8.12.2011,
päivitetty 29.9.2013
Aulis
Tenkanen
ARVOITUKSELLISET ESIVANHEMPANI
Sakkola-lähtöisten Tenkasten kantavanhemmat ovat sukuselvitysten mukaan Jöran Tenganen eli Yrjö (tai Jyri, Yrjä, Ylli tms.) Tenkanen (n. 1688-1758), ja Anna (karjalaisittain Anni) Toiviainen (n. 1690-1755), jotka asuivat kirkonkirjojen mukaan viimeistään vuodesta 1736 Sakkolan pitäjässä Karjalan kannaksella. Kun 18.4.1736 kantavanhempien tytär Carin (Kaarina, Kaisa, Katri tms.) kastettiin, isän ammatista ja kotikylästä ei tehty merkintöjä, äidistä ei mainittu nimeä. Kun lapsi kuoli seuraavana vuonna, isän ammatiksi merkittiin torppari (vuokraviljelijä) ja kotikyläksi Sakkola. Siihen aikaan pitäjässä ei ollut muita torppareita kuin pappilan torpparit. Torpparilla oli mökin ja talousrakennusten lisäksi yleensä peltoa pari hehtaaria, ainakin yksi hevonen ja muutamia muita kotieläimiä. Ammattitaitoa kantavanhemmilla täytyi olla sen verran, että todennäköisesti he olivat maanviljelijän poikia ja tyttäriä.
Rippikirjamerkinnöistä päätellen pariskunta asui viimeistään vuodesta 1748 Juhana Jääskeläisen, tyttärensä Annan (kuoliniästä laskien syntynyt 1723) miehen isännöimällä maatilalla Karholan kylässä. Anna Toiviainen kuoli v. 1755 Karholan kylässä. Kuolinikää ei mainittu haudattujen luettelossa, titteliksi oli merkitty emäntä. Kun Yrjö kuoli v. 1758, titteliksi kirjattiin inhysing (itsellinen, läksein tms.), kuoliniäksi 70 v. ja kotikyläksi Sakkola. Kun Sakkola ja Karhola olivat naapurikyliä, kotikylien vaihtelu asiakirjoissa ei välttämättä ollut todellista.
Kantavanhempien lapsista tunnetaan Sakkolan kirkonkirjojen perusteella lisäksi Matti (kuoliniästä laskien syntynyt n. 1724), Helena (kuoliniästä laskien syntynyt n. 1733, mutta avioitumisiästä päätellen ehkä vuotta aiemmin) ja Tuomas (kuoliniästä laskien syntynyt n. 1733, ehkä Helenan kaksossisarus); näiden syntymäpaikka ei ole tiedossa. Huhtikuun 30. päivänä 1732 alkavista Ruokolahden kastettujen luettelosta heitä ei ainakaan löydy, joten jos kantavanhempien kotipitäjäksi osoittautuu Ruokolahti, Helenaa ja Tuomasta koskevia syntymävuosiarvioita pitäisi aikaistaa vähintään yhdellä vuodella.
Rippikirjasta ei löydy mainintaa kantavanhempien lukutaidosta, mutta merkintöjen mukaan he osallistuivat pyhään ehtoolliseen. Ns. mustan kirjan (seurakunnan puhtaaksikirjoitetut historiakirjat) mukaan Yrjö olisi saanut hautapaikan kirkon kuorista, mutta sellainen merkintä perustui alkuperäisen hautausluettelon virheelliseen tulkintaan.
Mistä kantavanhemmat tulivat?
Tenkasten suvun kantaisän kerrotaan tulleen Virosta (Kaasalainen, Väinö
1950: Sakkolan historiaa, s. 159). Kun
1960-luvulla ryhdyin harrastamaan sukututkimusta, kysyin karjalaissukuja
tutkineelta fil.maist. Jouko Teperiltä,
miten tuollaiseen perimätietoon olisi suhtauduttava. Hän sanoi, että väite on
Kannaksella aivan yleinen - ei sitä kannata ottaa vakavasti.
Marjatta Müller,
jonka esivanhempiin kuuluvat mm. aviopari Martti
Hatakka ja Maria Tenkanen
Sakkolasta 1800-luvulta, kirjoittaa sukuromaanissaan (2001, s. 22, 26)
seuraavasti:
Markus muisteli kertomusta, miten Lemmin-poika
lensi pilvenhattarana Baltiasta Lavansaarelle ja sieltä myrskypilvenä suuren
veden yli Vuoksen kalarikkaille poukamille uljaitten koskien tuntumaan leviten
kuin lintuparvi seudulta toiselle pitkin rikasta vesistöä jo 1500-luvulta
lähtien. Vuosisatoja he olivat asuttaneet näitä mantuja siittyen
suureksi, hedelmälliseksi suvuksi. - - - Maria nauroi
hänen loputtomille loruilleen. Vihdoin hänkin leikkiin yhtyen vastasi, että jos
Lemmin poika lensi hattarana tai myrskypilvenä Baltiasta Vuoksen vuolaille
vesille, niin hänenpä sukunsa Ensimmäinen souteli kalanluisella kanteleella
Viron rannikolta suuren selän ylitse Viipurinlahdelle, kapsahti maalla karhun
selkään ja ratsasti sillä Sakkolan pappilaan
apupojaksi, josta syystä ensin piti kaivaa haudat ja kaikki kotkotuksensa
maahan upottaa. Vasta sitten uudet sukupolvet saivat ruveta laululle,
vääntäytyä lukkareiksikin. Saivatpa kiivetä papinpönttöön kristillisesti
saarnalla kansaa ohjailemaan. Nyt monin kerroin lukeneina olivat jo virkoihinsa
levittäytyneet pitkin poikin maata.
