26.11.2011 Aulis Tenkanen

SOTAMIEHEN OTOSTA TENKASEN RUODUSSA SUUREN POHJANSODAN AIKANA

Ruotusotamiehiä valittaessa oli huomioon otettava kaksi pääperiaatetta. Yhtäältä oli pyrittävä siihen, että armeija sai asekelpoisuudeltaan parhaita miehiä, toisaalta siihen, ettei kohtuuttomasti heikennetä talon veronmaksukykyä. Virallinen normi asetti nämä valintaperiaatteet edellä mainittuun tärkeysjärjestykseen. Mutta on väitetty, että käytännössä noudatettiin yleensä päinvastaista järjestystä. (Huhtamies 2000, ks. s. 43).

Pohjansodan ensimmäinen sotavuosi oli 1700, jolloin ruodut varustivat varsinaisen rykmentin sotaan. Viipurin läänissä keskimäärin neljä taloa muodosti ruodun, mutta kaksi veroluvultaan pientä taloa luettiin yhdeksi (Mäkelä 1975, s. 55). Samana vuonna otettiin tilapäiseksi tarkoitettuja ylimääräisiä sotamiehiä niin, että kolme sotilasruotua, jotka kesällä olivat asettaneet yhden lisämiehen eli ns. kolmikkaan, joutuivat syksyllä asettamaan kaksi miestä lisää (ns. kaksikkaat). Näin jokainen sotilasruotu oli jo sodan ensimmäisenä vuonna joutunut ruotujakolaitoksen periaatteiden vastaisesti asettamaan yhden asemesta kaksi miestä (1 + 1/3 + 2/3). Samoin meneteltiin myös ratsutilojen kohdalla. Valtiovalta uskotteli sodan jäävän lyhyeksi, mutta rauha saatiin vasta 1721.

Tenkasia sotamiehinä

Ruokolahden ruodussa nro 36, Tenkasen ruodussa, palveli varsinaisena sotamiehenä Erich Erichsson Tängain (Erkki Erkinpoika Tenkanen, synt. n. 1666) Immalanjärven kylän Huuhtasen suurperheen vauraasta talosta ja talonpoikaissuvusta. Yksi talon isännistä, Michel Huchtain (Mikko Hu[u]htanen), oli vuoden 1653 manttaaliluettelossa mainittu talonpoikaisen nostoväen päällikkönä, ”kapteenina”. Erkin sotilasnimi johtui hänen sukulaisensa Brusius Michelsson Dengan (Prusi Mikonpoika Tengan) (n. 1608 - n. 1670) talosta. Tämä on mainittu mm. Ruokolahden ruodutus- ja väenottoluettelossa vuodelta 1653 (mf WA 764, volyymi 630). Luettelo perustui pitäjän joka kahdeksannen 15-60-vuotiaan vero- tai kruununtalonpojan kirjoittamiseen nihdiksi eli jalkamieheksi. Nihdiksi otettavan piti olla pääsääntöisesti 15-45-vuotias (Mäkelä 1975, s. 45). Vuoden 1635 manttaaliluettelossa Prusin kohdalla oli merkintä ”halt” (ontuva”). Siitä päätellen Prusi ei lopulta kuitenkaan päätynyt armeijan riveihin.

Erkki mainitaan kapteeni Hindrick Konrad Turteltauben johtaman komppanian katselmusrullissa vuodelta 1696 Narvan voimia ja taitoa koettelevissa linnoitustöissä Virossa ja vuodelta 1700 eli Pohjansodan alussa Liivinmaalla Riiassa. Sinne oli marssittu Ruotsin hallintoon kuuluneiden Inkerinmaan ja Viron kautta kaupungin avuksi saksilaisia vastaan. Elokuun katselmusrullasta ilmenee, että Erkki oli lähtenyt komennukselle rykmentin everstin, paroni Zacharias Aminoffin johtaman 20 sotamiehen ryhmässä, nähtävästi Viipuriin. Lähes 70-vuotiaalle Aminoffille myönnettiin ero armeijasta 30.11.1700 ja hänet nimitettiin Viipurin komendantiksi. Erkki ei ollut ainakaan vuoden 1702 huhtikuuhun mennessä palannut komppaniaansa Liivinmaalla.

