4.2.2012
Aulis Tenkanen

VENÄJÄLTÄ PALANNEISTA SUUREN POHJANSODAN SOTAVANGEISTA
Kahden karjalaisen sukuhaaran arvoituksia

Lähtökohtia
Asiakirja KA 7022 käsittää ne sotilas- ja siviilihenkilöt, jotka saapuivat joulukuussa 1721 ja tammikuussa 1722 Venäjän maarajan yli Pernajaan. Vapautetut oli koottu ilmeisesti Pietarin seudulta. Suomalaisiin joukko-osastoihin sijoittui Kauppilan mukaan 1257 miestä; Ojan mukaan luetteloissa oli kuitenkin kaikkiaan vain 699 sotilasta, joiden lisäksi niissä oli mainittu 99 siviilimiestä, 247 vaimoa, 194 lasta ja 2 anoppia, kaikkiaan 1241 henkilöä. Osa eroista johtunee käsite-eroista, osa siitä, että luetteloissa sama henkilö voi esiintyä useammin kuin kerran.

Kauppila löysi asiakirjasta 595 suomalaisiin joukko-osastoihin sijoittuvaa henkilöä, joiden kohdalla oli ilmoitettu vangitsemispaikkakunta. Oja löysi luetteloista kaikkiaan 785 henkeä, joiden vangitsemispaikka oli ilmoitettu, näistä siviilejä 87.

Kauppila ilmoittaa löytäneensä luetteloista noin 180 suomalaisiin joukko-osastoihin kuulunutta miestä, jotka jäivät vangiksi Viipurin antautuessa v. 1710. Mutta Oja löysi luetteloista kaikkiaan vain 78 sotilasta ja 9 siviiliä, jotka oli merkitty vangituksi Viipurissa v. 1710. Etsiessäni näistä sellaisia sotilaita, jotka näyttivät kuuluneen Viipurin läänin jalkaväkirykmenttiin, löysin vain seuraavat viisi suomalaista ehdokasta.

Christer Cuner (toisessa yhteydessä Kuner), sotamies
Anders Bertilsson, sotamies
Hindrich Hindersson, korpraali
Erich Swänsk, sotamies
Mårten Myrä, sotamies

Viipurissa vangittuja sotilaita koskevat merkinnät ovat tulkinnanvaraisia; kyse voi olla paitsi Viipurin läänin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan, myös Inkerinmaalaisen värvätyn jalkaväkirykmentin, Viipurin läänin nostoväen (utbådsfolk), Viipurin varuskunnan tai Viipurin porvariskaartin miehistöstä. Viipurin maaseurakunnan puutteellisestikin säilyneissä kasteluetteloissa mainitaan vuoden 1700 tienoilla sekä Swensk että Myrä, joten mainitut nimet eivät olleet seudulla aivan tuntemattomia. Seuraavassa esitetään havaintoja aiheesta lähinnä kahden karjalaisen sukuhaaran kannalta.

 

Havaintoja Myrän sukuhaaran kannalta
Myrä-niminen vanha kylä ja maakirjatalo löytyy nykyään osapuilleen entiseltä paikaltaan, pienen ja kapean Myräjärven rantavyöhykkeeltä entisen Nuijamaan, Viipurin ja Lappeen pitäjän alueelta, nykyään Lappeenrannan kaupungin piirirajojen sisältä läheltä Venäjän rajaa.

 

Maakirjaan merkittävistä seikoista tuli voimaan yhtenäiset määräykset v. 1689. Kylän ja talon nimi oli tarkoitettu periaatteessa pysyviksi, omistajanvaihdoksista riippumattomiksi, mutta teknisiä virheitä voitiin korjailla. Maakirjojen omistus- ja hallintatiedot oli tarkoitus päivittää kuuden vuoden välein. Voimavarat olivat kuitenkin riittämättömät.

 

Vuoden 1701 henkiveroluettelon (”manttaaliluettelon”) mukaan, joka perustui kihlakunta-, pitäjä- ja maakirjatalokohtaiseen aluejakoon. Lappeen pitäjän Myräbyssä (Myrän kylässä, Myrälässä) asui mm. Rasmus-nimisen sotamiehen vaimo. Rasmus oli Viipurin seudulla 1600-luvun lopussa harvinainen miehen nimi, kuitenkin kristillisestä traditiosta johdettu. Jääskenkin pitäjän kastettujen luettelossa mainitaan 1680-luvulla isänä Rasmus Rasmussoninpoika ja Rasmus Sipinpoika Kamalan (ent. Kamajauholan) kylästä.