Edellä olevassa
tekstissä Markus edustaa Hatakan,
Maria Tenkasen sukua. Kumpikaan
sukutarina ei selvästikään ole tarkoitettu sellaisenaan uskottavaksi, mutta
tarjoaa leikkiä laskien rauhoittavia suuntaviivoja uteliaalle kyselijälle.
Marian tarinassa on syytä panna merkille, että Tenkasten kantaisä tuli Sakkolaan maitse Viipurin eikä Sortavalan tai Inkerinmaan
suunnasta, joista myös on kirjattu varhaisia Tenkoja
tai Tenkasia, ja sai sekalaista
ruumiillista työtä pappilasta. Ajankohtaa ei mainita, mutta viipurilaisen,
Lappeenrannan seudulla syntyneen Henrik Limneliuksen tultua nimitetyksi Sakkolan
kirkkoherraksi ja sielunhoitajaksi 30.8.1734 pappilassa riitti
perusparannustöitä useiksi vuosiksi. Aaron
Tenkasen (1880-1963) mukaan kirkkoherra olisi tuonut mukanaan
kaksi Tenkas-veljestä rengikseen, mutta kirkonkirjoista päätellen kyse saattoi
olla vain torppariksi kirjatusta suvun kantaisästä.
Mikään ei
tarinassa viittaa siihen, että kantaisällä olisi ollut sotilastausta. Sellainen
olisi aiheuttanut jatkokysymysten tulvan ja saattanut paljastaa esimerkiksi
laittoman, vaikkakin Viipurin Karjalassa jokseenkin tavallisen karkaamisen
vuoden 1721 rauhansopimuksessa Ruotsin puolelle jääneestä pitäjästä tai sen
osasta.
Kantaisällä lienee
ollut ainakin sen verran tekemistä Viron rannikon kanssa, että pystyi kertomaan
siitä jotakin omakohtaista. Mutta virolaiseksi häntä ei ole kuvattu. Sen sijaan
hänen esivanhempansa joskus ”kalanluisen kanteleen kulttuurin” aikakaudella
saattoivat hyvinkin purjehtia Viipurinlahdelle Viron rannikolta. Ja hän itsekin
on voinut tehdä jossakin elämänsä vaiheessa laivamatkan Suomenlahden yli.
Esikoisensa syntymäajasta päätellen kantaisä näyttää solmineen avioliiton Anna
Toiviaisen kanssa noin v. 1722 eli vuosi Suuren Pohjansodan rauhansopimuksen
jälkeen. Koska kantavanhempia ei mainita Vanhan Suomen väestöluettelossa
vuodelta 1724 sen paremmin Sakkolassa kuin
Jääskessäkään, heidän asuinpaikkansa lienee ollut tuolloin silloisen Ruotsin
puolella.
Omien
”kotkotusten” maahan upottaminen voidaan tulkita katseen
kääntämiseksi pitkän sodan aiheuttamista kärsimyksistä eteenpäin.
Säilyneiden
kirkonkirjojen varhaisin maininta haudankaivajan ammatista Sakkolassa
koskee Matti Tuomaanpoika
Tenkasta (1786-1860).
Vuonna 1562 Ruotsin kuningas oli kehottanut Suomen ylimpiä virkamiehiä lähettämään ylimääräiset talonpojat Viroon vahvistaakseen sen puolustusta. Maastamuuttoa suosi erityisesti vapaus asevelvollisuudesta; sitä kesti Ruotsin hallinnon aikana vuoteen 1676 asti. Puolustusta vahvistettiin myös perustamalla Ruotsiin kuuluvan Viron itärajalle Narvaan suomalainen sotilassiirtokunta. 1620-luvulla Narvan varuskuntaan kuljetettiin 44 miestä Jääsken kihlakunnasta, joukossa mm. Yrjö Matinpoika Noskuan kylästä (myöh. Antrean pitäjää), mutta sukunimeä ei mainita; ks. Aulikki Ylönen 1957: Jääsken kihlakunnan historia, s. 822. Kasteluettelossa ei 1680-luvulla mainita Noskuan kylästä ainoatakaan Tenkasta, Toiviaista tai muuta sukunimeä, jolla näyttäisi olevan merkitystä kantavanhempien taustan selvittämisessä.
Kantaisän virolaista lähtöpaikkakuntaa saattaa tukea se seikka, että Viron väestörekisteristä löytyi v. 2001 kymmenkunta henkilöä, joiden sukunimenä oli Tenga. Henkilöitä, joiden sukunimenä oli Toivi (voidaan ajatella viittaavan Toiviaisiin), löytyi rekisteristä vain muutama. Niiden kantajien esivanhempien selvittäminen 1600- ja 1700-lukujen vaihteeseen saakka on mahdotonta.
Viron Kansallisarkistosta (Eesti Ajaloo Arhiiv) löysin julkaisun, joka käsitti Viron maakunnan
auranalarevisiokirjan 1725/26. Huomasin Narvan
naapuripitäjässä Vaivarassa asustavan
lahjoitusmaatalonpoikia, joiden 
nimet vaikuttivat suomalaisperäisiltä.
