Puumalaan (Saloheimo: Savon historia II).

Bertyl Michelsson Tengain eli Perttu Mikonpoika Tenkanen vihittiin 11.4.1714 avioliittoon Carin Jos.dr Sinkoisen eli Katri Jussintytär Sinkkosen kanssa, jonka kotikylää tai –taloa ei mainittu. Sulhasen kirjattiin olleen Jääskestä.

Morsian näyttää olleen Sulkavan Lohilahden kylästä, josta on vuoden 1701 manttaaliluetteloon merkitty isäntä Johan Sinkoin (Jussi Sinkkonen) vaimoineen ja vävy Lars (Lauri) vaimoineen.

Jääsken seurakunnan kastettujen luettelossa mainitaan ainoana syntymäaikansa puolesta kyseeseen tulevana Bert Michelssonina 24.8.1689 Ollikkalan kylässä syntynyt Mikko Matinpojan (n. 1647 – haud. 10.3.1707) ja ratsumies Ivaskan (Iivosen) Helena-tyttären (n. 1648 – haud. 20.4.1697) poika Bertil (Perttu).

Havainnon tekee erittäin mielenkiintoiseksi se, että kirkonkirjoissa mainitaan Mikko Matinpojan (tai Mikon ilman patronymia) lapsina myös maaliskuussa 1682 kastettu Mikko (Michell), 16.4.1688 kastettu Jyri (Jöran) ja helmikuussa 1692 syntynyt Helena (Elin). Kastettujen luettelossa mainitaan Ollikkalan kylässä asuvien Mikko Matinpojan ja Katri Pertuntyttären lapsena 1.8.1702 syntynyt Juhana, joka näyttää olleen isännän toisesta avioliitosta. Antrean seurakunnan kuolleiden luettelossa mainitaan 25.1.1739 haudattu Pekko Mikonpoika Ollikkalan kylästä; hän oli kuollut 54-vuotiaana ja siis syntynyt n. 1685. Ikänsä puolesta hänkin saattoi olla Mikko Matinpoika Ollikaisen poikia. Hänet on mainittu kasteluettelossa v. 1727-37 syntyneiden lasten Jyri, Antti, Erkki ja Katri isäksi; lasten äidin nimeä ei ole mainittu.

1.5.1688 haudattiin Mikko Ollikaisen lapsi, etunimeä mainitsematta. Ehkä hän oli 1682 syntynyt Mikko, Mikko Matinpojan poikia, sillä haudattujen luetteloista häntä ei myöhemmin löydy.

Vuoden 1701 manttaaliluettelossa mainitaan Ollikkalan kylästä jalkamiesruotuun kuuluvasta talosta viisi henkiverollista: talon isäntä Mikko Matinpoika vaimoineen, Martti-poika (n. 1668 - 1729) vaimoineen ja isännän poika Matti, mutta ei vielä Pekkoa. Jääsken vihittyjen luettelon mukaan Martti solmi avioliiton v. 1700 Maria Tuomaantyttären (vuosien 1698-1708 rippikirjassa vaimona todennäköisesti virheellisesti Maria Margd.) kanssa, Matti v. 1702 Maria Antintytär Pellin kanssa. Vuosien 1692-98 rippikirjassa mainitaan lisäksi Antti Mikonpoika Ollikainen. Miesrikkaan perheviljelmän nuorukaisilla oli sodan pitkittyessä suuri riski joutua ruotusotamieheksi, etenkin kun kyseessä ei ollut ratsutila.

Perttu Mikonpoika esiintyy ilman sukunimeä vuodesta 1726 Antrean kastettujen luettelossa Ollikkalan kylässä neljän lapsen isänä:

- Jyri kast. 24.4.1726
- Helena kast. 9.6.1728
- Anna kast. 21.12.1735
- Katri kast. 11.3.1739

Sivumennen huomautettakoon, että Jyrin nimipäivä 23. huhtikuuta oli kansanomaisen sääennustuksen merkkipäiviä ja että suvun kantaisän arvioituna syntymävuonna 1688 Jääsken seurakunnassa kastetuista Jyreistä 60 % oli syntynyt nimenomaan huhtikuussa.