 

Sotamiehen lisänimi lienee ollut siihen aikaan talon nimestä johdettu Myrä, mutta sotamiehiä ei henkiveroluettelossa yleensä mainittu kuin korkeintaan etunimeltä vaimon yhteydessä, koska heidän ei tarvinnut maksaa henkiveroa. Myrän nimi oli kirjoitettu yhdellä y-kirjaimella; paikkakunnalla ja naapurissa se on perinteellisesti myös lausuttu lyhyenä. Talonpoikaiset asukkaat, joita olivat Heikki Mikonpojan vaimo, yhtiökumppani Yrjö Mikonpoika vaimoineen ja (Heikin) käly Kaisa, ovat seudun tavan mukaan käyttäneet lisänimenään talon nimeä, vaikka eivät olisikaan olleet samaa sukua. Huomiota herättää se, että talon (poissaolleelle) isännälle ei ollut määrätty veroa. Tosin aivan kaikkien 15 vuotta täyttäneiden ei tarvinnutkaan maksaa henkiveroa. Sotilaiden lisäksi esimerkiksi lautamiehet olivat siitä vapaat. Sama koski tietyn ikärajan (yleensä 63 v.) ylittäneitä. Tässä tapauksessa syynä näyttää olleen se, että Heikki Mikonpoika, jonka sukunimeksi on osoittautunut Ihalainen, asui isäntänä Säkkijärven pitäjän Lahnajärven kylän maataloa ainakin muodollisesti ilman vaimoa. Kyseiset talot olivat ilmeisesti yhteistaloudessa; Lappee ja Säkkijärvi olivat naapuripitäjiä. Molemmissa pitäjissä oli asunut talollisina Ihalaisia jo vuodesta 1543 lähtien (Saloheimo 2006, s. 36).

 

Viipurin seudulla viljelijästä kyseen ollen hänen lisänimensä ei suinkaan välttämättä ollut talonpoikainen sukunimi, vaan usein kotitaloon, kotikylään, kotiseutuun viittaava nimi. Henkilö saattoi esiintyä eri yhteyksissä eri lisänimillä, yhdessä patronymiin, toisessa talon, kylän tms. paikannimeen, kolmannella sukunimeen perustuvalla.

 

Lappeen pitäjän veroluetteloissa v. 1543 kylien nimiä ei mainita. Kylien maakirjatalojen nimet mainitaan pääosin v. 1544, mutta ei Myrän tai Myrälän taloa. V. 1550 mainitaan Laurij Myre ja 1558 Olli Myggrä Jääskestä. V. 1588 mainitaan Olavi Laurinpoika Mykrän lähteneen Nuijamaan kylän Mykrälästä Äyräpäähän (kihlakunta, Jääsken kihlakunnan naapuri) (Saloheimo 2006, s. 101; KA 5986:18). Muuton motiivina lienee ollut 1580-luvun nälkävuodet, jotka kohtelivat kovin kourin Lappeen seutua. Näyttää siltä, että Myrälää vanhempi nimi olisikin ollut Mykrälä, joka olisi muuttunut Myräksi vasta Olavi Mykrän poismuuton jälkeen (ks. KA 5603:19v). Joka tapauksessa Mykrälällä ja Myrälällä lienee tarkoitettu samaa pienkylää, joka nykyään sijaitsee Lappeenrannassa. Mykrän (tarkoittaa myyrää karjalan murteessa) ja myyrän kielellinen rajavyöhyke näyttää 1700-luvun alkupuolella kulkeneen näillä main. Käkisalmen läänissä Mykrä oli vallitseva muoto.


Aluejako ei ollut välttämättä sama kirkon, oikeushallinnon, verohallinnon ja sotilashallinnon piirissä, mikä on syytä panna merkille erityisesti Myrän kylän kohdalla.

 

Vuoden 1593 maakirjassa mainitaan Jääsken pitäjässä mm. Mikko Mygre ja Lauri Rastas saman asutun talon (”savun”) osakkaina. Ruokolahti oli jo v. 1572 lohkaistu Jääskestä omaksi seurakunnakseen.

 

Lappeen voutikunnan maakirjassa vuodelta 1611 Myrän kylässä oli kaksi asuttua taloa. Päätalon isäntänä oli Tuomas Matinpoika. Toisen talon isäntänä oli Niilo Mikonpoika, mutta hänen talonsa oli merkitty veronmaksukyvyttömäksi (öde). Vielä vuoden 1623 maakirjassa (nide KA 6088) talojen isännät olivat entiset, mutta nyt molemmat talot oli merkitty veronmaksukyvyttömiksi. Merkinnät eivät välttämättä olleet ajan tasalla.

Talonpoika saattoi menettää talonsa kruunulle sitten, kun oli laiminlyönyt veron maksun kolmena peräkkäisenä vuonna.

 

Jääsken voutikunnan (Jääsken ja Ruokolahden pitäjät) maakirjassa vuosilta 1622-1623 mainittiin Jääsken pitäjän Roinilan kylässä ns. kantotalollisten (stubbebönder) joukossa Simon (Simo) Myrä (ks. arkistolaitoksen digiarkisto, digijakso 66). Kylä sijaitsi Pohjansodan jälkeen Kirvun pitäjäksi muodostetussa osassa.

 

Kantotaloksi kutsuttiin sellaista maakirjataloa, joka oli muodostettu yhteismaasta kantoineen ja juurineen ja jota hallittiin perinnöllisellä nautintaoikeudella. Sen verotus oli lievempää kuin perinnöllisellä omistusoikeudella hallitun maakirjatalon.

 

Viranomaisten laatimassa luettelossa, joka oli laadittu ilmeisesti 1630-luvulla tietymättömissä olevista ruokolahtelaisista rekryyteistä, mainittiin mm. Lauri Simonpoika Myrä (WA 763, d-e, Krigskoll. arkiv. , Tukholma, Längder Finland, nr. 1627-1634/315).