Valitettavasti sukunimet tai niitä muistuttavat lisänimet puuttuivat - Virossa
mahdolliset sukunimet oli tapana kirjata vain säätyläisten kohdalla. Yksi
revisiokirjassa mainituista Päiten tilan talonpojista oli Jürri
Matthiespoika, joka karjalaisen nimiperinteen
huomioon (esikoispojalle useimmiten isänisän nimi) ottaen tuntui uskottavalta
ehdokkaalta Tenkasten kantaisäksi. Mutta sitten ilmeni, että hän taitaakin
esiintyä nimellä Kowa Jürri (Kovan Jürri)
52-vuotiaana talonpoikana samalla tilalla vielä vuoden 1732 revisiokirjassa ja
samalla nimellä jopa vuoden 1737 revisiokirjassa. Nämä tiedot eivät
selvästikään sopineet kantaisääni.
Samasta pitäjästä löytyi muutama muukin kantaisän kaima. Niinpä Päiten kylässä ja samannimisessä moisiossa asui v. 1725/26 Narvan kaupungin omistamalla maalla talonpoika nimeltä Jürri Thomaspoika (Jyri Tuomaanpoika). Hänellä oli vaimon lisäksi kolme alle 15-vuotiasta lasta: yksi poika (Mattiko?) ja kaksi tytärtä (Anna ja Helenako?). Jürriä ei löydy kylästä vielä vuoden 1716 revisiokirjasta eikä enää vuoden 1732 verokirjasta. Olisiko hän sopiva ehdokas Sakkolan Tenkasten kantaisäksi? Sopivuus on kyseenalaista, sillä vuoden 1732 revisiokirjasta löytyy samalta tilalta noin 50-vuotias Tomas Jurri Poiga, joka saattoi olla Jürri Thomaspojan poika, vaimo, yksi vähintään 15-vuotias tytär sekä alle 15-vuotiaat poika ja tyttö. Sekin on mahdollista, että Jürri Thomaspojan ruokakuntaan kirjatut alle 15-vuotiaat lapset eivät olleet heidän omiaan, vaan esim. heidän lapsenlapsiaan.
Oliko kantaisä entinen sotamies?
Sukukokouksessa 1983 elokuvaaja Reino
Tenkanen kertoi kuulleensa Pyhäjärven Saaprun
kylässä asuneelta palstatilallinen ja metsästäjä Aapro Martinpoika Tenkaselta (1881-1921), että
suvun kantaisä olisi ollut sotavankina Nizni
Novgorodissa. Se oli yllättävä väite. Mutta kun Aapro,
isäni setä, oli maanmittaustoimitusten uskottuja miehiä, minusta tuntui, ettei
sellainen väite voinut olla aivan tuulesta temmattu. Niinpä aloin etsiä
kantaisää vielä Viipurin läänin jalkaväkirykmentin sotamiehistä.
Viipurin läänin vakinaisen jalkaväkirykmentin Liivinmaan Riian kaupungin seudulla laadittuun katselmusrullaan kirjattiin elokuussa 1700 kapteeni (oik. majuri) Hindrick Konrad Turteltauben komppanian (Ruokolahden komppanian) miehistö, joka oli marssinut sinne Inkerinmaan ja Viron kautta kaupungin avuksi saksilaisia vastaan. Komppaniaan kuului 108 ruotua, joista lähes kaikista oli sotamies läsnä. Ruotua nro 36 edusti Erich Tängain (Eerik eli Erkki Tenkanen), joka oli v. 1694 avioitunut Viipurin msrk:n Maalin Matintytär Mustosen kanssa.
Katselmusrullassa on merkintä, josta ilmenee lähes 70-vuotiaan Viipurin jalkaväkirykmentin komentajan, eversti, paroni Zakarias Aminoffin lähteneen kenttäjoukoista mukanaan 20 komppanian sotamiestä, joukossa Erkki Tenkanen. Aminoffille myönnettiin ero armeijasta 30.11.1700, mutta vuodesta 1702 hän toimi Viipurin komendanttina.
Katselmusrullaan
tehdyn merkinnän mukaan eversti Aminoffia seurannut
sotamiesten joukko oli poistunut Riiasta komennukselle, vaikka päämääränä
näyttää olleen Viipuri. Yksi sen miehistä oli Heikki Inkinen, mahdollisesti sama mies, joka kuoli siviilissä
68-vuotiaana 1709 Jääsken (myöh. Kirvun) pitäjän Inkilän kylässä. Suurin osa
kyseisistä sotamiehistä oli sukunimistä päätellen Ruokolahden ulkopuolelta ja
huomattava osa heistä palkkamiehiä. Erkki Tenkanen oli tässä suhteessa
poikkeus.
Erkki Tenkasta ei ainakaan huhtikuuhun 1702 mennessä merkitty komppaniansa katselmusrullaan läsnä olevaksi, mutta ei myöskään kuolleeksi.
Sotamiesruotuun kuului eteläisellä Ruokolahdella keskimäärin neljä taloa. Immalanjärven kylässä oli kuusi kokonaista maakirjataloa, joista osa oli ratsupalvelun vuoksi vapaa ruotusotamiehen otosta. Yhden ruodun osakkaana oli Tengan talo, jonka isäntänä oli jo vuoden 1620 verokirjan mukaan Brusius Denga eli Prusi Tenka (synt. n. 1600, mainittu vuoden 1653 ruodutus- ja väenottoluettelossa nihdiksi kirjoitettuna numerolla 36, kuollut n. 1670).