Perttu Mikonpojan lasten äidin nimeä ei ole mainittu, mutta jos olemme löytäneet Jääskestä oikean miehen, se olisi todennäköisesti ollut Katri Jussintytär Sinkkonen. Kun Antrean kirkonkirjat alkavat vasta v. 1724 seurakunnan irtauduttua Jääsken pastoraatista, lapsia on voinut syntyä myös ennen sitä.

Vuonna 1712, jolloin Pekko Pekonpoika Tenkanen Puumalassa syntyi, Ollikkalan Pekko Mikonpoika olisi ollut noin 27-vuotias. 18.5.1740 haudattiin todennäköisesti 43-vuotiaana (eikä 73-vuotiaana kuten tiedostossa tulkittu numeroa 4) kuollut leski Maria Mikontytär, joka v. 1712 oli 28 vuotta nuorempi eli 15-vuotias. Kun Maria todellakin kuoli leskenä, kyse oli ilmeisesti samasta pariskunnasta kuin Puumalassa. Pekko Mikonpojan evakkona Puumalassa käyttämä lisänimi Tenkanen jäi tilapäiseksi. Puumalan ja Sulkavan Tenkaset olivat siis kotipitäjässään lisänimeltään Ollikaisia, Ollikkalan kylän asukkaita.

Kun Jyri Mikonpoika Ollikaisen syntymävuosi oli sama kuin Sakkolan Tenkasten kantaisän Yrjön kuoliniästä ja -päivästä laskettu arvio, herää kysymys, oliko kysymys samasta henkilöstä.

Jos Sakkolan Yrjö Tenkasen isä olisi ollut Mikko, odottaisi nimen toistuvan 2 - 3 seuraavan sukupolven aikana, koska nimien toistuvuus oli suvussa noihin aikoihin suhteellisen korkea. Yrjö Tenkasen lapsista joku on voinutkin saada Mikon nimen, mutta jos hän on kuollut ennen perheen muuttamista Sakkolaan, tieto ei ole kirjautunut sen kirkonkirjoihin. Hänen lapsisarjassaan on vuoden 1724 jälkeen peräti yhdeksän vuoden jakso, jolta ei ole tiedossa lapsia.

Tässä vaiheessa löytyi kirkonkirjoista sellainen tieto, että Jyri Mikonpoika Ollikainen olisi haudattu 15.8.1688. Jos hän olisi syntynyt huhtikuussa 1688, hän ei olisi voinut olla sama henkilö kuin Sakkolan Yrjö Tenkanen eikä pestautua palkkamieheksi Tenkasen ruotuun. Mutta samalla jäisi arvoitukseksi, miksi sekä Pekko että Perttu esiintyivät Puumalan ja Sulkavan kirkonkirjoissa nimenomaan Tenkasen lisä- tai sukunimellä eikä Ollikaisena.

Palkkasummat muodostuivat sodan aikana hyvin korkeiksi, sadoiksi taalareiksi, mutta palkkamies ei yleensä itse saanut palkkarahojaan, ainakaan kerralla. Palkka maksettiin yleensä vuosien kuluessa palkkamiehen kotiin jääneille omaisille, yleensä luontaistuotteina ja/tai rahana. (Huhtamies 2008. s. 6)

Vai oliko 15.8.1688 haudatuksi kirjattu Jyri Mikonpoika joku Mikko Matinpojan vanhemmista pojista? Sellainen saattoi olla muitakin kuin jo mainittu Pekko Mikonpoika Ollikainen/Tenkanen, vaikka Jääsken vuosilta 1683 - 1687 säilyneistä kasteluetteloista puuttuvia.

Säilyneissä Jääsken kastettujen luetteloissa vuosilta 1683-1687 on lapsia seuraavasti:

1683 151
1684 69
1685 123
1686 147
1687 123

On ilmeistä, että vuodelta 1684 puuttuu huomattava osa kastetuista lapsista, ehkä juuri se poika, joka oli haudattu Jöranin nimellä 15.8.1688. Kun Mikko Matinpoika Ollikainen näyttää syntyneen n. 1647 ja hänen vaimonsa Helena n. 1648, heillä luulisi olleen lapsia jo ennen vuonna 1682 paitsi jo mainittu Martti, myös sekä vuoden 1701 manttaaliluettelossa että vuosien 1692-98 rippikirjassa mainitut Matti ja Antti.