30-vuotisen sodan katselmusrullassa 15.6.1635 mainitaan eversti Kasper Ermasin johtamissa Länsi-Viipurin rykmentin joukoissa Magdeburgin varuskunnassa ”jääskeläiset” Nuuti Myrä ja Eerikki Miikki everstiluutnantti Hans Ritterin komppaniasta (Mankell Antekningar, s. 98, rullor 1635, vol. 18 fol. 209-210). Suuri osa joukoista oli menehtynyt Pohjois-Saksassa riehuvaan ruttoon. (Ylönen 1957).

 

Sotamiehiä nimitettiin ilmeisesti jääskeläisiksi, jos he edustivat jääskeläisiä taloja. Jos he olivat talojen palkkamiehiä, he saattoivat kuitenkin olla lähtöisin muistakin lähiseudun pitäjistä kuten Lappeelta.

Ylösen tekstissä mainitaan myös (ruokolahtelaisten) Klemetti Arposen ja Klemetti Verta(sen) osallistuneen 30-vuotiseen sotaan Länsi-Viipurin rykmentin riveissä. Huomaa sukunimien suomenkielisyys kaksoiskonsonantilla alkavan etunimen yhteydessä.

 

Mikko Mykrän (s. 1603) mainitaan muuttaneen v. 1620 – 40 Jääskestä veroja tai sotaväenottoa pakoon Käkisalmen läänin puolelle (Saloheimo 1993).

 

Vuoden 1701 Äyräpään kihlakunnan henkiveroluettelossa (”manttaaliluettelossa”) Myyriä tai Mykriä ei mainita sen enempää kylien, talojen kuin henkilöidenkään lisä- tai sukunimienkään yhteydessä. Sama koskee Jääsken kihlakunnan henkikirjaa, vaikka heistä mainitaan ainakin 1720-luvulta asuneen Jääsken Saviniemen entisen kuninkaankartanon torpparina Pekka Matinpoika Mykrän, synt.1689 Jääski(?), k.1755 Hiitola. Hänen aikanaan Saviniemen kylä kirjattiin haudattujen luettelossa Mykrän kyläksi, vaikka se ei ollut kameraalinen eli verohallinnollinen kylä.

 

Turussa asui 1500-luvun alussa porvari Sven Myra, jonka toiminnasta kerrotaan kansallisbiografiassamme; hänen taloudessaan asuneiden jälkeläisiä saattaa esiintyä maamme ruotsinkielisten joukossa myöhemminkin.

 

Lewenhauptin upseerimatrikkelissa mainitaan myös Peter Myra- ja Elias Myra-nimiset upseerit, jotka osallistuivat suureen Pohjansotaan. Edellinen oli syntynyt Tukholmassa 1677. Vuonna 1669 syntynyt Elias Myra, Tarton varuskunnassa ennen v. 1700, v. 1700-07 Inkerinmaalaisen rakuunarykmentin aliupseeri, vuodesta 1708 Karjalan ratsurykmentin luutnantti, olisi voinut syntymäaikansa ja urakiertonsa puolesta soveltua edellä mainitun sotamies Mårten Myrän tai hänen mahdollisesti Inkerinmaalla asuneen kaimansa isäksi, jos olisi ollut suomalaissyntyinen. Palvelustaan Tarton varuskunnassa päätellen voitaneen hänen kuitenkin olettaa olleen Viron rannikon ruotsalaisia.

 

Myrä-nimeä tai sen muunnelmaa ei esiinny vielä 1600-luvun alkupuolen veroluetteloissa Inkerinmaalla (prof. Jukka Partasen sähköpostiviesti 26.7.2011). Mutta Klemet Myrä (perheineen) oli muuttanut Tuutarin pitäjän Sulkulan kylään viimeistään 1692 (prof. Veijo Saloheimon selvitys Inkerinmaan henkiveroluetteloiden perusteella, vuoden 1694 lähde KA 9742:494, Lennart Waldenlindin viesti kirjoittajalle 20.8.2011). Myrä-nimisiä henkilöitä ei Sulkulan kylässä mainittu vielä 1681.

 

Ensimmäisenä nimenä mainitaan v. 1681 Sulkulan kylässä Martti Leini. Jääsken kirkonkirjojen kasteluettelossa mainitaan v. 1687 tyttölapsen isänä Esko Juhonpoika Leiniäinen Tietävälän kylästä, joka kuului Pohjansodan jälkeen Kirvun pitäjäksi nimitettyyn osaan.

 

Klemetti Myrää voi tavoitella myös Viipurin läänin (Lappeen, Jääsken tai Ruokolahden pitäjän) henkiveroluetteloista vuosilta 1690 ja 1691 mutta ennen vuotta 1693 em. luetteloissa ei yleensä mainittu muiden kuin maakirjatalojen isäntien nimet. Inkeriin muuttaneet olivat ilmeisesti valtaosaltaan muuta väkeä.

