TARINOITA IV

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Antti: "Nyt ollaan, maammoseni, omassa kotissa jälleen! Mistäs tiesit tupaa lämmittää? Sepä nyt kuule maistaaki, - ulkona kävi vihanen tuuli, niin että oli jo vilu tulla."
Aune (muhoitellen): "Tiesi[n]päs; ajattelin, joutuuhan se viimeistään lounain rinnoissa kotiin, pannaan tupa lämmitä; matkalla tulee vilu tämmöisessä tuulessa. No, mitä kuuluu matkoille, onha kaikki hyvin? - Helena, lapsein, jouduta saunaa isällen."
Antti (taputtaa vaimoansa hartioille ja likistää kupeellensa): "Hyvin, Jumalan kiitos! Sinäki näytät terveeltä." - (pojallensa) "Johannes, hyppääpäs tuomaan evässäkki rattahilta tupaa, ehkä siinä olisi jotakin lapsillekin. - Joko se renki lienee saanut pellon syystetyksi; on hän vähän hidas töilleen, muutoin nöyrä poika: ehkä me pidämme hänen tulevaanki vuoteen, vain mitä, maammo?"
Aune: "Mistä niitä näinä aikoina parempiakaan ottaa; pidä jos niin näet"

Johannes ähkää, säkki selässä, porstuvassa; Helena juoksee neljään neliseen saunalta takasin ja saa säkin pohjasta kiinni. "Kannetaan yhdessä", esittää tyttö.
"Kantaaha aikamies täämmöisen kuorman yksinänsäki; ole vaan pois", ylpeilee Johannes, muutta varmuuttansa romahtaa kynnykselle.
Isä auttaa miestä ja säkkiä ylös: "Koskiko, Juno?"
Johannes: "Ei yhtään - vähäisen, pikkuruisen polveen; kyll´ se paranee."
Antti: "Katsellaanpas säkkiin, jos siellä olisi parannus laastaria." (ottaa puolikymmentä mesiomenaa [nykykielessä: omenaa] ja jakaa ne, yhden vaimollensa, kaksi kumpaisellenki lapsellensa). "Maistakaat nuoita, ne ovat, luulen, makeammat puuomeniamme [nykykielessä: omeniamme] meidän kaalimaassa. Muuta en tuomisia tuonutkaan."
Aune: "Olisi välttänyt näittäki, niitä vaan menee rahaa; mitäs meille muuta enään tarvis, kun vaan itse terveenä kotia tulit."
Antti: "Joska toisinaan jokuu kopekka menisiki lapsen mielihyviksi, niin se ei paljo liikuta. Tuoss´ on sinulle jotain - siitä voit kutoa parempia hameita kuin nuo vihtoriiniset, joita räätälin eukko pitelee. Toinpa hienon pirranki, koska kuulin sinun kerran sitä kaihoavan."
Aune: "Kaikki hän muistaaki; no nyt kelpaaki kangasta kalkutella, kun saisin vaan apulaisen rouvalta vähän viistiä."
Antti: "Se on hyvälaatuinen ihminen, ei ylpeä ensinkään. Viime sunnuntaina seisahtui kirkon portille, antoi mulle hyvää päivää; tiesi nimenikin ja lähetti terveisiä sinullenki, vaikken niitä silloin taitanut muistaa sanoakaan. Kysy vaan siltä neuvoa. - - Onpa tässä Helenallenki Testamentin asemasta jotaki, otappas."
Helena: "Suuri kiitos! Oi, täysi pipliahan tämä onki!"
Antti: "Katsahappas sisään."
Helena: "Ai, kun kauniita kuvia sisässä. Johannes! Katsoha tuota."
Johannes: "Kah, ku paljo lapsia! - - Isä, sano, mitä tuossa niin lapsia näyttää?"
Antti: "Teille, lapset, sattuikin auki kaunis kohta - se on Markuksen evankeeliumista 10:nes luku, ja se kuva siinä osoittaa, kuinka lapsia tuotiin Jeesuksen tykö häneltä siunattavaksi. Ja Hän siunasi heitä; - siunaa teitäki, jos olette sivelliset, kuuliaiset ja ahkerat. - Tässä on kirja pojallenki; pienemmälle pienempi. Se kutsutaan piplia historiaksi; siinä on jutelmia pyhästä raamatusta."