15.8.1688 haudattu Mikko Matinpoika Ollikaisen poika oli ensin kirjattu ilman etunimeä, joka mainitaan vasta täydentävässä kirjauksessa. Puutteellinen kirjaus voisi selittyä poikkeuksellisella kiireellä, sillä sanottuna vuonna Jääskessä kuoli moninkertainen määrä asukkaita, tiettävästi nälänhädän heikentämänä.

On siis mahdollista, että veljesten Pekko ja Perttu Ollikainen evakossa käyttämä lisänimi Tenkanen voisi selittyä luontevasti Jöraniksi kirjatun veljen sotilasnimellä Tenkasen ruodussa, aikaisintaan 1704 (Narvan taistelu) ja viimeistään 1710 (Viipurin taistelu).

Vaikka nimellä Jöran Tengain sotamiestä ei säilyneistä asiakirjoista ole löytynyt, on kuitenkin mahdollista, että se oli mainittu joissakin tuhoutuneissa katselmusrullissa vuosilta 1704-1710.

Kantaisälle on kyllä löytynyt Jääsken seurakunnassa 1688 tai 1689 syntyneistä kaksi muutakin nimikaimaa Tenkasen ruodun palkkamiesehdokkaaksi: pienviljelijän poika Jyri Jyrinpoika Tiainen Jääsken pitäjän Olkinuoralan kylästä ja ruokolahtelaisen ratsumiehen poika Jyri Tuomaanpoika Jääsken pitäjän Patjaalan kylästä. Mutta kummankaan ei ole voitu osoittaa käyttäneen säilyneissä asiakirjoissa Tenkasen nimeä - eikä edes heidän veljiensä.

Kuka oli Anna Toiviainen?
Toiviainen on vanha ruokolahtelainen suku. Vuonna 1543 asuivat Toivialassa Antti, Hannus ja Olli. Vuonna 1571 siellä poltettiin Juho Pekonpojan talo ja Lauri Kaupinpojan tila jäi autioksi (veronmaksukyvyttömäksi, ellei suorastaan asumattomaksi). Vuonna 1582 asui Immalassa Kauppi. (Salomies 2006).

Vuoden 1688 manttaaliluettelon mukaan Immalanjärven kylässä Huuhtasen talon lähistöllä asui Lars Larsson Taifwasen perhe. Sukunimen kirjoitustapa oli vuoden 1701 manttaaliluettelossa Tåifwain; itsellismies Lars Tåifwain asui tällöin vaimonsa kanssa Immalanjärven naapurikylässä Hörkkälässä. Kyseessä voi kuitenkin olla sama Lauri Laurinpka Toiviainen, joka esiintyi Käringinniemen Toivialan kylän manttaaliluetteloissa, ensimmäisen kerran maatilan isäntänä v. 1660 ja viimeisen kerran sen asukkaana v.1682 (Toiviainen 1998, s. 317). Olisikohan kantaisän vaimo Anna Toiviainen ollut hänen lähisukulaisiaan?

Toisaalta Käringinniemen Toivialan kylään ilmestyivät v. 1711 manttaaliluetteloon uusiksi asukkaiksi Jääsken Jakovalan kylästä veljekset Simo, Juho ja Jyri Jyrinpoika Laitinen vaimoineen, jotka paikallisen tavan mukaan saivat Toiviaisen lisänimen (Toiviainen 1992, s. 317-318). Siitä muodostui heille myös sukunimi. Yhdellekään näistä pariskunnista ei ollut kirjattu 15 vuotta täyttäneitä jälkeläisiä, mutta he saattoivat asua muualla. Ei ole mahdotonta, että kantaisän tuleva vaimo oli yksi heistä.