 

Olisikohan Mårten Klemetinpoika Myrä, joka oli syntynyt Saloheimon edellä mainitun selvityksen mukaan n. 1678, hakeutunut Inkerinmaalaiseen jalkaväkirykmenttiin, joka oli v. 1700 tarkoitus värvätä 1000 miehen vahvuisena Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin vapaaehtoisista? Rykmentin pääosa jäi vangiksi Viipurissa v. 1710. Rulla 1707 tarjoaa perustietoja rykmentin koosta ja rakenteesta tunnuksessa mainittuna vuonna. Rykmenttiä koskevia katselmusrullia ennen sen hajoamista ei ole kuitenkaan toistaiseksi Suomesta löytynyt. Viron historiallisen keskusarkiston Tarton toimipisteestä tai Ruotsin sota-arkistosta niitä ehkä voisi löytyä.

 

Käkisalmen läänin oikeusjutuista päätellen värväys ei aina ollut vapaaehtoista, sillä irtolaisiksi katsotut miehet voitiin viedä armeijaan ilman muuta ja sodan alettua isänniltäkin alettiin vaatia ylimääräisiksi katsottuja miehiä (ks. esim. Kankaanpää 2003, s. 89). Em. Martin jälkeläisistä tunnetaan Tuutarin kirkonkirjojen perusteella Paul (Paavo), jonka syntymävuodeksi on arvioitu sodan alkamista edeltävä vuosi 1699. Mutta se saattoi olla hieman myöhempikin, jolloin sotamiesisä traagisen kohtalonsa vuoksi ei välttämättä koskaan saanut tietää hänestä.

 

Heikki Antinpoika Myrä Jääsken pitäjän Konnun (Kåndus) kylästä on kirkonkirjan mukaan vihitty 24.3.1701 Kerttu Matintr Hyvärin (Hyvärisen) kanssa, jälkimmäinen ilmeisesti Hyvärin talosta samassa kylässä.

 

Konnun kylän kantatilojen numerojärjestykseksi muodostui ennen isojakoa 1849 Näveri, Kultanen, Pelli, Kaplas, Turtia, Nurkka, Hyväri, Kukkonen ja Matikka. Numerojärjestys kuvastanee myös syntyhistoriaa.

Vuoden 1543 maakirjan mukaan kylässä oli kuusi taloa ja ainakin neljä sukua: Äikäiset, Kaukapäiväiset, Turkiaiset ja Häsät. (Hämäläinen  - Forslund 1997, s. 250; Asutuksen rakenne Etelä-Karjalassa, Konnun ja Kuurmanpohjan kyliä koskevat nettisivut 21.11.2011).

 

Vihittyä sulhasta, jonka suvulla on ilmeisesti ollut jotain tekemistä Myrän talon kanssa, ei mainita 5.7.1702 allekirjoitetussa Jääsken manttaaliluettelossa Konnun kylästä, ei myöskään 15.2.1701 päivätyssä Lappeen pitäjän manttaaliluettelossa Myräbyn eli Myrän kylästä. Avioliitto jäi lyhyeksi, sillä v. 1704 Kerttu Matintr Hyväri näkyy vihityn Pellin talon ratsumies Esko Pekanpojan kanssa. Morsianta ei ollut kirjattu leskeksi, mikä lienee johtunut kirjurin huolimattomuudesta. Olisiko ensimmäinen mies joutunut armeijaan ja menehtynyt Suuressa Pohjansodassa viimeistään v. 1704?

 

Viipurin maaseurakunnan 1700-luvun loppupuolelta säilyneistä rippikirjoista löytyy samanaikaisesti tietoja sekä Lautalan kylän Myyrän talon (hemman) että Nuijamaan kylän Myrän talon asukkaista. Myrän kylä kuuluu nykyään Nuijamaan seurakuntaan, mutta taloudellisesti ja hallinnollisesti Lappeenrannan seurakuntayhtymään ja Lappeenrannan kaupunkiin.

 

Viipurin pitäjän Nuijamaan kylään siirretyn Myrän kylän maakirjatalossa, joka siis nykyään kuuluu Lappeenrannan kaupunkiin, asukkaat olivat 1700-luvun jälkipuoliskolle tultaessa täysin vaihtuneet verrattuna vuoden 1701 henkiveroluetteloon.

Risto Juhananpoika Myrä sai v. 1728 kaksoset Maria ja Liisa, jotka menehtyivät pienenä. V. 1730 syntyi Myrän (talossa ja ) kylässä Risto Ristonpoika ja v. 1731 Juhana Juhananpoika. V. 1732 syntyi Risto Yrjönpojan tytär Anna, joka menehtyi pienenä. V. 1734 syntyi Juhana Juhananpojan poika Matti. V. 1736 syntyi Risto Yrjönpojan tytär Valpuri.

V. 1740 kuoli Myrän talossa leskivaimo Liisa 60-vuotiaana. Samana vuonna Antti Yrjönpoika Myrän vaimo Maria Tassia kuoli 28-vuotiaana. 28.12.1740 vihittiin Antti Yrjönpoika Myrä Anna Antintyttären kanssa Viipurin pitäjän Käräjärven kylästä. Antin 3½-vuotias poika Antti kuoli samana vuonna. V. 1746 kuoli Antti Yrjönpoika Antin poika Antti yksivuotiaana.
V. 1749 Antti Myrälle syntyi poika nimeltä Elias.  V. 1753 Antti Yrjönpoika Myrälle Myrän (talosta ja) kylästä syntyi tytär Saara.
Vuoden 1765 rippikirjassa saman talon isännäksi oli kirjattu Juhana Antinpoika M(yrä), joka muutti Johanneksen kappeliseurakunnan Kukkolan kylään 12.4.1777. Sisareksi oli talouteen merkitty Anna, s. 1713, k. 9.12.1773, ja tämän mieheksi Pekka Halinen, joka puuska- eli puusniekkaperinnettä noudattaen todennäköisesti otti Myrän sukunimekseen. Muita sisaria talossa olivat Maria, Eeva ja Valpuri, joka syntyi. 1758.