Erkki oli jo v. 1694 avioitunut Maalin Matintytär Mustosen kanssa Viipurin maaseurakunnasta, mutta heidän mahdollisista jälkeläisistään ei ole tietoa. Erkistä itsestäänkään ei ole löytynyt merkintöjä myöhemmiltä vuosilta, koska pääosa keskeisistä dokumenteista on hävinnyt. Saatettuaan eversti Aminoffin Riiasta Viipuriin hän on saattanut jäädä sinne. Leskirouva Maalin Matintytär Viipurin maaseurakunnan Lautelan kylästä haudattiin 29.4.1732 60-vuotiaana kuolleena, joten hän olisi syntynyt v. 1672. Hän näyttäisi ikänsä puolesta sopivan Erkki Tenkasen vaimoksi. Sen mukaan Erkki itse olisi siis kuollut ennen vaimoaan.

Sotamiehen otto (”väenotto”) perustui lähinnä papiston ja talonpoikaisten kuudennusmiesten laatimaan talouskohtaiseen manttaaliluetteloon (eräänlaiseen henkikirjaan), jollainen on säilynyt Ruokolahdelta mm. vuodelta 1701 ja julkaistu painokirjaimin tulkittuna (Kankaanpää 2003). Luettelot koskivat vain henkiveroa maksavia 15, mutta ei vielä 63 vuotta täyttäneitä. Henkiverosta olivat vapaita mm. sotilaat, mutta heidän etunimensä on voitu mainita vaimon tai lesken veromerkinnän yhteydessä. Immalanjärven kylästä on mainittu kaksikassotamies (kaksikas) Antin vaimo talosta, joka maakirjasta päätellen kuului Vehviläiselle. Antti saattoi tosiasiassa olla myös kolmikassotamies (kolmikas), sillä manttaaliluetteloon ylimääräiset sotilaat merkittiin samalla tavalla. Ratsumiesten tai rakuunoiden vaimoista on seuraavat merkinnät:

ratsumies Jaakon vaimo Samuli Jyrinpojan ratsutilalta
kaksikasrakuuna Jyri Ollinpojan vaimo Simo Jyrinpojan ratsutilalta
rakuuna Heikin vaimo lautamies Perttu Kohon ratsutilalta
rakuuna Heikin vaimo Perttu Laurinpojan ratsutilalta
ratsumies Tuomaan vaimo ja kaksikasratsumies Niilon vaimo Olli Jäppisen ratsutilalta.

Edellä mainittu ratsumies Tuomas ei esiinny Viipurin läänin ratsuväkirykmentin niiden komennusmiesten luettelossa, jotka osallistuivat v. 1700 Ruotsin armeijan sotaretkeen Riikaan (WA rullor 1700:6 kortti 028154; 1/5).

Ratsumiehet ja rakuunat pyrittiin siihen aikaan pestaamaan talon ulkopuolelta, lähinnä tilattomista asekuntoisista miehistä, ei kuitenkaan irtolaisista, joista asekelpoiset kirjoitettiin sotamiehiksi ilman muuta. Ratsumiehen, rakuunan tai ruotusotamiehen ja hänen perheensä asuttavaksi rauhan aikana oli yleensä järjestettävä torppa eli mökki tai pieni talo viljelyspalstoineen.

Rykmentissä laadittiin joka vuoden lopussa luettelo rivistä poistuneista miehistä. Rykmentti toimitti luettelon maaherralle, jonka tehtävänä oli huolehtia täydennyksistä. Täydennysmiesten otto tapahtui maaherran kuuluttamassa kokouksessa, jonne talonpoikien oli tultava. Paikalla olivat myös rykmentistä tulleet upseerit ja maaherra. Kokoukseen tullessaan ruodulla saattoi olla mies tarjolla kuolleen sijalle, mutta yhä useammin sitä ei ollut, kun aina uusia vaadittiin. Silloin kirjoitettiin asianomaisen mieltä kysymättä jonkun ruotutalon isännän poika, vävy tai renki sotamieheksi. Maaherrat pitivät silmällä myös sitä, että miehet olivat kelvollisia palvelukseen. Ruodulla tai valitulla oli oikeus palkata asekelpoinen sijainen vaikka eri paikkakunnalta samassa läänissä. Normaalitilanteessa suurin osa jalkaväenkin sotamiehistä olisi ollut palkattuja. Mutta etenkin sota-aikana vieraan miehen palkkaaminen oli kallista. (Kankaanpää 2001, s. 94 - 95).

