8.5.2005 Aulis Tenkanen

HUOMIOITA LÖNNROTIN V. 1828 TAIPALEESSA TALLENTAMASTA VÄINÄMÖISRUNOSTA

Elias Lönnrot mainitsee teoksessaan Kantele taikka Suomen kansan sekä vanhoja että nykyisempiä runoja ja lauluja: 1. osa (1829), että hän oli saanut yhden Väinämöisrunon runonkeruumatkaltaan Taipaleelta kesällä 1828. Lönnrot piti runonkeruumatkaltaan päiväkirjaa, johon perustuva kirja on julkaistu nimellä
Vaeltaja: Muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta 1828. Tuorein painos on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2002 julkaisema. Alkusanat tähän versioon on kirjoittanut Pekka Laaksonen..

Taipale esiintyy loppuosaltaan keskeräiseksi jääneen teoksen hakemistossa vain sivulla 123, Pielisen ja lohenpyynnin yhteydessä. Lisäksi sivuilla 118-119 mainitaan Lönnrotin käyneen "Enontaipaleessa" ja yöpyneen "Enon(taipaleen)" pappilassa. Paikkakunta kuului siihen aikaan Ilomantsin pitäjään ja seurakuntaan, Eno-Taipale oli Ilomantsin ev.lut. kappeliseurakunta, jonka pappila sijaitsi Taipaleen kylässä. Oli myös Taipaleen kreikkalaiskatolinen seurakunta. On ilmeistä, että Lönnrot sai tallennetuksi väinämöisrunonsa tällä seudulla.

Väinämöisrunon laulajan nimenomaisesta pyynnöstä hänen nimeään ei kirjassa mainita; ikivanhojen loitsujen, lorujen ja joskus rivouksiakin sisältävien kansanrunosirpaleiden keräämistä oudoksuttiin, varsinkin heränneen kansan piirissä. Muistelmateoksen sivulla 121 esitetystä kuvauksesta ja Enon seurakunnan historiakirjoista voidaan kuitenkin päätellä, että väinämöisrunon esittäjä oli joku Ihalaisen talon naisista tai naisvieraista nykyisen Enon kunnan Enon kylässä.

Runo esiintyy Kanteleessa seuraavanlaisena:

Väinämöinen valmistaikse Pohjolan sotaan

Vaka vanha Väinämöinen
teki tieolla venettä,
lato purtta laulamalla.
Sai venehen valmihiksi,
latoneeksi puisen purren.
Sitte vanha Väinämöinen
oli ehtivä hevosta,
kulkeissa kuunteleva.
Löysi hiekalta hevosen,
kultaturvan kuusikolta,
aholta hopiaharjan.
Pisti suitet kullan suuhu,
päitensä hopiapäähän,
ite istuupi selälle.
Ajo matkoa vähäsen,
pikkuruisen piirahteli;
Löysi purren itkemästä,
venosen valittamasta:
Kysytteli, lausutteli:
"Mitäs itket puinen pursi,
venet hankainen halajat?"
Pursi taiten vastoaapi:

"Puisuuttani itken muka,
hankauttani halajan;
sanottihin tehtäissä
saatavan sotivenettä,
sotapurtta puuhattaman;
tuovan täyteni rahoja,
alukseni aartehia.
Eipä viety vainotielle,
sotitielle työnnettynä.
Pahimmatkin maan matoset
alla kaarteni asuvat,
ilkeimmät ilman linnut
pesän päälläni pitävät."

Vaka vanha Väinämöinen
kysytteli, lausutteli:
"Tokkos juokset soutamata,
airoilla avittamata,
puhumata purjehelle?"
Pursi taiten vastoaapi:
"Eipä mun sukuni muukan,
eikä toinen joukkioni
juokse sormin soutamata,
airoilla avittamata,
puhumata purjehelle."
Vaka vanha Väinämöinen
kysytteli, lausutteli:
"Joko juokset soutamalla,
airoilla avittamalla,
puhumalla purjehelle?"