 

Viipurin pitäjän Lautalan kylän Lautalanjoen lounaispuolella asuivat 1600-luvun loppupuolella Pekka, Erkki ja Yrjö Myyrä. Alue jäi jo vuoden 1721 rauhansopimuksessa Venäjän puolelle ja sijaitsee siellä nytkin. 1800-luvun alkuvuosina alueelle vakiintui Pekka Myyrän sukuhaara. Pekka oli syntynyt noin 1690. Vielä 1769 hänen kanssaan isännäksi mainittiin kuvernöörin katselmuksessa Juhana Myyrä. Juhanan on arveltu olleen Matti Erkinpoika Myyrän Maria-lesken toinen mies. Pekan pojasta Matti Myyrästä (1729-1801) polveutui tiettävästi neljä sukuhaaraa. (Aimo Louko: Loukola – kylä Kuninkaantien varrella).

 

Verrattaessa Viipurin pitäjän Lautalanjoen lounaispuolella asuneiden Myyrien etunimiä Jääsken/Antrean pitäjän Saviniemen kylässä asuneiden Mykrien nimistöön herättää huomiota niiden samankaltaisuus. Merkille pantavaa on myös se, että Myrän ja Myyrän talojen asukkaiden välillä ei näytä olevan minkäänlaista sukulaisuutta. Suoraa tieyhteyttäkään ei ollut.

 

21.5.1695 haudattiin Viipurin pitäjän Jyrkilän kylässä Samuel Erkinpoika My(y)rän äkillisesti kuollut vaimo Kaisa Erkintytär, jolta jäi miehen lisäksi kaksivuotias poika (Erkki?, s. noin 1693). 8.12.1695 vihittiin sama mies ja Maria Heikintr samasta kylästä. V. 1696 Matti My(y)rälle syntyi samassa kylässä Walborg (Valpuri)-niminen tytär. Jyrkilän kylä sijaitsi Nuijamaan Myrän kylän ja Lautalan kylän välimaastossa. Lautalan kylässä ja Jyrkilän kylässä asuneet Myyrät olivat lähisukulaisia. Sulkuviivojen väliin lisätty y-kirjain on merkkinä siitä, että kirjurilta näyttää unohtuneen Myyrän nimeen kuuluvista y-kirjaimista toinen tai sitten hän on pitänyt tässäkin tapauksessa Myrää Myyrän synonyyminä.


Kuriositeettina mainittakoon, että Jämsän kaupungin aluetta koskevilla peruskarttalehdillä 1:20000 on nykyään Myyräjärven talo, lähistöllä Yläisen ja Keskisen (pienet) Myyräjärvet, vieläpä Myyrävuori-niminen kukkula. Jämsän seurakunnan syntyneiden luettelossa mainitaan 1840 Viljo Myyräjoki-niminen henkilö. Myyräjärven talon lähistöltä löytyvät myös Tuiskulan talo ja pieni Tuiskujärvi. Tuiskula ja Tuisku (karjalaisittain Myrä) ovat vanhastaan olleet länsisuomalaisia talon ja kylän nimiä. Nilsiän kirkonkirjoista löytyy tieto, että pitäjässä on asunut maanmittausinsinööri Johan Myrberg, s. 1833 Karjalohjalla, k. 1907 Kuopiossa.

Torppari Mårten Myrä (tosin v. 1732 sukunimi päättyy a:han) mainitaan v. 1725-44 yhdessä vaimonsa Elinin kanssa Limingan seurakunnan rippikirjassa. Vaimo oli merkitty syntyneeksi (sarakeotsikko latinaksi) 23.12.1685. Jääsken seurakunnasta samalla päivämäärällä kastetuksi löytyi Elin (Helena)-niminen kaksoslapsi, jonka isäksi oli merkitty Thomas Sigfredsson (Tuomas Sipinpoika) Konnun kylästä.

Mårten Myrä kuoli Limingassa hautausluettelon mukaan 57-vuotiaana; titteliksi oli merkitty sotilas, hautauspäiväksi 26.2.1744. Ilmoitetun kuoliniän perusteella hän olisi syntynyt 1687 eli kaksi vuotta myöhemmin kuin vaimonsa. Itsellinen leskivaimo Elin Thomasdr (Helena Tuomaantytär  Antrean Kavantsaaren kylästä (vuoteen 1724 osa vanhaa Jääsken pitäjää) haudattiin 18.10.1758. Jos hän oli sotamies Mårten Myrän leskivaimo, hän oli kuollessaan 73-vuotias. Hänen kuoliniäkseen oli tosin merkitty 70 vuotta, mutta hautausluetteloissa oli tapana pyöristää tavallista korkeampi kuolinikä.

