16.1.2002 Aulis Tenkanen

 

POIMINTOJA BARUCH SPINOZAN TEOKSESTA "ETIIKKA"

Jumalasta

Jumalalla tarkoitan sitä ehdottoman ääretöntä substanssia, joka käsittää äärettömän monta attribuuttia (olennaista ominaisuutta), joista jokainen ilmaisee jotain ikuista ja ääretöntä olemusta. Ei voi olla muuta substanssia kuin Jumala. Kaikki olemassa oleva on Jumalassa eikä ilman Jumalaa voi olla mitään tai ajatella mitään olevankaan.

Jumala toimii vain oman luonteensa lakien mukaan eikä minkään ulkoisen pakon vuoksi.

Kaiken, mikä on määrätty vaikuttamaan jollakin tavalla, on Jumala määrännyt välttämättä vaikuttamaan niin ja se, jota Jumala ei ole määrännyt, ei voi määrätä itse itseään toimimaan.

Ajattelu on yksi Jumalan attribuuteista eli Jumala on ajatteleva olento.

Myös aine (ulottuvuus) on yksi Jumalan attribuuteista eli Jumala on aineellinen olento.

Ihmisestä

Ihmishengellä ei ole mitään tietoa ruumiista eikä se tiedä tämän olevan olemassa muutoin kuin niiden olotilojen ideoiden välityksellä, jotka ruumiiseen vaikuttavat.

Ihmishengellä on täydellinen tieto Jumalan ikuisesta ja äärettömästä olemuksesta.

Henki on altis passiivisille tunteille (kuten kärsimykselle ja affekteille) vain niin kauan kuin ruumis kestää.

Ihmisen henki ei voi täydellisesti tuhoutua ruumiin mukana, vaan osa siitä säilyy ikuisesti.

Erehdys johtuu tiedon puutteesta, joka aiheutuu vääristyneistä ja epäselvistä ideoista.

Henkemme on aktiivinen toisissa tilanteissa, toisissa passiivinen. Siinä määrin kuin henki sisältää täydellisen idean, siinä määrin se on aktiivinen. Siinä määrin kuin henki sisältää epätäydellisen idean, siinä määrin se väistämättä on passiivinen.

Jo sen vuoksi rakastamme tai vihaamme jotakin, että se muistuttaa kohdetta, joka yleensä ilahduttaa henkeämme tai vastaavasti aiheuttaa siinä mielipahaa - silloinkin kun se, jonka suhteen se muistuttaa edellä mainittua kohdetta, ei ole näiden tunteiden todellinen syy.

Jos kuvittelemme jonkun tuottavan mielihyvää jollekin, jota rakastamme, niin meissä herää rakkaus häntä kohtaan. Jos taas kuvittelemme, että hän tuottaa tälle mielipahan, niin päivastoin herää meissä viha häntä kohtaan.

Jos kuvittelemme, että kaltaisemme olento, jota kohtaan emme ole kokeneet vielä mitään tunteita, joutuu kokemaan jotakin tunnetta, niin koemme itse saman tunteen.

Kaikkea sitä, josta kuvittelemme, että se tuottaa mielihyvää, pyrimme toteuttamaan. Mutta mikä on meitä vastaan tai käsityksemme mukaan tuottaa meille mielipahaa, sen pyrimme poistamaan.

Viha voimistuu vastavihasta, mutta se voidaan sammuttaa rakkaudella.

Vapaa ihminen ei ajattele mitään niin vähän kuin kuolemaa. Hänen viisautensa ei ole kuolemaa, vaan elämää koskevassa mietiskelyssä.

Ihminen, jota järki ohjaa, on vapaampi yhteisössä, jossa hän elää yhteisten säännösten mukaan, kuin yksinäisyydessä, jossa hän tottelee vain itseään.

Passiivinen tunne lakkaa olemasta passiivinen niin pian kuin muodostamme siitä kirkkaan ja selvän kuvan.

Joka tuntee itsensä ja tunteensa kirkkaasti ja selvästi, rakastaa Jumalaa ja sitä enemmän, mitä enemmän hän tuntee itsensä ja tunteensa.