Ruotsinkielinen
kirjuri ääntäisi sanan Denga suunnilleen niin kuin
suomalainen sanan Tenka. Jälkimmäisen nimen hän
ääntäisi kovemmalla t:llä, ilman eng-äännettä ja
kaksinkertaisella k:lla.
Brusiuksen lisänimi viittaa ehkä talon rakentaneen miehen ortodoksikarjalaiseen etunimeen Tenka, mutta hän itse näyttääkin kuuluneen Suur-Jääskessä jo keskiajalla asuneeseen Huuhtasen sukuun. Siitä ja vuoden 1658 manttaaliluettelosta päätellen hän oli talonpoikaisen nostoväen päällikön, ”kapteeni” Michel Huchtaisen (Mikko Hu[u]htasen) poikia. Vuonna 1688 suvun immalanjärveläiset asukkaat kuuluivat suurperheeseen, jonka henkiveroa maksaneet henkilöt olivat manttaaliluettelon mukaan seuraavat:
Michel
Bengtsson (Mikko Pentinpoika) ja vaimo
Veljenpoika Michill Erichsson
(Mikko Erkinpoika) ja vaimo
Veljenpoika Thomas Johansson (Tuomas Juhananpoika) ja vaimo
Veljenpoika Swen Erichsson
(Suni Erkinpoika)
Veljenpoika Erich Erichsson (Erkki
Erkinpoika)
Veljenpoika Erich Bengtsson (Erkki Pentinpoika).
Näistä Erich Erichsson sai armeijassa sotilasnimen Tängain (Tengain>Tenkanen). Suvun päätalon nimenä näyttää kuitenkin olleen Hu(u)htanen, sillä suurperheen omistamat maat kuuluivat 1800-luvulla toimitetussa Immalanjärven kylän isojaossa nähtävästi Suurenhuuhtasen maakirjataloon RN:o 2. Tätä alun perin kirjoitettaessa alue esiintyi kartoilla Huhtasenkylään kuuluvana, josta Immalanjärven rannan tuntumassa sijaitseva osa on kaavoitettu ja rakennettu. Osa maista, mm. Jäppilänniemi, kuului Imatran kaupunkiin, osa Ruokolahden kuntaan. Raja Venäjää vastaan kulkee Immalanjärven kaakkoispuolella, melkein samassa paikassa kuin vuoden 1721 rauhansopimuksessa.
Näyttää siltä,
että Huuhtasen, Tengan ja parin muun talon
muodostaman ruodun sotilastorppa oli tarkoitus sijoittaa Tengan
talon maille. Sodan vuoksi sotilastorppien toteutus kuitenkin lykkääntyi ja lopulta
raukesi kokonaan.
Viipurin läänin jalkaväkirykmentin ylimääräisen pataljoonan (kaksikaspataljoonan) kapteeni Jacob Bilangin komppanian katselmusrullaan on 1.9.1707 kirjattu Joutsenon ja Ruokolahden pitäjien sotilaat (Kansallisarkiston mikrokortti K02943, kortti 5/9). Ruotujen edustajien lisänimet eroavat täysin vuoden 1700 katselmusrullan nimistä; ne vaikuttavat sukunimiltä. Ruotua nro 36 edusti tuolloin sotamies Thomas Thomasson (Tuomas Tuomaanpoika) ilman lisänimeä. Hän on voinut olla 1682 manttaaliluetteloon ilmestyneiden Tuomas Juhananpojan ja hänen vaimonsa esikoispoika. Sitä paitsi vakinainen ruodun sotamies, Erkki Erkinpoika Tenkanen, saattoi yhä olla Ruokolahden komppanian riveissä, vaikkakin todennäköisesti Viipurissa.
Viipurin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan katselmusrullasta vuodelta 1709 Viipurissa puuttuvat Joutsenon ja Ruokolahden sotamiehet kokonaan. He olivat osallistuneet edellisenä vuonna ylipäällikkö Georg Lybeckerin johtamaan onnettomaan sotaretkeen Inkerinmaalle, Pietarin seudulta Kaprion kautta Kolkanpäähän lähelle Narvan kaupunkia (ks. Kankaanpää 2001, s. 171-173, 181-197, 437, Lewenhaupt 1920-21, s. 51). Tämän vuoksi Tenkasen ruodun kaksikas on voinut vaihtuakin lähiseudulta pestatuksi palkkamieheksi 1709. Pestiraha oli sota-aikana korkea, mutta se maksettiin pääasiassa palkkamiehen omaisille.
Sekä kapteeni Jakob Bilang ( s. 1660 Helsingissä) että hänen poikansa vänrikki Johan Jakob Bilang joutuivat venäläisten valloittaessa Viipurin 15.6.1710 sotavangiksi ja kuljetetuksi Siperiaan, josta he palasivat huhtikuussa 1722. Molemmat mainitaan em. kaksikaspataljoonan katselmusrullassa vuodelta 1707 ja Lewenhauptin laatimassa upseerimatrikkelissa. Tämän vuoksi on mahdollista, että myös Tengan/Tenkasen ruodun 36 edustaja, joko vakinainen tai ylimääräinen tai molemmat, joutui vangiksi samassa yhteydessä. Vanhemman Jakob Bilangin mainitaan osallistuneen mm. Narvan (1704), Kolkanpään (1708) ja Viipurin (1710) taisteluihin.