Vaka vanha Väinämöinen
koko kansoa kokohon;
Lato ensin laitapuolen
sukapäitä sulhasia,
miekkamiehiä jaloja;
lato toisen laitapuolen
tinapäitä neitosia,
vaskivöitä vaimoloita.
Saipa venehen vesille,
sotalaivan lainehille,
ite istuupi perähän,
kokan kultasen kuvulle,
melan vaskisen navalle,
laski päivän maavesia,
toisen souti suovesiä,
kolmannen merivesiä.
Päivän kolmanne perästä
jo näkyypi Pohjan portti,
kirjakansi kiimottaapi.

Vaka vanha Väinämöinen
souti suoroa sujotti
pitkin Pohjolan jokia.
Pohjan poikaset porisi,
paha parvi pauhoaapi:
"Astu jalka ensimmäinen,
rapahuta rannoilleni."
Astu jalan ensimmäisen,
rapahutti rannoillensa;
toki toisenkin osasi.
Pohjan poikaset porisi,
paha parvi pauhoaapi:
"Tule Pohjolan pihalle!"
Meni Pohjolan pihalle.
"Tule Pohjolan tupahan!"
Meni Pohjolan tupahan.

Siell´on miehet miekka vyöllä,
urohot sota-aseissa,
vaimot vaskivaljahissa,
tyttäret tinasiloissa.
Siitä vanha Väinämöinen
veti miekan vaskivyöltä,
tuliterän sai tupesta;
välähytti kultavästi,
haalotti terä hopea
Väinämöisen väistellessä.
Listi kuin nauriin napoja
päitä Pohjan poikasien.

Huomautuksia:
tieolla: tiedolla
ehtivä: etsivä
vastoaapi: vastaapi (huom! o äännetään lyhyenä esivokaalina)
souti: sousi
käyessäni: käydessäni
suitet: suitset
päitet: päitset
venet: vene
puisuuttani itken muka:sanotaan minun muka itkevän sitä, että olen puusta
puhumata purjehelle: puhaltamatta purjehelle
kirjakansa: kirjava väki
sukapäitä: harjastukkaisia
tinapäitä:tinaisin hiussoljin koristettuja
västi: kahva

Runon otsikko ja seitsemän ensimmäistä huomautusta ovat Lönnrotilta. Kutsumattoman sotapurren saapuminen Pohjolan vesille provosoi "Pohjan pojat" hyökkäykseen, mutta Väinämöinen puolustautuu taitavasti miekkaillen, siis varjagisankarin tavoin.

Kalevalan 39. runossa on sotapurren valituksesta seuraava, paljon pitempi jakso, jonka Lönnrot lienee muokannut useasta toisinnosta::

- - -
Lähteä luku tulevi, liitto käyä kerkiävi.
Yks´on vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen
läksivät hevon hakuhun, kuloharjan kuuntelohon,
suvikunnan suitset vyöllä, varsan valjahat olalla.
Kahen etsivät hevoista, päätä puitse katselevat,
tarkasti tähystelevät ympäri salon sinisen:
löytivät hevon lehosta, kuloharjan kuusikosta.

Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen
painoi päähän kullan päitset, suvikunnan suitset suuhun.
Ajoa ratustelevat kahen miehen rantamaata:
kuului rannalta kujerrus, valitanta valkamalta.

Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Siell´on impi itkemässä, kana kaikerrehtamassa!
Joko käymme katsomahan, likeltä tähystämähän?"

Virkki vanha Väinämöinen luoksi purren päästyänsä:
"Mitä itket, puinen pursi, vene hankava, valitat?
Itketkö sä puisuuttasi, hankavuuttasi haveksit?"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:
"Vesille venosen mieli tervaisiltakin teloilta,
mieli neien miehelähän korkeastakin ko´ista.
Sitä itken, pursi raukka, vene vaivainen, valitan:
itken viejäistä vesille, laskijaista lainehille.

