Saatteeksi

Oman sukunsa tutkija törmää usein siihen tosiasiaan, että esivanhempien elämää koskevat tiedot ovat jääneet kovin niukoiksi. Vaikka he olisivat olleet tavallisia kansanihmisiä, olisi silti kiinnostavaa tietää heidän elämästään muutakin kuin mitä kirkonkirjat, veroluettelot tms. sukututkimuksen peruslähteet kertovat. Sillä olosuhteet ja elämäntavat saattavat jo yhden sukupolven aikana muuttua niin rajusti, että siinä on jälkipolvilla hämmästelemistä.

Itse olen ihmetellyt sitä, miten nyt jo edesmenneet vanhempani, pienviljelijöiden maattomina jälkeläisinä maailmalle lähteneitä kumpikin, ponnistelivat toivoaan koskaan menettämättä vain kansakoulun tarjoaman peruskoulutuksen pohjalta monilapsisen perheensä kanssa halki pitkähkön ja tuotteliaan elämän, läpi sotien ja evakkojaksojen, sairauksien, taloudellisen ahdingon sekä asuinpaikan ja ammatin vaihdosten.

Jäätyäni virkaeläkkeelle vuoden 1995 puolivälissä päätin palata aikaisemmin harrastamani sukututkimuksen pariin luodakseni katsauksen esivanhempieni, vanhempieni – talvi- ja jatkosodan tuntemattoman sotilaan ja hänen vielä tuntemattomamman vaimonsa – ja heidän perheittensä elämään.

Tämä teos käsittelee pääasiassa noin sadan vuoden aikaa, isäni isoisän syntymävuodesta 1855 syksyyn 1953, jolloin lähdin Tyrväältä Helsinkiin opiskelemaan suorittaakseni akateemisen loppututkinnon. Teos luo katsauksen etupäässä neljän sukupolven elämään. Pääpaino on kuitenkin vanhempieni ja varsinkin heidän esikoisensa elämän, siis oman elämäni kuvauksessa. Olen pyrkinyt lähinnä kronikkamaiseen kerrontaan ja välttämään romaanimaista tunnelmointia ja dramatisointia.

Ihmisen elämä on mystinen virta, joka ei yleensä kulje kehää. Menneestä on vaikea ottaa oppia. Opiksi tätä kirjaa ei olekaan kirjoitettu. Olen kirjoittanut sen pääasiassa muistelemisen ja tarinoinnin ilosta sekä katsellakseni samalla menneisyyttä aikuisen silmin.

Täällä Pohjan perukoilla uskontoa ei näytä arvostettavan siinä määrin kuin monessa muussa maassa. Tässä teoksessa uskonasioista vaikeneminen olisi kuitenkin tehnyt vääryyttä sukuhistorialle.

Teos pohjautuu paljolti kirjallisiin lähteisiin, lapsuus- ja nuoruusvuosieni ajalta kuitenkin pääasiassa omiin muistoihini. Joitakin muistinvaraisia tietoja olen saanut sisareltani Irma Metsälältä, veljeltäni Markulta, tädeiltäni Anni Tenkaselta ja Maija Maunulalta, sediltäni Uuno ja Soini Tenkaselta, pikkuserkultani Hannes Akkaselta ja muutamilta muiltakin. Olen saanut vanhempieni lähettämiä tai vastaanottamia kirjeitä käytettäväkseni, samoin suvun hallussa olevaa muutakin kirjallista aineistoa, valokuva-aineistoa ja äänitteitä. Tästä kaikesta lausun sydämelliset kiitokseni.

Kun sukutarinan tapahtumat sijoittuvat osaksi entiseen Viipurin lääniin, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon, rajantakaiseen Itä-Karjalaan, Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan, lukija saattaa kaivata kirjasta kartallisia esityksiä ja maisemakuviakin. Käsillä olevaan teokseen on sitä varten otettu linkkejä useisiin nettisivustoihin. Lisää julkista karttatietoa on saatavilla esimerkiksi Maanmittauslaitoksen sivustolta.

Teokseni on vain kalpea varjo todellisuudesta. Lähinnä kirjeet ja otteet isäni romaaneista ja omaelämäkerrallisista julkaisuista sekä eräiden muidenkin muistelmista muodostavat kuitenkin poikkeuksen. Kaunokirjalliset tapahtumien kuvaukset elävöittävät kerrontaa, mutta toivottavasti lukija ymmärtää suhtautua niiden totuusarvoon riittävin varauksin. Lukijan tehtäväksi jääkin oman mielikuvituksensa ja eläytymiskykynsä avulla arvailla rivien välistä ja niiden ulkopuolelta, miltä elämä on todella tuntunut.

Elämä vilisee erehdyksiä ja virheitä; virheitä on varmaan jäänyt myös tähän teokseen, jossa vanhoilla muistikuvilla on keskeinen sija. Vanhojen tapahtumien ajoittaminen tuskin on kaikin osin täsmällistä. Käsillä olevassa versiossa on korjattu ne muisti- tms. virheet, jotka ovat paljastuneet v. 1997 julkaistusta kirjan painoksesta. Tekstiä on muutenkin yritetty muutamissa kohdissa hiukan parannella, myös hieman lyhentäen.

Jos jokin kohta kirjassa sattuisi loukkaamaan jotakuta lukijaa, suokoon sen anteeksi – tai syyttäköön vain minua. Tarkoituksenani ei ole ollut loukata ketään. Olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että eräitä aikanaan kipeiksi tai häpeällisiksi koettuja asioita jälkipolvet tarkastelevat ymmärtävämmin kuin useimmat aikalaiset.

Vaimolleni Pirkolle olen kiitollinen siitä, että hän on oikolukenut käsikirjoitukseni ja antanut arvokkaita neuvoja sen parantamiseksi. Arto-pojalleni olen kiitollinen pdf-nettiversion taitosta.

Helsingissä maaliskuussa 2006

Aulis Tenkanen