Johannes ottaa kirjansa hyvin mielin vastaan ja käypi sitä selailemaan.

Aune: "Menepä Helena katsomaan jos sauna jo joutuu; sillaikaa mie panen isälle ruuan pöytään. Syöthä sa vähän omenia [nykykielessä: perunoita] vereksen voin kanssa? Tämänvuotiset omenat ovatki oivallisia."
Antti: "Jos heitä siitte maistettaisiin, koska sinulla on verestä voitakin - - -."
Aune: "Vasta tän´ aamuna kirnuttua. Mitäs siihen? kuin minä möin ostelialle 10 naulaa; katso itse onko raha oikein, 18 kopeekkaa naulasta. Siinä saat vähän siaan, jos heititki rahoja kaupunkiin."
Antti (ottaa rahat ja lukee): "Puoli ruplaa ja puoli tekee ruplan, pannaan taas puoli niin tulee puolitoista, ja täss´ vielä on 10 ja 20 kopeekkaa, ylisummaa rupla 80 kopeekkaa; kyllä se oikein on. Sepä toveri, kuin vaan pyytää rahaa! Olkoon vaan jokaisella semmonen vaimo; - no, kiitos Jumalalle kaikesta! - käymme Jesuksen nimeen leivälle. Johannes, lueppas."

Johannes lukee: "Kaikkein silmät vartioitsevat Sinua, Herra! ja Sinä annat heille ruuan ajallansa. Sinä avaat kätes ja ravitset kaikki kuin elävät suosiolla. Kunnia olkoon j.n.e." (ruokailevat).

Antti: "A renki, onha se jo lounailla ollut?"
Aune: "Ammuaikojaan. Mie ja lapset vaan emme ruuasta huolineet, odotimme sinua kotiin."
Antti: "Menemmehän me ensi pyhänä kirkkoon?"
Aune: "Kuka ei sinne mielellään menisi?"
Antti: "Vain jo menemmeki lauvantaina, niin saamme käydä Maisteria tervehtimässä; sinä saisit kysellä kankaastasi ja minä meinaisin kysyä, jos herra maisteri kukaties ottaisi vaivaksensa näyttämään Johannekselle vähä kirjoitus oppia. Talonpoikaki, näetse, tarvitsee sitä osata vaikka vähemmänkin, toki sen verran että voisi panna omat asiansa muistiin ja, - ehkä pojan silmät vielä nähnevätkin niitäkin aikoja, joina kaikki kirjoitukset ja päätökset maassamme kulkeevat armaalla äitinkielellämme!"
Aune: Niistä asioista tee, niinkuin parhaaksi näet; minä mielelläni tyydyn. Ja ettäs näkisit kuinka nöyrästi minä tahdon mieltäsi noudattaa, niin katsoha laatua, mimmosessa vaatteessa minä ensi pyhänä kirkkoon lähden."
Antti: "Niin sie hylkäät siitte todella tuon ilkeän päävärkin; niinkö?"
Aune: "Kuin mie sanoin, ensi pyhänä näet minun puettuna semmoiseen vaatteen parteen, jota sinä suvaitset."
Antti: "Niin Viipurilaistenko?"
Aune: "Niin vaan: ne ovat jo minulla valmiit, päällepanemista vajaa."
Antti: "Nyt vast´ oikein teit mieltäni myöten, ja et turhaan; usko se, Aunoni!"
Helena (tulee): "Isä, sauna on nyt herennyt; jos tahdotte lähteä, niin - - "
Antti: "- - sie muka lähdet löylyttämään. Mennään siitte."
Aune: "Alkakaat vaan mennä, mie ensin kohennan vuoteet: kohtsillään miekin joudun tuomaan sinulle edes puhtaan paidan."

Ja sitä mukaa se päivä Antti Suomalaisen talossa pääsi päätökseen.
- n. (Niklas Emanuel Tengén viipurilaisessa "Sanan-Lennättimessä" v. 1857 n:o 47)