Sota-ajan manttaaliluetteloista puuttuu huomattava määrä nuoria miehiä; ruotusotilasjärjestelmää koskeneen sopimuksen vastainen ylimääräisten sotamiesten otto aiheutti sen, että heitä pakeni tilapäisesti metsiin ja sellaisille alueille, jotka olivat väenotosta vapaita kuten Käkisalmen lääniin. Perheen perustaminen oli myös omiaan vähentämään todennäköisyyttä joutua sotaväkeen.
Nuoria Tenkas-miehiä löytyy Viipurin menetyksen jälkeen Etelä-Savosta.
Per Michelsson Tengain eli Pekko Mikonpoika Tenkanen Puumalan
Honkamäen kylästä mainitaan kastettujen luettelossa 18.5.1712 syntyneen
Pekko-pojan isänä, äitinä Maria Mikontytär Savolainen. Kummien sukunimet Vaittinen ja
Valtonen viittaavat paikalliseen väestöön. HisKi-tietokannassa
Pekon isännimessä mikrofilmin M-kirjain näkyy tätä kirjoittaessani tulkittuna
N-kirjaimeksi, mutta olen lähettänyt 1.8.2008 tietokannan hoitajille
oikaisupyynnön.
Maanmittauslaitoksen
karttapaikasta löytyvät Puumalan Hurissalossa
paikannimet Tenkasaari ja Tenkalahti,
mutta ne, samoin kuin esim. Ihantsaari eli Ihalansaari
Puumalan kautta on
kulkenut Suuren Pohjansodan aikana sekä Viipurin että Savonlinnan läänin
jalkaväkirykmentin miehiä. Venäläiset hyökkäsivät kesällä 1712 Puumalan kautta
Sulkavaan ja vielä jouluaattona Puumalaan (Saloheimo:
Savon historia II).
Bertyl Michelsson Tengain eli Perttu Mikonpoika Tenkanen vihittiin 11.4.1714 avioliittoon Carin Jos.dr Sinkoisen eli
Katri Jussintytär Sinkkosen kanssa, jonka
kotikylää tai –taloa ei mainittu. Sulhasen kirjattiin olleen Jääskestä.
Morsian näyttää olleen Sulkavan Lohilahden kylästä, josta on vuoden 1701
manttaaliluetteloon merkitty isäntä Johan
Sinkoin (Jussi Sinkkonen) vaimoineen ja vävy Lars (Lauri) vaimoineen.
Jääsken (myöh. Antrean) seurakunnan kastettujen luettelossa mainitaan
ainoana syntymäaikansa puolesta kyseeseen tulevana Bert Michelssonina 24.8.1689 Ollikkalan
kylässä syntynyt, Mikko Matinpojan (n. 1647 – haud. 10.3.1707)
ja ratsumies Ivaskan (Iivosen) Helena-tyttären (n. 1648
– haud. 20.4.1697) poika Bertil (Perttu).
Havainnon tekee
mielenkiintoiseksi se, että kirkonkirjoissa mainitaan Mikko Matinpojan (tai
Mikon ilman patronymia) lapsina myös maaliskuussa
1682 kastettu Mikko (Michell),
16.4.1688 kastettu Jyri (Jöran) ja helmikuussa 1692 syntynyt Helena (Elin). Kastettujen luettelossa
mainitaan Ollikkalan kylässä asuvien Mikko
Matinpojan ja Katri Pertuntyttären lapsena 1.8.1702 syntynyt Juhana, joka
näyttää olleen isännän toisesta avioliitosta.
Antrean seurakunta muodostettiin vuoden 1723 jälkeen Jääsken
seurakunnan siitä osasta, joka siirtyi Pohjansodan rauhansopimuksen mukaisesti
Venäjän hallintaan, mukaan lukien Jääsken Ollikkalan kylä. Sen haudattujen
luettelossa mainitaan 25.1.1739 Pekko
Mikonpoika Ollikkalan kylästä; hän oli kuollut 54-vuotiaana ja siis
syntynyt n. 1685. Rippikirjoista päätellen hänkin näyttää olleen Mikko
Matinpoika Ollikaisen poikia. Hänet on mainittu kasteluettelossa v. 1727-37
syntyneiden lasten Jyri, Antti, Erkki ja Katri isäksi. Lasten äidin nimeä ei
ole mainittu, mutta muista kirkonkirjoista päätellen hän oli Riitta Juhanantytär,
joka kuoli 1762 65-vuotiaana. Hän oli 18 vuotta vanhempi kuin miehensä. Jos
vaimon nimi olisi ollut Maria Mikontytär eli sama kuin Puumalassa 1712 syntyneen
Pekko Pekonpoika Tenkasen äidin, se olisi tukenut sitä käsitystä, että Pekko Mikonpoika Ollikainen oli Pekko
Mikonpoika Tenkanen.
1.5.1688
haudattiin Mikko Ollikaisen lapsi, etunimeä mainitsematta. Ehkä hän oli 1682
syntynyt Mikko, Mikko Matinpojan poikia,
sillä haudattujen luetteloista häntä ei myöhemmin löydy. 5.8.1688 haudattiin Ollikkalan kylän Mikko
Matinpojan lapsi Jöran eli Jyri. Jollei tätä merkintää olisi
löytynyt, olisi Jyri syntymävuotensa puolesta ollut vahva ehdokas Sakkolan Tenkasten suvun kantaisäksi. Mutta niin ei vain
käynyt.