Ottaen huomioon Heikki Antinpoika Myrän yhteys Konnun kylään ja entisen sotamies Mårten Myrän vaimon yhteys samaan kylään, on aihetta epäillä, että Mårten Myrä ja Martti Klemetinpoika Myrä olivat sama henkilö. Tosin syntymävuotta koskevat arviot, Martin osalta Saloheimon arvion pohjalta 1678 ja Mårtenin osalta hautausluetteloon tehtyjen merkintöjen pohjalta 1687, eroavat peräti yhdeksällä vuodella. Mutta se saattoi johtua tarpeesta järjestää sotavankeudesta palanneelle miehelle työpaikka asuntoineen varusmiesten koulutustehtävissä, mikä ehkä ei olisi onnistunut ilman syntymäajan manipulointia nimitysvaiheessa. Manipulointi puolestaan oli mahdollista valtavan määrän vanhoja kirkonkirjoja, sotilasasiakirjoja ym. tuhouduttua Pohjansodan aikana.

Viipurissa vangiksi jääneelle sotamiehelle yllättävää myöhempää asuinpaikkaa voidaan ehkä selittää sillä, että Viipurin läänin jalkaväkirykmentin (inkeriläissyntyinen) vääpeli Johan Henrik Waldeman (n. 1692 – 1726) oli rauhansopimuksen 1721 jälkeen nimitetty Limingan kruununnimismieheksi ja joutunut järjestelemään uusia sijoituspaikkoja varuskuntiin rykmentin entisille aliupseereille.

Jotta Mårten Myrä olisi voinut olla Lappeen pitäjän Myrän kylän naimaton kaksikassotamies Viipurin läänin jalkaväkipataljoonasta, olisi hänen pitänyt olla v. 1700 vähintään 15-vuotias eli syntynyt viimeistään 1685. Mutta edellä esitetyn perusteella hän olisi ollut kaksi vuotta liian nuori kelvatakseen tuolloin sotamieheksi. Todellinen kuolinikä saattoi tosin olla hautausluettelossa ilmoitettua korkeampi, koska syntymätodistus lienee Limingalla puuttunut. Yhtään mainintaa kaksikassotamiehestä ei hänestä ole löytynyt, joten sellaista ei ehkä ollutkaan.

 

Mårtenin vaimon syntymäaika yhdistettynä digitaalisen hakukoneen avulla seurakuntien historiakirjojen perusteella tehtyyn arvioon syntymäpaikkakunnasta viittasi siihen, että Mårten ja Elin voisivat olla lähtöisin samasta Jääsken pitäjästä.

 

Etsimällä Jääsken kastettujen luettelosta v. 1685 syntyneitä Martteja löytyi kaksi ehdokasta, molemmat Olkinuoralan kylästä: 22.5.1685 kastettu Martti Jyrinpoika Tiainen ja 28.5.1685 kastettu Martti Heikinpoika (Olkinuora). Näitä voidaan paremman tiedon puutteessa pitää tasaveroisina ehdokkaina arvaillessa mahdollisesti Myrän talon palkkamieheksi otetun sotamies Martti Myyrän henkilöllisyyttä ja tyypillistä lisä- tai sukunimen muodostustapaa. Olkinuoralan kylä sisältyi Pohjansodan jälkeisessä seurakuntien jaossa v. 1724 Antrean seurakuntaan ja pitäjään.

 

Paavo Martinpoika Myrän kuollessa 1768 Tuutarissa hänen iäkseen oli kirjattu pyöreät 90 vuotta. Mutta tällä perusteella arvioitu Paavon syntymäaika täsmäisi arvioon Klemetti Myrän Martti-pojan syntymän ajankohdasta v. 1678, jonka Saloheimo oli määritellyt Tuutarin henkiveroluetteloissa vuoteen 1696 asti esitetyistä tiedoista ottaen huomioon, minä vuonna Martti mainittiin isänsä kanssa ensimmäisen kerran verovelvollisena täytettyään 15 vuotta.

 

Klemetti (tai Lemetti) oli 1600-luvulla Viipurin ympäristössä melko harvinainen miehen nimi. Vuoden 1701 henkiveroluettelossa se mainittiin patronymina Lappeen pitäjässä yhden ainoan kerran, Jääsken pitäjässä kaksi kertaa, Ruokolahden pitäjässä kaksi kertaa, Viipurin pitäjässä yhden kerran. Virolahden seurakunnasta löytyi sentään yhdeksän vuosina 1659-93 vihittyä Clemettiä johtuen todennäköisestä kaksikielisestä väestöpohjasta. Viipurin pitäjästä löytyi 11 vuosina 1688-95 vihittyä (1,4 per vuosi), ilmeisesti kielellisistä syistä. Jääskestä löytyi kolme 1681-92 vihittyä Clemettiä tai vastaavaa (0,25 per vuosi).

 

Kannaksen Mykristä on laadittu sukuseuran tutkimuksiin perustuva luettelo kantaisäksi katsotun Pekka Matinpoika Mykrän (synt. n. 1690) jälkeläisistä. Klemetti Myrän ei ole katsottu kuuluvan heihin, mutta sukututkimus on juuriltaan keskeneräinen.