Suuren Pohjansodan sotavankien paluu
Yhden johtolangan kantaisän arvoituksen selvittämiseksi tarjoavat Ruotsin valtionarkiston ne asiakirjat, jotka käsittelevät Suuren Pohjansodan sotavankeja. Osasta asiakirjoja on kopiot myös Kansallisarkistossamme. Mikrofilmiltä WA2308 löytyvät tiedot mm. Viipurin läänin jalkaväkiupseerien sijoittumisesta vankeusaikana Venäjän eri kaupunkeihin. Nizni Novgorodiin sijoittuivat heistä vain Hämeen, Viipurin ja Savon läänien kolmikkaista muodostetun jalkaväkirykmentin eversti Jürgen Johan Lode, majuri Adam Reinhold Nieroth venäläisten valloitettua 10. elokuuta 1704 Narvan kaupungin ja loppuvuonna 1710 uudelleen perustetun Viipurin läänin jalkaväkirykmentin kapteeni Johan Rutenstierna. On mahdollista, että kantaisä oli Lodea ja Nierothia tai Rutenstiernaa seuranneen miehistön joukossa, siis silloisen Viipurin läänin jalkaväkisotilaita. Rutenstierna joutui sotavangiksi tosin vasta 1713 Pälkäneellä; hän kuoli Nizni Novgorodissa lokakuussa 1721.

Narvassa 1704 sotavankeuteen joutuneista suomalaisista sotilaista tiedetään vain muutaman palanneen (ks. Matti J. Kankaanpää 2003: Suuri Pohjansota, s. 131).

Näkymä Narvan kaupungista. Postikortti vuodelta 1937.

Jos kantaisä todella oli Viipurin läänin jalkaväkisotilaita, voidaan kysyä, milloin hän palasi sotavankeudesta ja minne hän aluksi asettui. Tuntuisi luonnolliselta, että hän palasi aikaisintaan keväällä 1722, hieman myöhemmin kuin Pietarin seudulta tulleet. Mutta vertailemalla Ruokolahden vuosien 1722 ja 1723 manttaaliluetteloita ei ole löytynyt yhtään uskottavaa ehdokasta sotavankeudesta palanneeksi Yrjö Tenkaseksi.

Vakinainen ruotusotamies ei yleensä vapautunut sotaväestä niin kauan kuin hän oli palveluskelpoinen. On mahdollista, että sotavankeudesta asekelpoisena vapautunut ylimääräinenkin sotamies olisi rekrytoitu uudelleen, jos vakinaisen paikka oli auki. Se olisi rauhan aikana merkinnyt sotilastorpparin elämää ja osallistumista talon töihin eikä olisi poikennut siviilitorpparin elämästä muutoin kuin lyhyiden sotaharjoitusten aikana. Kun Ruokolahden keskeiset sotilasasiakirjat ovat sekä 1720- että 1730-luvulta tuhoutuneet, jää arvoitukseksi, kävikö kantaisälle niin.

Johtopäätöksiä
Yhteenvetona edellä esitetystä voidaan todeta, että tähänastisten selvitysten perusteella perimätietoja kantaisän Viro-lähtöisyydestä ja sotavankeudesta Nizni Novgorodissa ei ole voitu sen paremmin vahvistaa kuin kumotakaan. Sen sijaan Tenkasen sotamiesruotua Ruokolahden Immalanjärven kylässä 1600/1700-lukujen vaihteessa voidaan pitää todistettuna. Vaikka sotilasnimi vielä 1600-luvulla muistutti usein talonpoikaista sukunimeä, se saattoi poiketa siitä. Niin kävi ainakin Tenkasen ruodussa.

Tältä pohjalta perimätietoa kantaisän sotavankeudesta voidaan pitää uskottavana, jolloin hän olisi voinut olla Viipurin läänin jalkaväkisotilaita ja siksi joutua vangiksi joko Narvan taistelussa 1704 tai vasta Viipurin taistelussa 1710 ja sitten kuljetetuksi Nizni Novgorodiin. Reino Tenkasen ääninauhalle kertoman tarinan mukaan, jossa tosin on mukana aimo annos karjalaista tarinataidetta, kantaisä olisi joutunut sotavankeudessa venäläisen paronin palvelukseen turkismetsästäjäksi, ”koska oli hyvä ampuja”. Sotavangin asemastaan huolimatta hän olisi saanut liikkua tehtävässään jokseenkin vapaasti. Vapauduttuaan hän olisi saanut ottaa mukaansa piilukkokiväärin. Suomenlahden yli hän olisi matkustanut perunakaljaasilla Venäjän valtakuntaan joutuneesta Tallinnasta Ruotsin valtakunnan puolelle Vantaanjoen suulle ja sieltä jalkapatikalla itärajan yli Viipuriin ja Kannakselle, josta tarinan mukaan piti löytyä hyvät mahdollisuudet turkismetsästykseen.