Vai olisiko
kirjuri kaiken kiireen keskellä – meneillään oli ankara nälkävuosi, jonka
aikana hautaustoimituksia oli tavattoman paljon - erehtynyt kuolleeksi
ilmoitetun lapsen etunimestä? Kirjuri näyttää pitäneen itsestään selvänä, että
kuollut lapsi oli huhtikuussa 1688 syntynyt Jyri. Muitakaan vaihtoehtoja ei
puutteellisessa kastettujen luettelossa näytä hänellä olleen.
Säilyneissä
Jääsken kastettujen luetteloissa vuosilta 1683-1687 on lapsia seuraavasti:
1683 151
1684 69
1685 123
1686 147
1687 123
On ilmeistä, että vuodelta 1684 puuttuu
lähes puolet kastetuista lapsista, ehkä juuri se Mikko Matinpoika Ollikaisen
mahdollinen poika, joka oli haudattu Jöranin nimellä
15.8.1688. Kun Mikko Matinpoika näyttää syntyneen n. 1647 ja hänen vaimonsa
Helena Iwaskantr (Iivanainen?) n. 1648, heillä
luulisi olleen lapsia jo ennen vuonna 1682 paitsi jo mainittu Martti, myös sekä
vuoden 1701 manttaaliluettelossa että vuosien 1692-98
rippikirjassa mainitut Matti ja Antti.
Vuoden 1701
manttaaliluettelossa mainitaan Ollikkalan kylästä jalkamiesruotuun kuuluvasta
Ollikkalan talosta viisi henkiverollista: talon isäntä Mikko Matinpoika vaimoineen, Martti-poika
(n. 1668 - 1729) vaimoineen ja isännän poika Matti, mutta ei vielä Pekkoa,
jonka kuoliniästä laskettu syntymävuosi oli 1685. Jääsken vihittyjen
luettelon mukaan Martti solmi v. 1700 avioliiton Maria Tuomaantyttären kanssa, Matti v. 1702 Maria Antintytär Pellin kanssa. Vuosien
1692-98 rippikirjassa mainitaan lisäksi Antti
Mikonpoika (Ollikainen). Miesrikkaan perheviljelmän nuorukaisilla oli sodan
pitkittyessä suuri riski joutua ruotusotamieheksi, etenkin kun kyseessä ei
ollut ratsutila.
Perttu Mikonpojan
lasten äidin nimeä ei ole mainittu, mutta vuosien 1727-36
rippikirjassa on Pertun vaimoksi mainittu Vappu
Eskontytär eikä Katri Jussintytär Sinkkosta Sulkavalta.
Olisiko Vappu kuitenkin ollut Pertti Mikonpoika Ollikaisen 2. vaimo? Kun ajat
olivat epävakaat, aviosuhteita ei voida arvioida myöhempien säännösten
perusteella.
Puumalan ja
Sulkavan Tenkaset ovat ehkä olleet kotipitäjässään suku- tai lisänimeltään
Ollikaisia, Ollikkalan kylän asukkaita. Jääsken Ollikkalassa tiedetään asuneen
Heino, Martti ja Pekko Ollikainen jo v. 1582 (Saloheimo, Heimo 2006:
Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620). Ollikkalan päätalon
mainitaan Suuressa Pohjansodassa varustaneen ns. Karjalaista maarakuunaa;
rakuunana oli vuoden 1716 pääkatselmuksessa Pekka
Martinpoika Parikka (Kankaanpää,
Matti J.: Suuri Pohjansota.
Iso Viha ja Suomalaiset. s. 352.) Mutta sivutaloilla saattoi olla oma nimi.
Jos Sakkolan Yrjö Tenkasen isä olisi ollut Mikko,
odottaisi nimen toistuvan 2 - 3 seuraavan sukupolven aikana, koska nimien
toistuvuus oli suvussa noihin aikoihin suhteellisen korkea. Yrjö Tenkasen
lapsista joku on voinutkin saada Mikon nimen, mutta jos hän on kuollut ennen
perheen muuttamista Sakkolaan, tieto ei ole
kirjautunut sen kirkonkirjoihin. Hänen lapsisarjassaan on vuoden 1724 jälkeen
peräti yhdeksän vuoden jakso, jolta ei ole tiedossa lapsia.
Edellä esitetyn
perusteella näyttäisi siis olevan mahdollista, että veljesten Pekko ja Perttu
Ollikainen pakolaisena käyttämä lisänimi Tenkanen voisi selittyä luontevasti Jöraniksi (Jyriksi) kirjatun veljen sotilasnimellä Tenkasen
ruodussa, aikaisintaan 1709. Sitovaa näyttöä siitä ei kuitenkaan ole.
Kantaisälle on
kyllä löytynyt Jääsken seurakunnassa 1688 tai 1689 syntyneistä kaksi muutakin
nimikaimaa Tenkasen ruodun palkkamiesehdokkaaksi: pienviljelijän poika Jyri Jyrinpoika Tiainen Jääsken pitäjän
Olkinuoralan kylästä ja ruokolahtelaisen ratsumiehen poika Jyri Tuomaanpoika Jääsken pitäjän Patjaalan kylästä. Mutta kummankaan ei ole voitu osoittaa
käyttäneen säilyneissä asiakirjoissa Tenkasen nimeä - eikä edes heidän veljiensä.
Kuka oli Anna Toiviainen?
Toiviainen
on vanha ruokolahtelainen suku. Vuonna 1543 asuivat Toivialassa
Antti, Hannus ja Olli. Vuonna 1571 siellä poltettiin Juho Pekonpojan talo ja
Lauri Kaupinpojan tila jäi autioksi
(veronmaksukyvyttömäksi, ellei suorastaan asumattomaksi). Vuonna 1582 asui Immalassa Kauppi. (Salomies 2006).