Intellektuaalinen (henkevä) rakkaus Jumalaan on intuitiivista tietoa Jumalan ikuisuudesta, täydellisyydestä ja kaiken johdatuksesta. Intuitioon liittyy pysyväisluontoinen ilo.

Ihmisen henki ei voi täydellisesti tuhoutua ruumiin mukana, vaan osa siitä säilyy ikuisesti.

Siinä määrin kuin henkemme tuntee itsensä ja ruumiin ikuisuuden näkökulmasta, siinä määrin sillä on väistämättä tietoa Jumalasta ja se tietää, että hän on Jumalassa ja Jumala käsittää hänet.

Onnellisuus ei ole hyveen palkka, vaan hyve itse; ja me nautimme sitä - emme sen vuoksi, että hillitsemme halumme, vaan päinvastoin: koska olemme onnelliset, siksi kykenemme hillitsemään halumme.

***

Benedikt (Baruch) de Spinoza (1632-1677) oli alankomaalainen filosofi. Hänet erotettiin v. 1656 vääräuskoisena juutalaisesta seurakunnasta. Hän tutustui aikansa filosofiaan, luonnontieteeseen ja matematiikkaan. Sai v. 1673 kutsun filosofian professoriksi Heidelbergin yliopistoon, mutta säilyttääkseen ajatteluvapautensa ei halunnut ottaa virkaa vastaan, vaan elätti itseään pääasiassa hiomalla optisia linssejä. Hänen filosofinen pääteoksensa oli "Etiikka todistettuna geometrisella tavalla", joka on julkaistu vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Spinozan filosofia sai innostuneita kannattajia saksalaisista romantikoista ja spekulatiivisista filosofeista vuoden 1800 molemmin puolin. Hänen Jumala-määritelmänsä muistuttaa keskiajan skolastikkojen Jumala-käsitystä, mutta hän ei pidä Jumalaa pelkkänä henkenä, vaan havaittavilta osiltaan luontoa muistuttavana. Hän joutui riitaan paitsi juutalaisten rabbien myös kristillisen kirkon kanssa sen tähden, että ei tahtonut ammentaa tietoaan ensisijaisesti Raamatun ilmoituksesta, vaan pyrki käsittämään Jumalan pelkästään järjen pohjalta. Spinozan mukaan Jumala on äärettömästi ihmisen yläpuolella eikä hän välitä ihmisestä sillä tavoin kuin teologiassa on perinteisesti opetettu. Mutta Spinozan Jumala ei myöskään vihaa ihmistä, eikä Spinozan jumalakäsitys ole esteenä sellaiselle jumalallisen attribuutin olettamukselle, jota voitaisiin nimittää Jumalan rakkaudeksi, erityisrakkaudeksi ja jota ei voi pitää affektinomaisena passiivisena tunteena. Jumalan intellektuaalinen (henkevä) rakastaminen, rakkauden erityislaji sekin, on Spinozan mukaan ihmiselämän korkein päämäärä; siinä ihminen tuntee korkeimman ilonsa ja onnensa.

Spinozan filosofia on tiettyihin perusolettamuksiin pohjautuva ankaran looginen järjestelmä, jolla on monia ansioita. Mm. outojen termiensä ja epätaiteellisen esitystapansa vuoksi se on kuitenkin tarjonnut heikonlaisen lähtökohdan eettiselle kansanvalistukselle ja sielunhoidolle. Hänen ajatustensa realistisuus riippuu ratkaisevasti perusolettamusten realistisuudesta. Luonnontutkimus on Spinozan jälkeen melkoisesti muuttanut tiedeyhteisön käsitystä esim. aineen luonteesta. Se ei kuitenkaan estänyt esim. Albert Einsteinia käsittämästä Jumalaa samaan tapaan kuin Spinoza - aineestahan on löytynyt oma hämmästyttävän nerokas maailmansa.

Lisätietoja esim. Urpo Harvan kirjasessa Suuria ajattelijoita. Suppea filosofian historia (Otava 1976). Suomenkielistä lisätietoa myös tästä.

 

Kotisivulle