Lisänimi Myrä, olipa se alkuperäinen sukunimi tai ei, muodostui Tuutarissa perinnölliseksi. Lappeen/Lappeenrannan Myrä näyttäisi soveltuvan Tuutarin Myrille sukunimen muodostuksen historian selitykseksi. Sukulaisuutta siihen ei kuitenkaan välttämättä tarvita. Kotiseutuun viittaavat kylännimet näyttävät Tuutarissa olleen yleisiä. Kun sinne muodostui Myrälän kylä, siihen viittaavia paikkoja 1600-luvun puolivälistä näyttäisi löytyvän Viipurin – Lappeen seudulta vain nykyisen Lappeenrannan ja Venäjän rajan tuntumassa sijaitsevasta Myrän kylästä. Mutta Käkisalmen lääniin ja Inkerinmaahan mahdollisesti luvattomasti muutettaessa paettiin usein ylivoimaisiksi koettuja yhteiskunnallisia velvollisuuksia (veroja, asevelvollisuutta tms.), niin että saattoi olla parempi olla antamatta viranomaisille liian tarkkoja tietoja menneisyydestä. Sitä paitsi oikeinkirjoitusvaikeudet kansanomaisia suomalaisia nimiä ruotsiksi litteroitaessa olivat suuria.

Niinpä ei olisi tavatonta, jos sukunimi Myrä olisi Jääskessä vaihtunut muotoon Mykä tai päinvastoin. Mykän tulkitsemista Myräksi puoltaisi erityisesti se, että (wittenbergiläisen) fraktuuratyypin kirjaimet k ja r muistuttivat toisiaan, jos k:n yläosa jäi lyhyeksi. Sitä paitsi lyhyt y-vokaali Mykässä edellyttäisi nimen esiintyvän ruotsinkielisessä asiakirjassa muodossa Myckæ, Myckä, Mijckä tms.

”Mykkänen näkyy 1543 Juhon ja Mikon sukunimenä Muolaassa, …Jääskestä kirjattiin 1602 Mikko ´Mygre´…”. Näin siis Saloheimo Mykkäsistä, viiteteos 2006, s. 106.
Mutta Myg(g)re voidaan tulkita paitsi Mykäksi, myös yritykseksi litteroida suomalainen Mykrä tai Myrä ruotsiksi.

Ruokolahden maakirjassa vuodelta 1620 mainitaan Siitoilan kylässä veronmaksukyvyttömien tilojen isäntien joukossa Peer Myckä (Pekko Mykkä). Mutta Mykää on pidettävä virhekirjoituksena.

Jos y on litteroitu aikansa tapaan ij-yhdistelmällä ja ä-kirjain supistunut i-kirjainta muistuttavaksi, Jääsken kasteluettelossa esiintyvä maininta Clemet Mykä-nimisestä Maria-tyttären isästä kasteluettelossa v. 1687 on tulkittavissa Clemet Miikiksi (Mijki). Sukunimi esiintyy myös 1620-luvun maakirjoissa samassa Lottolan kylässä.

Myrä on Karjalan murteissa yleensä merkinnyt samaa kuin yleiskielen myräkkä, myrsky, tuisku tms. Sillä voi yhä olla muitakin merkityksiä, ainakin paikallisesti (vrt. ”riemun myrä”<metakka). Ruotsalainen ääntää y-vokaalin pitkänä, mikä kuulostaa suomalaisesta Myyrälle ja aiheuttaa ruotsalaiselle oikeinkirjoitusongelmia, jos vokaali tulisi lausua lyhyenä. Tuiskua/Tuiskulaa ja Myrskyä/Myrskylää on jo kauan käytetty suku- tai talonnimenä ja paikannimenä, Myrän/Myrälän käyttö on jäänyt vähiin. Väestörekisterikeskuksen mukaan esiintyy nykyään sukunimi Tuisku 756:lla, Myrsky 74:llä ja Myrä 14 henkilöllä. Ei kai ole pelkkä sattuma, että Lappeenrannan säähavaintoasema sijaitsee Myrän kylässä.

Ruotsinkielisissä vanhoissa asiakirjoissa Myrällä on alun perin todennäköisesti tarkoitettu suomeksi käännettynä Myyrää (ks. Ylönen 1976, s. 142), eli karjalan murteella Mykrää, mutta suomenkielisissäkin teksteissä kylän ja talon nimi on Lappeenrannankin kaupungin nykyisellä alueella pysynyt Myränä ja siten saanut paikkakunnalla aivan toisen merkityksen.

Vapautettujen miesten perheenjäsenten nimiä ei mainita. Vaikka sotavankeuteen olikin viety sotilaita, joista osa perheineen, palautettujen joukossa oli ilmeisesti vankeusaikana syntyneitä lapsia ja todennäköisesti myös Venäjällä vihittyjä vaimoja. Näiden kansallisuudesta ei ole tietoa.

Vastaavanlaisia henkilöluetteloita myöhemmin palautetuista rivimiehistä ja aliupseereista ei ole tiettävästi säilynyt. Pitkästä vankeusajasta huolimatta monen Narvankin taistelussa v. 1704 vangiksi joutuneen puolustajan tiedetään kuitenkin palanneen rauhan tultua (Kankaanpää 2001, s. 131).