Vuoden 1688 manttaaliluettelon mukaan Immalanjärven kylässä Huuhtasen talon lähistöllä asui Lars Larsson Taifwasen perhe. Sukunimen kirjoitustapa oli vuoden 1701 manttaaliluettelossa Tåifwain; itsellismies Lars Tåifwain asui tällöin vaimonsa kanssa Immalanjärven naapurikylässä Hörkkälässä. Kyseessä voi kuitenkin olla sama Lauri Laurinpka Toiviainen, joka esiintyi Käringinniemen Toivialan kylän manttaaliluetteloissa, ensimmäisen kerran maatilan isäntänä v. 1660 ja viimeisen kerran sen asukkaana v.1682 (Toiviainen 1998, s. 317). Olisikohan kantaisän vaimo Anna Toiviainen ollut hänen lähisukulaisiaan?
Toisaalta Käringinniemen Toivialan kylään ilmestyivät v. 1711 manttaaliluetteloon uusiksi asukkaiksi Jääsken Jakovalan kylästä veljekset Simo, Juho ja Jyri Jyrinpoika Laitinen vaimoineen, jotka paikallisen tavan mukaan saivat Toiviaisen lisänimen (Toiviainen 1998, s. 317-318). Siitä muodostui heille myös sukunimi. Yhdellekään näistä pariskunnista ei ollut kirjattu 15 vuotta täyttäneitä jälkeläisiä, mutta he saattoivat asua muualla. Ei ole mahdotonta, että Sakkolan Tenkasten kantaisän tuleva vaimo oli yksi heistä.
Suuren Pohjansodan sotavankien paluu
Yhden johtolangan kantaisän arvoituksen selvittämiseksi tarjoavat Ruotsin
valtionarkiston ne asiakirjat, jotka käsittelevät Suuren Pohjansodan
sotavankeja. Osasta asiakirjoja on kopiot myös Kansallisarkistossamme.
Mikrofilmiltä WA2308 löytyvät tiedot mm. Viipurin läänin jalkaväkiupseerien sijoittumisesta
vankeusaikana Venäjän eri kaupunkeihin. Nizni
Novgorodiin sijoittuivat heistä vain Hämeen, Viipurin ja Savon läänien kolmikkaista muodostetun jalkaväkirykmentin eversti Jürgen
Johan Lode, majuri Adam Reinhold
Nieroth venäläisten valloitettua 10. elokuuta 1704
Narvan kaupungin ja loppuvuonna 1710 uudelleen
perustetun Viipurin läänin jalkaväkirykmentin kapteeni Johan Rutenstierna. On mahdollista, että kantaisä oli Lodea ja Nierothia tai Rutenstiernaa seuranneen miehistön joukossa, siis silloisen
Viipurin läänin jalkaväkisotilaita. Rutenstierna
joutui sotavangiksi tosin vasta 1713 Pälkäneellä; hän kuoli Nizni
Novgorodissa lokakuussa 1721.
Narvassa 1704 sotavankeuteen joutuneista
suomalaisista sotilaista tiedetään vain muutaman palanneen (ks.
Matti J. Kankaanpää 2003: Suuri Pohjansota, s. 131).
Näkymä
Narvan kaupungista. Postikortti vuodelta 1937.
Jos kantaisä todella oli Viipurin läänin jalkaväkisotilaita, voidaan kysyä, milloin hän palasi sotavankeudesta ja minne hän aluksi asettui. Tuntuisi luonnolliselta, että hän palasi aikaisintaan keväällä 1722, hieman myöhemmin kuin Pietarin seudulta tulleet. Mutta vertailemalla Ruokolahden vuosien 1722 ja 1723 manttaaliluetteloita ei ole löytynyt yhtään uskottavaa ehdokasta sotavankeudesta palanneeksi Yrjö Tenkaseksi.
Johtopäätöksiä
Yhteenvetona edellä esitetystä voidaan todeta, että tähänastisten
selvitysten perusteella perimätietoja kantaisän Viro-lähtöisyydestä ja
sotavankeudesta Nizni Novgorodissa ei ole voitu sen
paremmin vahvistaa kuin kumotakaan. Sen sijaan Tenkasen sotamiesruotua
Ruokolahden Immalanjärven kylässä 1600/1700-lukujen
vaihteessa voidaan pitää todistettuna.
Tältä pohjalta perimätietoa kantaisän sotavankeudesta voidaan pitää uskottavana, jolloin hän olisi voinut olla Viipurin läänin jalkaväkisotilaita ja siksi joutua vangiksi joko Narvan taistelussa 1704 tai ikänsä puolesta todennäköisemmin Viipurin taistelussa 1710, ja sitten kuljetetuksi Nizni Novgorodiin. Reino Tenkasen ääninauhalle kertoman tarinan mukaan, jossa tosin on mukana aimo annos karjalaista tarinataidetta, kantaisä olisi joutunut sotavankeudessa venäläisen paronin palvelukseen turkismetsästäjäksi, ”koska oli hyvä ampuja”. Sotavangin asemastaan huolimatta hän olisi saanut liikkua tehtävässään jokseenkin vapaasti. Vapauduttuaan hän olisi saanut ottaa mukaansa piilukkokiväärin. Suomenlahden yli hän olisi matkustanut perunakaljaasilla Venäjän valtakuntaan joutuneesta Tallinnasta Ruotsin valtakunnan puolelle Vantaanjoen suulle ja sieltä jalkapatikalla itärajan yli Viipuriin, jonka seudulta tarinan mukaan piti löytyä hyvät mahdollisuudet turkismetsästykseen. Tältä osin Reinon tarina ei sovi Suuren Pohjansodan sotavankien tyypillisiin paluureitteihin.