Mutta Viipuriin kantaisä on voinut muuttaa suoraankin Ruokolahdelta tai silloisesta Jääskestä. Tiukkaa rajavalvontaa ei ainakaan vielä 1720-luvulla ollut. Sitä seikkaa, ettei kantavanhempia ole löytynyt Ruokolahden vuosien 1722-35 manttaaliluetteloista, voidaan selittää luetteloiden kohdistumisella pääasiassa veronmaksukykyiseen ja samalla kiinteästi asuvaan siviiliväestöön ja tapaan jättää talonpoikaiset lisänimet ja naisten etunimetkin useimmiten kirjaamatta.

Reino Tenkasen kertoman mukaan Johannes (Juho) Viktor Tenkanen olisi löytänyt kantaisän nimen Tallinnasta, "joskin nimi oli kirjoitettu ranskalaiseen tapaan" (vrt. Tängain armeijan katselmusrullissa ja Tengain tms. kirkonkirjoissa). Mutta Tallinnan kaupunginarkiston hoitajalta Kalmer Mäeorgilta 30.6.2003 saamani tiedon mukaan sukunimeä Tengain tms. ei esiinny Tallinnassa toimineen Pyhän Mikaelin suomalais-ruotsalaisen seurakunnan kirkonkirjoissa vuosilta 1721-34. Kun talonpoikaisia sukunimiä ei Virossa yleensä kirjattu, tilasin kastettujen luetteloista vuosilta 1721-24 kopiot tarkistaakseni vielä, löytyykö niistä merkintöjä Anna Jöransdotterista tai Matts Jöranssonista, jotka voisivat olla kantaisän lapsia. Ei löytynyt. Kantaisää koskevia merkintöjä tuskin siis löytyy Tallinnan kirkonkirjoista. Epäilen, että kantaisä ei koskaan varsinaisesti asunutkaan Virossa; ehkä hän vain palasi sotavankeudesta jonkin ryhmän mukana jokiliikennereittejä kuten Väinäjokea myöten Riikaan, käveli Tallinnaan, matkusti rahtilaivalla Helsinkiin ja käveli loppumatkan kotiseudulleen.

Etsiessäni selitystä sille, että kantaisälle oli suotu harvinainen kunnia tulla haudatuksi kirkon kuoriosaan, juolahti mieleeni, olisiko kantaisä hoitanut Sakkolassa perinteisesti jahtivoudille kuuluneita tehtäviä; tämän oli tarpeen mukaan järjestettävä yhteisiä jahteja lähinnä susikannan kurissapitämiseksi.

Varhaisin Sakkolan seurakunnan HisKi-tietokannasta löytämäni jahtivoudin titteli (skallfogde) oli vasta vuodelta 1821, mutta Ruotsin puolelle jääneessä osassa maata jahtivouteja näkyy kyllä nimitetyn entiseen tapaan talonpoikien keskuudesta. Sakkolassa kruununnimismies hoiteli varmaan myös jahtivoudin tehtäviä. Todennäköisesti niinä vuosina, jolloin kantaisä asui siellä, jahtikokemuksen omaavat kiväärimiehet olivat paikkakunnalla harvinaisia ja siksi yleisen turvallisuuden kannalta tärkeitä. Reino Tenkasen välittämän tarinan mukaan kantaisä olisi ollut juuri sellainen mies.

P.S.