Havaintoja Tenkasen sukuhaaran kannalta
Viipurin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan johtajista Ruokolahden komppanian kapteeni Jacob Bilangin (n. 1660-1738) mainitaan palanneen sotavankeudesta huhtikuussa 1722, saman komppanian luutnantin Johan Laurentz von Buschenfeldtin maaliskuussa 1722 sekä rykmentin everstin ja samalla Viipurin linnan komendantin Magnus Stiernstråhlen huhtikuussa 1722. Buschenfeldtin  mainitaan kuljetetun sotavankeuteen Novgorodin ja Moskovan kautta Siperiaan. Myös kapteeni Bilang ja eversti Stiernstråhle olivat joutuneet Siperiaan. (Lewenhaupt 1920). Kapteeni Jacob Bilangin poikakin, Johan Jacob Bilang (1686-1763), joutui Viipurin valloituksen yhteydessä sotavangiksi ja kuljetettiin Siperiaan, josta palasi v. 1722. Poika käytti samaa kutsumanimeä kuin isänsäkin. Hänet on mainittu vänrikkinä 1.9.1707 laaditussa kapteeni Bilangin komppanian katselmusluettelossa, joka käsitti pääasiassa ruokolahtelaisia kaksikassotamiehiä. Aikaisemmissa listoissa mm. Erik Eriksson Tängain (Erkki Erkinpoika Tenkanen) oli mainittu ruodun 36 edustajina. Vuonna 1707 ruodun edustajana mainittiin Thomas Thomasson (Tuomas Tuomaanpoika) ilman sukunimeä, joten hänenkin ”sotilasnimensä” oli Tängain (Tenkanen).

Koska Viipurin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan katselmusluettelosta v. 1709 puuttuu Ruokolahden komppania kokonaan, se on voinut merkittävästi kärsiä ylipäällikkö Georg Lybeckerin onnettomalla sotaretkellä Inkerinmaalle v. 1708. Vuonna 1710 Tenkasenkin ruotuun olisi ehkä siitä syystä tarvittu korvausmies, joko ruodun talojen asukkaista tai ulkopuolelta palkattu sijainen. On mahdollista, että myös Tenkasen ruodun varsinainen ruotusotamies Erkki Tenkanen ja ylimääräinen ruotusotamies joutuivat sotavangiksi samassa Viipurin taistelussa 1710 ja sitä tietä Venäjälle. Sakkola-lähtöisten Tenkasten kantaisä Yrjö Tenkanen (s. 1688)  on maanviljelijä Aapro Matinpoika Tenkasen (1881-1965) Vpl Pyhäjärvellä Reino Tenkaselle (s. 1899) kertoman perimätiedon pohjalta arvioiden voinut olla juuri tällainen ylimääräinen sotamies. Hänen kerrotaan joutuneen metsästäjäksi Nizni Novgorodiin jonkun paronin maatilalle.

Tenkanen saattoi palata Viipurin seudulle aikaisintaan huhtikuussa 1722, jolloin Viipurin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan upseereista mm. kapteeni Jakob Bilangin ja hänen poikansa vänrikki Johan Jakob Bilangin tiedetään palanneen Siperiasta, nähdäkseni Nizni Novgorodin kautta (Lewenhaupt 1920, s. 51).Seuraavien vuosien aikana sotavankeudesta palaavien joukot vähenivät. Viimeinen suurehko joukko palasi vuonna 1727 Kasanista. Yksittäisiä henkilöitä tiedetään kuitenkin palanneen vielä Pikkuvihaan asti.

Loppusanat
Vaikka sotavankeudesta palanneiden joukko, suuri osa raskaisiin töihin käytettyinä, jäi vähäiseksi vangiksi joutuneiden joukkoon verrattuna, on syytä muistaa, että sodan loppuun asti taistelleiden joukko hupeni lähes olemattomiin. Martti Myrän ja Yrjö Tenkasen kohtalot kuuluivat venäläisten vangiksi joutuneiden suomalaisten onnellisimpiin poikkeustapauksiin.

Päälähteet
Hämäläinen – Forslund, Pirjo, 1997: Kontu. Kolmasti halkaistu kylä. Konnun kylän kirjatoimikunta.
Kansallisarkisto KA 7022, ES 2376; KA 2308
Kankaanpää, Matti J. 2001: Suuri Pohjansota. Iso Viha ja Suomalaiset.
Kankaanpää, Matti J. (toim.) 2003: Viipurin ja Savonlinnan läänin henkikirja 1701.
Kauppila, Matti Kalle 1992: Kaipuusta kotimaahan: Suuren Pohjan sodan jälkeen Venäjältä palanneet suomalaisiin joukko-osastoihin kuuluneet karoliinisotavangit. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisema tutkielma.
Lewenhaupt, Adam (toim.): Karl XII:s officerare. 1920.
Mikkonen, Pirjo & Paikkala, Sirkka, 1992: Suomalaiset sukunimet.
Oja, Aulis: Venäjältä Suomeen 1721-1722 palautetut sotavangit. Aikakauskirja Suomalainen Suomi, nro 9/1955, s. 573-575.
Saloheimo, Veijo, 1993: Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 46.
Saloheimo, Veijo, 2006: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57.
von Warnstedt, Christopher: Ätten von Buschenfeldt. Genos 1990:95.96.
Ylönen, Aulikki: Jääsken kihlakunnan historia I – vuoteen 2000. Jääsken kihlakunnan historiatoimikunta I, 1957.
Ylönen, Aulikki, 1976:Lappeen kihlakunnan historia .