Viipurin jalkaväkirykmentin kaksikaspataljoonan katselmusrullassa mainitaan syksyllä 1707 Ruokolahden Immalanjärven kylän ruodun 36 sotamiehenä Thomas Thomasson (Tuomas Tuomaanpoika) ilman lisänimeä. Hän on voinut olla v. 1682 manttaaliluetteloon merkityn Tuomas Juhananpoika (Huuhtasen) poika, sotilasnimeltään Tenkanen.

Muitakaan merkintöjä jalkaväen ruotusotamiehistä sotilasasiakirjoista Tengan tai sen johdannaisen lisänimellä ei ole löytynyt Suuren Pohjansodan ajoilta, mutta se voi johtua keskeisten asiakirjojen tuhoutumisesta.

Sakkolan Tenkasten kantaisän arvoitus
Sakkola-lähtöisten Tenkasten kantaisän Jöranin eli Jyrin, Yrjön tms. (n. 1688-1756) kerrotaan olleen sotavankina Nizni Novgorodissa, josta hän olisi palannut rauhansopimusta seuraavana vuonna 1722. On mahdollista, että hänkin oli Ruokolahden ruodun nro 36 sotamies, tarkemmin määritellen ruodun tai ruotutalon pestaama kaksikkaan sijais- eli palkkamies enintään noin 25 vuoden sopimuksella, todennäköisesti aikaisintaan vuodesta 1709.

Tiedot Ruokolahdella v. 1687-89 kastetuista Jöraneista tai Göraneista eivät ole säilyneet, mutta naapuripitäjän Jääsken kastettujen luettelossa on 15 Jörania tai Görania. Heistä Tenkasten sukututkimuksen kannalta mielenkiintoisin on tätä kirjoitettaessa Jyri Tuomaanpoika, joka syntyi 14.3.1689. Hänen isäkseen oli merkitty ratsumies Tuomas Simonpoika Ruokolahdesta Pentti Kamalaisen (Komulaisen) eli Kamajauhon talosta, joka maakirjan mukaan sijaitsi Immalanjärven kylässä, ja äidikseen Helena Maununtytär Jääsken pitäjän Patjaalan kylästä. Samalla paikkakunnalla samalle pariskunnalle syntyi 9.3.1691 poika, jonka nimeksi tuli Maunu.

Ortodoksikarjalainen miehen nimi Komo>Komola>Komulainen tai Kama >Kamala>Kamalainen

Ratsumies Tuomaan pojan nimi ei vanhasta karjalaisesta nimenantokäytännöstä poiketen ollutkaan isänisän nimi Simo, vaan Jyri eli Yrjänä tms. Seikka selittyisi sillä, että Pyhä Yrjänä oli ratsuväen suojeluspyhimys – ainoa sotilas ja ratsumies pyhimysten joukossa. Tällä tavoin Jyrin nimeen kytkeytyi sotilaalle läheinen uskonnollis-myyttinen viitekehys.

Voimmeko nyt ajankuvaa havainnollistaaksemme toistaiseksi olettaa, että Jääsken seurakunnan kastettujen luetteloon merkitty ratsumies Tuomaan poika Jyri olisi ollut Sakkola-lähtöisten Tenkasten kantaisä ja käypää korvausta vastaan pestautunut sijaismieheksi Immalanjärven kylän Tengan/Tenkasen ruotuun?