· V. 1731 perustettiin Kymenkartanon lääniin Karjalan rakuunarykmentti, johon kuuluivat mm. ruokolahtelaiset rakuunat. Heistä mainitaan Ruokolahden kirkonkirjoissa mm. Mikko Pekonpoika Tengain, joka otti sotilasnimekseen Wuoxström (suomennettuna Vuoksenvirta). Hän näyttää värväytyneen Siitolan kruununtilan rakuunaksi. Kyseessä lienee Puumalassa 1712 syntyneen Pekko Pekonpoika Tenkasen nuorempi veli.

V. 1736 mainitaan Ruokolahden kastettujen luettelossa lapsen isänä rakuuna Niels Huhtain Immalanjärven kylästä, mistä päätellen Huuhtasen tilasta oli tullut ratsutila eli rustholli. Näyttää siltä, että kylän ruodutus uudistettiin perusteellisesti vuoden 1731 tienoilla. Jos kantaisä oli tuolloin Tenkasen ruodun sotamies tai hänen mahdollisesti tekemänsä ruotusotilaan sijaismiehen pestisopimus päättyi noin 25 vuoden jälkeen sen tekemisestä, hän saattoi vapautua samalla asepalvelusta ja oli sen jälkeen oikeutettu vapaasti valitsemaan asuinpaikkansa Ruotsin hallintaan jääneessä osassa maata. Mutta ei Viipurin ”maakunnassa”, johon mm. Sakkola kuului. Toisaalta sotilastorpan menettäminen merkitsi myös työpaikan menettämistä ja pakotti perheen hakemaan uutta, vaikka rajan takaa.

· Aaron Tenkasen väite peräti kahdesta kirkkoherra Limneliuksen rengiksi tuomastaan veljeksestä ei voi pitää paikkansa, sillä Yrjön vanhinkin poika Matti oli v. 1734 tiettävästi vasta noin 12-vuotias ja Tuomas noin 1-vuotias. Rengin töitä molemmatkin näyttävät tosin tehneet nuoriksi miehiksi vartuttuaan; Tuomas mainitaan vuoden 1754 väestöluettelossa nimenomaan pappilan renkinä. Yrjön vanhimman tyttären Annan mainitaan toimineen v. 1743 avioituessaan pappilan piikana. Kantaisän suhteet pappilaan näyttävät olleen harvinaisen läheiset.

Reino Tenkasen väite, että kantaisä olisi saapunut Tallinnasta Vantaanjoen suulle nimenomaan perunakaljaasilla, ei oikein sovi 1720-luvun ajankuvaan, sillä perunanviljelys käynnistyi Pohjois-Euroopassa huomattavasti myöhemmin. Helsingin satamakin oli jo siirtynyt Vantaanjoen suulta Vironniemelle. Mutta kaljaasi sinänsä oli 1700-luvulla tavallinen rahtilaivatyyppi, kaksimastoinen takiloitu purjelaiva.

Monelle Tenkaselle tunnusomainen komea nenä lienee antanut mm. Reino Tenkaselle aiheen sellaiseen leikinlaskuun, että kantaisä olisi ollut aatelinen. Jos haluaa jatkaa sellaista leikkiä, niin tueksi löytyy kyllä Saksasta von Tengen -aatelissuku, kotikaupunki Tengen ja Internetistä sen vaakunakin.

Ruotusotamiehen otosta Suuren Pohjansodan aikana Tenkasten kannalta

Lähdeviitteitä

Huhtamies, Mikko 2008: Taalereilla sijainen sotaväkeen. Kirjoitus lehdessä Sukutieto, nro 2/2005.
Kankaanpää, Matti J. 2001: Suuri Pohjansota. Iso Viha ja Suomalaiset. Toiset Aijat, Virrat.
Müller, Marjatta 2001: Rajamaan raskas lumo. Omakustanne.
Lappalainen, Pekka 1976: Puumalan historia I. Luonto, esihistoria ja vaiheet vuoteen 1743.
Lewenhaupt, Adam (1920-1921): Karl XII:s officerare. 1. osa.
Saloheimo, Veijo 2006: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620.
Toiviainen, Martti et. al. 1998: Toiviaiset – suku Laatokan rantamilta. Toiviaisten sukuseura.

Kotisivulle