Sanottihin tehtäessä, laulettihin laitettaissa
saatavan sotivenettä, vainopurtta puuhattavan,
tuovan täyteni eloa, alustani aartehia:
ei ole sotahan saatu, eloteillen ensinkänä!

Muut purret, pahatki purret, ne aina sotia käyvät,
tappeloita tallustavat; kolme kertoa kesässä
tuovat täytensä rahoja, alustansa aartehia.
Minä, veistämä venonen, satalauta laaittama,
tässä lahon lastuillani, venyn veistännäisilläni.
Pahimmatki maan matoset alla kaarien asuvat,
linnut ilman ilke´immät pesän pielessä pitävät,
kaikki korven konnikatki kokillani koksentavat.
Oisi kahta kaunihimpi, kahta, kolmea parempi
olla mäntynä mäellä, petäjänä kankahalla,
oksilla oravan juosta, penun alla pyörähellä."

Vaka vanha Väinämöinen tuossa tuon sanoiksi virkki:
"Elä itke puinen pursi, vene hankava, havise!
Kohta saat sotia käyvä, tappeloita tallustella.

Lienet pursi Luojan luoma, tuojan tuoma,
syrjin syöksyite vetehen, laioin aalloillen ajaite,
ilman kourin koskematta, käen päälle käyttämättä,
olkapään ojentamatta, käsivarren vaalimatta!"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:
"Eipä muu sukuni suuri eikä veljeni, venoset,
lähe työnnyttä vesille, laskematta lainehille,
kun ei kourin koskettane, käsivarsin käännettäne."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Jos ma sun vesille työnnän,
joko juokset soutamatta, airoilla avittamatta,
huoparilla huopimatta, puhumatta purjesehen?"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:
""Eipä muu sukuni suuri eikä toinen joukkioni
juokse sormin soutamatta, airoilla avittamatta,
huoparilla huopamatta, puhumatta purjesehen."

Vaka vanha Väinämöinen tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Joko juokset soutamalla, airoilla avittamalla,
huoparilla huopimalla, puhumalla purjesehen."

Siitä vanha Väinämöinen heitti hiekalle hevosen,
painoi puuhun marhaminnan, ohjat oksalle ojenti,
lykkäsi venon vesille, lauloi purren lainehille.
Kysytteli puista purtta, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie kaareva venonen, pursi puinen, hankaniekka!
Ootko kaunis kannannalta, kuin oot kaunis katsonnalta?"

Pursi puinen vastoavi, hanka sanovi:
"Oonpa kaunis kannannalta sekä pohjalta sijava:
soutoa sa´an urohon, ilman istua tuhannen."

Siitä vanha Väinämöinen lauloa hyrähtelevi.
Lauloi ensin laitapuolen sukapäitä sulhosia,
sukapäitä, piipioja, saapasjalkoja jaloja.
Lauloi toisen laitapuolen tinapäitä tyttäriä,
tinapäitä, vaskivöitä, kultasormia somia.

Lauloi vielä Väinämöinen teljot täytehen väkeä,
ne on vanhoa väkeä, iän kaiken istunutta,
kuss´oli vähän sijoa nuorukaisilta esinnä.

Istuvi itse perähän, kokan koivuisen kuvulle,
lasketteli laivoansa. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Juokse, pursi, puittomia, vene, väljiä vesiä!
Kule kuplina merellä, lumpehina lainehilla!"

Kalevalassa sotapurren valitus ja matka Pohjolaan kytkeytyy Sammon ryöstöyritykseen.

Edellä esitetty tarjoaa esimerkin siitä, mihin tapaan Lönnrot vähitellen kokosi, hellävaroen muokkasi ja hioi pääasiassa karjalaisesta talonpoikaisesta kansanrunoaineistosta timanttimaisesti säkenöivän Kalevalan, kansainvälisestikin huippuluokkaa olevan kulttuurieepoksen.