Pohtikaamme olettamusta ensin syntymävuoden osalta. Jos Jyri olisi syntynyt 2,5 kuukautta aikaisemmin, syntymävuosi olisi ollut sama kuin kantaisän syntymävuotta koskeva arvio, joka perustui kuolinpäivään ja 70 vuoden ikään. Mutta Sakkolan rippikirjoihin ei kantaisän elinaikana ollut tapana merkitä, minä vuonna, kuukautena ja päivänä kukin oli syntynyt. Kuolinikä kirjattiin hautausluetteloon kokonaisina vuosina. Sakkolan vanhimmissa hautausluetteloissa näkyy ainakin vuoteen 1759 asti selvästi taipumus pyöristää yhdeksiköllä tai ykkösellä päättyvät kuoliniät varttuneiden aikuisten osalta täydeksi kymmenluvuksi. Niinpä 50:stä vähintään 30-vuotiaana kuolleeksi merkitystä henkilöstä täysien vuosikymmenien ikäisiksi oli merkitty 21 henkilöä, mutta yhtä vuotta vajaiksi vain kaksi henkilöä ja yhden vuoden yli vain yksi henkilö. 70-vuotiaana kuolleeksi oli merkitty viisi henkilöä, 69- tai 71-vuotiaana ei yhtään. Pyöristämistaipumus ilmenee lähinnä 50, 60 ja 70 vuoden kohdalla.

Tilastollista päättelyä vaikeuttaa eri vuosina syntyneiden asukkaiden lukumäärän vaihtelu, josta paikallinen tieto kirkonkirjoja edeltävältä ajalta puuttuu. Vaihtelua kuitenkin tasoittaa 26 vuoden seuranta-aika. Nämä seikat huomioon ottaen kantaisän oikea kuolinikä näyttää sijoittuvan haarukkaan 69…71 vuotta. Jyri Tuomaanpojan syntymäaika mahtuu virhemarginaaliin. Edellä mainitun olettamuksen hylkääminen edellyttäisi siis parempia perusteluja.

Epäilyttävänä seikkana olettamuksessa voidaan pitää myös Jyri Tuomaanpojan isoisien nimiä Simo ja Maunu, joita ei Sakkola-lähtöisten Tenkasten joukossa juurikaan esiinny. Mutta se voidaan selittää tarkoituksellisella sopeutumisella Sakkolan seudun nimikulttuuriin. Kantaisän perheellä ja ratsumies Tuomas Simonpojan perheellä ovat sentään yhteisiä nimet Jyri/Yrjö tms., Tuomas ja Helena eli kolme neljästä mahdollisuudesta. Nimihistorialliset perusteet eivät riitä edellä mainitun olettamuksen hylkäämiseen.

Jos siis pidetään kiinni edellä mainitusta olettamuksesta, niin kantaisä olisi ollut hieman liian nuori joutuakseen ruokolahtelaisten kolmikassotamiesten täydennysmiehenä Narvan taisteluun v. 1704. Sen sijaan Viipurin taistelussa v. 1710 hän olisi ollut 21-vuotias ja reilusti asekelpoinen. Narvan taistelussa vangiksi jäi 123 upseeria sekä suuri joukko aliupseereita ja sotamiehiä. Viipurin linnoituksen mukana antautui 15. kesäkuuta lähes kolmen kuukauden taistelun jälkeen venäläislähteen mukaan 135 upseeria ja 3700 miestä. Vastoin sopimusta kaikki vietiin Venäjälle, mukaan lukien myös ne 500 miestä Viipurin puolustajista, jotka antautumisen jälkeen siirtyivät voittajan puolelle luullen sen ansiosta voivansa jäädä Viipuriin. Puolustajien lisäksi venäläiset veivät kaupungista myös siviilihenkilöitä ja puolisiviilejä. (Kankaanpää 2001, s. 131, 265).

Ylipäällikkö Georg Lybeckerin johdolla Inkerinmaalle tehdyn onnettoman sotaretken jälkeen täydennetty pataljoona oli puolustamassa Viipuria venäläisten hyökätessä sitä vastaan v. 1710 ja jäi vangiksi siellä. Marraskuussa 1702 Viipurin komendantiksi nimitetty ja toukokuussa 1704 vahvistettu eversti Aminoff selvisi hengissä, mutta kuoli pian taistelun jälkeen. Hän oli syntynyt v. 1631 (Lewenhaupt 1920).

Vuoden 1708 kruununmaakirjasta ja säilyneistä manttaaliluetteloista päätellen väenoton alaisia olivat tuolloin Immalanjärven kylässä enää vain Huuhtasen talo ja kolme mainittuna vuonna veronmaksukyvyttömäksi merkittyä pikkutilaa. Näistä yksi oli Prusi Tengan oikeudenomistajien tila, mutta ensimmäistä kertaa veronmaksukyvyttömäksi merkitty ja nähtävästi asumatonkin.