Viipuriin kantaisä on voinut muuttaa suoraankin Ruokolahdelta. Tiukkaa rajavalvontaa ei ainakaan vielä 1720-luvulla ollut. Sitä seikkaa, ettei kantavanhempia ole löytynyt Ruokolahden vuosien 1722-35 manttaaliluetteloista, voidaan selittää luetteloiden kohdistumisella pääasiassa veronmaksukykyiseen ja samalla kiinteästi asuvaan siviiliväestöön ja tapaan jättää talonpoikaiset lisänimet ja naisten etunimetkin useimmiten kirjaamatta.
Reino Tenkasen kertoman mukaan Johannes (Juho) Viktor Tenkanen olisi löytänyt kantaisän nimen Tallinnasta, "joskin nimi oli kirjoitettu ranskalaiseen tapaan" (vrt. Tängain armeijan katselmusrullissa ja Tengain tms. kirkonkirjoissa). Mutta Tallinnan kaupunginarkiston hoitajalta Kalmer Mäeorgilta 30.6.2003 saamani tiedon mukaan sukunimeä Tengain tms. ei esiinny Tallinnassa toimineen Pyhän Mikaelin suomalais-ruotsalaisen seurakunnan kirkonkirjoissa vuosilta 1721-34. Kun talonpoikaisia sukunimiä ei Virossa yleensä kirjattu, tilasin kastettujen luetteloista vuosilta 1721-24 kopiot tarkistaakseni vielä, löytyykö niistä merkintöjä Anna Jöransdotterista tai Matts Jöranssonista, jotka voisivat olla kantaisän lapsia. Ei löytynyt. Todennäköisesti Johannes oli löytänyt kantaisän nimen Valtionarkistosta Helsingistä.
P.S.
· V. 1731
perustettiin Kymenkartanon lääniin Karjalan rakuunarykmentti, johon kuuluivat
mm. ruokolahtelaiset rakuunat. Heistä mainitaan Ruokolahden kirkonkirjoissa mm.
Mikko Pekonpoika Tengain.
Kyseessä lienee Puumalassa 1712 syntyneen Pekko
Pekonpoika Tenkasen nuorempi veli.
V. 1736
mainitaan Ruokolahden kastettujen luettelossa lapsen isänä rakuuna Niels Huhtain Immalanjärven
kylästä, mistä päätellen Huuhtasen tilasta oli tullut ratsutila eli rustholli.
Näyttää siltä, että kylän ruodutus uudistettiin
perusteellisesti jo vuoden 1731 tienoilla
· Aaron
Tenkasen väite peräti kahdesta
kirkkoherra Limneliuksen rengiksi tuomastaan
veljeksestä ei voi pitää paikkansa, sillä Yrjön vanhinkin poika Matti oli v.
1734 tiettävästi vasta noin 12-vuotias ja Tuomas noin 1-vuotias. Rengin töitä
molemmatkin näyttävät tosin tehneet nuoriksi miehiksi vartuttuaan; Tuomas
mainitaan vuoden 1754 väestöluettelossa nimenomaan pappilan renkinä. Yrjön
vanhimman tyttären Annan mainitaan toimineen v. 1743 avioituessaan pappilan
piikana. Kantaisän suhteet pappilaan näyttävät olleen harvinaisen läheiset.
·
Reino Tenkasen väite, että
kantaisä olisi saapunut Tallinnasta Vantaanjoen suulle nimenomaan
perunakaljaasilla, ei oikein sovi 1720-luvun ajankuvaan, sillä perunanviljelys
käynnistyi Pohjois-Euroopassa huomattavasti myöhemmin. Helsingin satamakin oli
jo siirtynyt Vantaanjoen suulta Vironniemelle. Mutta kaljaasi sinänsä oli
1700-luvulla tavallinen rahtilaivatyyppi, kaksimastoinen takiloitu purjelaiva.
·
Monelle Tenkaselle tunnusomainen komea nenä lienee antanut
mm. Reino Tenkaselle aiheen sellaiseen leikinlaskuun, että kantaisä olisi ollut
aatelinen. Jos haluaa jatkaa sellaista leikkiä, niin tueksi löytyy kyllä
Saksasta von Tengen -aatelissuku, kotikaupunki Tengen ja Internetistä sen vaakunakin.
Lähdeviitteitä
Huhtamies, Mikko 2008: Taalereilla
sijainen sotaväkeen. Kirjoitus
lehdessä Sukutieto, nro 2/2005.
Kankaanpää, Matti J. 2001: Suuri Pohjansota. Iso Viha ja Suomalaiset. Toiset
Aijat, Virrat.
Müller, Marjatta 2001: Rajamaan raskas lumo. Omakustanne.
Lappalainen, Pekka 1976: Puumalan historia I. Luonto, esihistoria ja vaiheet
vuoteen 1743.
Lewenhaupt, Adam (1920-1921): Karl XII:s officerare. 1. osa.
Saloheimo, Veijo 2006: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620.
Toiviainen, Martti et. al. 1998: Toiviaiset – suku Laatokan rantamilta.
Toiviaisten sukuseura.