Kruununmaakirjassa oli mainittu yksi aputila, joka maksoi veronsa Tuomas Jäppisen varustamalle ratsutilalle Immalanjärven kylässä. Vuoden 1701 manttaaliluettelossa sen isännäksi oli merkitty Olli Jäppi, minkä lisäksi talossa asui hänen Matti-veljensä leski, ratsumies Tuomaan vaimo ja kaksikas- tai kolmikasratsumies Niilon vaimo. Ratsutilan varustaja itse tuskin olisi toiminut ratsumiehenä. Ratsumies olisi siis ollut varustajan kaima etunimeltään. Voidaan kysyä, oliko hän Tuomas Simonpoika, Helena Maununtyttären aviomies?

Jäppilän päätalo löytyy maanmittauslaitoksen karttapaikalta paikannimellä (ei siis osoitteella) Jäppilä Ruokolahden kunnasta. Jäppilänniemi löytyy samalla paikannimellä Imatran kaupungista. Tarkkasilmäinen voi löytää niemen luoteisosasta Vanhastakylästä talon nimeltä Pikku Jäppilä.

Ensinnäkin pitäisi löytyä jokin uskottava selitys sille, miksi Tuomas Simonpoika olisi vaihtanut varustajaa ja taloa samassa kylässä. Talo oli vuoden 1661 maakirjan mukaan eversti Anders Munckin johtaman Viipurin itäisen jalkaväkirykmentin luutnantin virkatila (fb.>frihemman och boställe), mutta alennettu rykmenttiä uudelleen järjestettäessä ratsutilaksi. Jotain olennaista sille on todella vuoden 1690 tienoilla täytynyt tapahtua, kun vuoden 1701 manttaaliluettelossa taloa ei ole edes mainittu. Ilmeisesti se oli tuhoutunut.

Anders Munck, Someron Palikaisten herra, aateloituna Munck af Sommernäs, syntyi Suomessa kapteeni Anders Munckin ja Christina Bertilsdotterin (Someron kirkkoherran tytär) vanhimpana lapsena. Aateloitiin 1649. Viipurin itäisen rykmentin komentajaksi 1657 ja everstiksi 1661. Erosi sotapalveluksesta 1678. Kuoli joko 1678 tai 1681.

Viipurin itäisen rykmentin korvasi 1690-luvulla Viipurin läänin jalkaväkirykmentti. Sen Ruokolahden komppanian luutnanttina toimi silloin Hans Couper (esim. rulla 1700:4, mikrokorttisarja 02812 kortti 7/8). V. 1691 Couperin asuinpaikaksi on kastettujen luettelossa mainittu Jääski, Niemen kartano. Myös vuoden 1701 manttaaliluettelossa hänen vaimonsa oli kirjattu Jääsken pitäjään.

Vuonna 1692 Ruokolahden komppanianpäällikön, majuri Henrik Konrad Turteltauben virkataloksi päätettiin Siitolan kartano Immalanjärven naapurikylästä. Turteltauben kohtaloksi muodostui hänen joutumisensa vangiksi joulukuussa 1700 Liivinmaalla.

Nykyisten tietojen pohjalta ei voida pitää mahdottomana sitä, että Jäppisen talon ratsumies Tuomas oli todella Helena Maununtyttären aviomies ja ainakin kahden lapsen, Jyrin ja Maunun isä. Ratsumies Tuomaan vaimoa ei ole mainittu ainakaan Jääsken pitäjän Patjaalan kylän henkiverollisten joukossa.

Ratsumies oli nuorten miesten keskuudessa suuremmassa suosiossa kuin sotamies. Tämä vähentää merkittävästi todennäköisyyttä Jyri Tuomaanpojan pestautumiselle Tenkasen jalkamiesruotuun.

Ruokolahden säilyneissä kirkonkirjoissa esiintyy Tenkasen nimellä yksi ratsutalon asukas, rakuuna Mikko Tenkanen kruunun omistamalta Siitolan ratsutilalta. Hänet mainitaan ensimmäisen kerran v. 1737 tyttärensä isänä kastettujen luettelossa. Hän käytti myös sotilasnimeä Wuoxström. Vihittyjen luettelossa hänet on HisKi-tietokannassa kirjattu 26.12.1734 rakuuna Mich. Pettersson Poströmiksi, pitänee olla Wuoxström.

Jyri Tuomaanpoikaa todennäköisemmältä ehdokkaalta Sakkolan Yrjö Tenkaseksi vaikutti usealtakin kannalta esivanhempien arvoitusta käsittelevässä kirjoituksessani esille tullut Jyri eli Yrjö Mikonpoika, kastettu nimipäivänsä tienoilla16.4.1688 Jääsken/Antrean Ollikkalan kylässä talollisen Mikko Matinpojan ja ratsumiehen tyttären Helena Ivaskan eli Iivosen poikana. Kun hänen vanhemmat veljensä Pekko ja Perttu esiintyivät kirkonkirjoissa Tenkasen lisänimellä asuessaan 1710-luvulla sotaa paossa Etelä-Savossa, miksei siis myös heidän nuorempi veljensä Jyri? Mutta jos kirkonkirjaan on luottamista, Jyrin elämä päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, sillä Jääsken kirkonkirjan mukaan hänet haudattiin 5.8.1688. Vai tuliko tuona nälkävuonna kaikessa kiireessä hautausluetteloon kirjatuksi perheen aiemmin syntynyt pienokainen? Useat merkit viittaavat siihen, että niin on voinut käydä.

Muitakin kantaisän kaimoja ja ikätovereita voitaisiin mainita mahdollisina Tenkasen ruodun palkkamiehinä. Mutta heitä koskevia lisätietoja on keskeisten dokumenttien tuhoutumisen vuoksi saatavilla hyvin vähän, jos ollenkaan.

Yritetäänpä vielä löytää kantaisä Viipurin Karjalasta etunimensä ja ensimmäisten lastensa etunimien perusteella. Antrean syntyneiden luettelossa, joka alkaa ilahduttavasti jo vuodesta 1724, löytyy yksi Jyri eli Yrjö, joka on vuosien 1724 ja 1733 välillä saanut sekä Anna-nimisen tyttären että Matti-nimisen pojan, nimittäin Yrjö Paavonpoika Noskuan kylästä. Mutta tämä ei saanut Helenaa eikä Tuomasta, vaan Paavon ja Marian. Sen vuoksi hän ei voi olla etsimämme Yrjö Tenkanen. Muista kyseeseen tulevista pitäjistä etsintä tällä menetelmällä on toivotonta, koska kastettujen luettelot eivät esimerkiksi Ruokolahdelta ja Jääskestä ole riittävässä määrin säilyneet. Ruokolahdelta on säilynyt rippikirja vuosilta 1726-33, mutta siinä ei Yrjö Tenkasta tai hänen vaimoaan mainita - vain Pekka Tenkanen, kirkonköyhien joukossa.

Faktat todellisista tai mahdollisista Tenkas-sotilaista ja heidän läheisistään 1730-luvulle asti loppuvat tähän;ortodoksikarjalaiseen kulttuuriin viittaava nimi on osoittautunut luterilaisessa Viipurin Karjalassa erittäin harvinaiseksi. Mutta enemmän tai vähemmän uskottavalla fiktiolla sukutarinaa voi jatkaa. Tältä pohjalta jätän tarinan alan mestarien jalostettavaksi.

Lähdeviitteet

Huhtamies, Mikko, 2000: Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot. Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631-1648. Helsingin yliopistossa hyväksytty väitöskirja.

Kankaanpää, Matti J., 2001: Suuri Pohjansota. Iso Viha ja Suomalaiset. T:mi Toiset Aijat.
Kankaanpää, Matti J., 2003: Viipurin ja Savonlinnan läänin henkikirja 1701. Osat I-II. T:mi Toiset Aijat.

Lewenhaupt, Adam, 1920-21: Karl XII:s officerare.
Mäkelä, Anneli, 1975: Viipurin läänin väenotot 1600-luvulla. Teoksessa Historiallinen arkisto, 67. Julk. Suomen

Historiallinen Seura.
Saloheimo, Veijo, 2006: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620. Viipurinkarjalaisten sukunimien esiintyminen muualla Suomessa ja lähialueilla liikkuvuuden mittarina. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57.